Otsikko ja sisältö
Kun toimistorakennustamme suunniteltiin, oli tietenkin unelmissa saada hieno tai ainakin kohtuukätevä keittiö taukotilaan. Helppoa ei se ollut, koska eräskin työryhmän asiakasjäsen oli sitä mieltä, että me emme tarvitse sellaista lainkaan, mikä tietenkin asiakkaan kannalta on ihan järkevä mielipide. Kustannuspaikkamme sai kyllä keittiön, hienon jopa. Tai hieno ja hieno, hellaa ei saatu, kun juurikin sillä kohtaa meni piikki kiinni ja viisaammat olivat sitä mieltä, ettei töissä sovi ruokaa laittaa [jossei ole Turisti]. Yritin kyllä säälittävästi jotain glögin keiton tarpeellisuudesta kertoa. Ei kuulemma ole tarpeellista. No, teemme siis ruokamme mikrolla: kätevää, halpaa, nopeaa ja terveellistä [kilo appelsiineja ja puolisen kiloa porkkanoita repussa puolihölkkää töihin kerran viikossa, päivittän hiukan pienempää lastia mutta ripeämpää tahtia]. Eikä tule tiskiä, kun ei tietenkään tiskikonekaan ollut tarpeellinen.
Työtoveriani kupitti eksoottisesti tässä eräänä männä päivänä ja hän sai Maggin Thai-keiton näyttämään tältä: sopassa haeskeli toinen toistaan pari hernettä ja jokunen maissinjyvä. Mutta tuoksu oli hyvä, sitruunaruohoinen ja inkiväärinen. Melkein heittyi mieli ties minne. Tai heittyikin, virkanaisen kun on otettava vaari pienemmistäkin tilaisuuksista.
Eilen illalla panomeussin janoinen päätoimittaja hörpittyään jääkaapin tyhjäksi sen nestepitoisista ravinteista muisti, että kylmäkellarissa on mummun herukkamehuja, oitis niitä hakemaan. Hyllyllä oli useitakin pulloja, joiden kyljet oli liimalaputettu: Sekamehua ja Punaista mehua. Pullot olivat oikein sinetöidyt ja korkkikorkitetut, mitä hiukan ihmettelin, mutta onneksi talouskalusteisiini kuuluu oivallinen avaaja, ja kauniin kirkkaan puolukkainen, hiukan hapokas, aavistuksen havupuinen mutta tumman tammitynnyrin aromia haeskeleva syksyisen kirpeä maku pääsi valloittamaan kitalakeani. Vilkaisin etikettiä uudemman kerran: Sekaviini [ei vuotta].
Kaiken, mitä eilen olen muiden ja omiin kommenttilaatikoihin kirjoittanut, allekirjoittaa mummu.
Jälkipuheet
Kun antaa sen thaikeiton muhia nelisen minuuttia, siitä tulee ihan syötävää. Toisaalta hintava paketti, kun Rainbown lämminkuppi keittoja saa kolme samalla rahalla.
Meillä on töissä vain ruokala ja siellä mikrot. Täällä kerroksissa ei voi edes lämmittää mitään. Niinpä lämminkuppi on ainoa "lämmin" ruoka minulle päivisin nykyään. Siihen saa veden kahviautomaatista. Gurmeeta... Onneksi otan vahingon takaisin viikonloppuisin.
Vedenkeittimestä syntyy minunkin päivittäinen lämmin ateriani: pikakaurapuuro on halpaa ja terveellistä ja nälän asteesta riippuen joko hyvää tai kohtuullista. Lämminkupit jo hintavampia, mutta kohtuuhyviä. Tosin nälkä ei niillä lähdety. Mutta onhan ne appelsiinit. Ja reissarileipäeväät.
Et satu tuntemaan Juicen biisiä "Mummon sekomehu"? Tuli vain mieleen tuosta postauksestasi.
Yritin guuglettaa "Mummon sekomehu" ja koneaivo ehdottaa, että "tarkoitako mummon sukkamehu"? En.
Mutta nyt tiedän, mitä vastata, jos kysytään, että mikä juoma olisit, jos olisit juoma. Tuotahan alvariinsa siis tietty kyselläänkin.
Minäpä teinkin tuossa toissapäivänä kotikaljaa. Tänään se on valmista ja odottaa väsynyttä raatajaa jääkaapissa. Kun laittaa runsaasti maltaita, ei kunnon kotikaljaa voita mikään. Onneksi on myös hirvikäristystä. Metsässä asuvat ruskeat, hölmöt eläimet maistuvat vähän helkkarin hyvälle puolukkahillon kanssa.
Länkky-Mikko puhuu asiaa; kotikalja on hyvää ja poro- tahikka hirvikäsitys puolukkahillon kanssa siihen viereen tekevät naisesta miehen ja päinvastoin. Tosin ei ole pitkä aika siitä, kun olin vielä vankasti sitä mieltä, että hillot hilloina (mieluummin tietysti rahapussissa), mutta yllättäen minut ylipuhuttiin maistamaan ja sehän olikin täydellinen makuelämys.
Mummu (eri kuin viinimummu) teki kotikaljan punaiseen emaliämpäriin ja sitä käytiin raakana ryystämässä koussikalla. Siinä oli nimittäin the kalja.
Montakos mummoa sulla oikein on? Ja minkäslaista viininpolkijoiden sukua sie oikein olet? Meillä ei mummolta saanut kuin mummon mehua ja maitoa... Ja tuoretta pullaa.
joskus on tullut mieleen et töissä vois laittaa ruokaa, siis joskus kesällä hiljasena aikana ettei näytä kovin laiskalta. Meillä kun on hellan levyt, uunit puuttuu, mikä on ikävää koska uunissa olis kiva haudutella ruokaa.
Eikös kaikilla ole pari mummua, siis teoriassa. Mummuthan ovat kovin katoavainen kansanosa. Sinulle MaryB laskettaneen mummuksi myös sen sienestäjänikkarin mummu. Isäni muuten sanoi minua pienenä väärään maahan syntyneeksi, kas kun matalajalkaisena soveltuisin nimenomaan viininpolkijaksi.
Hellan levyilla voit Mikko keitellä keittoja. Ne on helppoja, jopa minä melkein aina onnistun niiden kanssa, mutta sinulla ei tietenkään ole sitä ongelmaa, sentään tekijämies.
Teoriassa on pari mummoa, mutta minun kuten siipankin (sen sienestävän romunkerääjän) mummot ovat viskanneet jo aikaa sitten maalliset lusikkansa nurkkaan ja siirtyneet taivaallisiin keittiöihin tekemään käristyksiään, mehujaan, kaljoja ja pullaa. "Siell´ ois lapsen hyvä olla..." ;-)
Ei minunkaan kalja- ja viinimummuni enää elä kuin muistoissa. Kaljajuttu kaivautui muistojen arkusta ja viinipullo on wanha. Kohta jo iässä, jossa sitä ei raaski juodakaan, vaan periydyttää varasto lapsenlapsille. Mutta en vanno, että säilyvät, sen verran maukasta sekoviini oli. Eikä sitä nyt *niin* montaa pulloa ole.