Pitää kuin seula
Nyt kun BlogSpot-blogeja on keksitetty filtteröidä näkymättömiksi Päivän paukutuksesta, niin tuli mieleeni, että voisi samoin tein joku kehitellä senlajisen filtterin, joka seuloisi BlogSpotin sijasta pois kaikki ruman väriset, tosikot, huonohuumoriset ja -tajuttomat, liian iso- tai pienikirjaimiset, yhdys sana virheelliset ja kaikki, joissa kirjoitetaan tulimpa. Noin aluksi. Monta muutakin asiaa voisi suodattaa, mutta jääköön räätälöitävyyttä.
En pidättele hengitystä odotellessani. Jatkan saman vanhan suodattimeni käyttöä, elikkäs jätän tilaamatta: toimii kuin junan vessa, yhtään pamauttamatonta ei ole pudonnut laatikkooni.
Jälkipuheet
Luulin, että tämä päivä olisi edes ollut jokseenkin mukava. Mutta kun ei. Nyt turpaan tulee jo Blogistanissakin. V-käyrä alkaa olla vaarallisen korkealla. Mutta kyllä minä annan takaisin sitten, kun kasvan isoksi ja viisaaksi. *mur*
Minä tunnen syvää lukkarinrakkautta BlogSpotia kohtaan itsekin sieltä kotoisin kun olen, ja minusta on uskomatonta, että tosissaan on tehty moinen filtteri. Se on vähän sama kuin jos ei periaatteesta kulje bussilla, kun bussilla joskus matkustaa jonkun mielestä niin sanotusti eri luokkaan kuuluvia kuin kulkija itse. Minä edustan sitä vanhakantaista, sukupuuttoon kuolevaa lajiketta, jonka mielestä sisältö ja kyky sanoa hyvin ovat tärkeämpiä kuin maksullinen tekniikka. Risukasaankin sanotaan auringon paistavan, miksei sitten BlogSpotiin ;D.
Pienessä elämässä sanotaan kaikki asiat hyvin, joten sinulla ei ole vaaraa joutua minkäänlaisiin filttereihin. Tuskin tuota BlogSpot-siivilääkään kukaan käyttää. Ei ainakaan kehtaa tunnustaa. Tai ei pitäisi kehdata.
Minä olen tässä vain hyvän isäntäni Mikon suoman avaramielisyyden johdosta. Kiitos siitä Mikolle.
Hmm, kaikki ruma pois mielestä, pois silmistä. Rumuus on katsojan mielessä, jos on kauneuskin.
Mikä aate?
Sielläpä. Kullakin oma filtterinsä.
Look around you.
Aren't there a lot of plain faces?
Take a good look,
A real good look or you might miss out
On that beautiful person.
Rumuuden ja kauneuden käsitteen etsintä ei tuottanut vastausta kysymykseesi \0/, eksyin sen sijaan kauneuden käsitteen mielenkiintoiseen historiaan. Kiehtovaa.
"Beauty is in the eye of the beholder."
-Margaret Wolfe Hungerford