Itsenäinen nainen
Yksinäinen nainen oli viettänyt koko lauantain kauniin päivän yksin, kuinkas muuten, eihän hän muuten olisi yksinäinen. Illan suussa saunaa lämmitellessään hän huomasi, että oli puhunut vain kaupan tädeille ja yhdelle laitapuolen kulkijalle, joka halusi hänelle avautua. Oikeastaan mies ei lopultakaan ollut mikään laitapuolen kulkija, hän oli viisas mies ja hänellä oli hienoja ajatuksia ja hän kehui naista hienoksi ihmiseksi. Olisi tarjonnut seuraansakin, mutta niin yksinäinen ei ollut yksinäinen nainen. Sitäpaitsi nainen ei ollut mielestään yksinäinen lainkaan vaan pikemminkin itsenäinen ja niillä on vissi ero, ajatteli yksinäinen nainen.
Kun sauna oli lämmin, asettui yksinäinen, tai siis itsenäinen nainen lauteille ja päätään seinään nojatessaan ja kylmää olutta siemaillessaan alkoi joutessaan mielikuvitella miestä vierelleen saunan lauteille. Itsenäinen nainen piirteli sielunsa siveltimellä lauteen toiseen päähän tiukkapeppuisen kauniin miehen, joka nautti lämmöstä silmät kiinni ja nojasi kaunista päätään tyytyväisen näköisenä seinään. Kaunis mies hörppi olutta pullosta ja näky muistutti itsenäistä naista siitä, että olisihan se somaa viettää lauantai-illat jonkun kanssa, vaan mahtaisiko hän löytää mistään noin kaunista miestä kuitenkaan. Eipä varmaan. Mutta koska nainen oli itsenäinen nainen, hänellä oli valta kuvitella kenet tahtoi oman saunansa lauteille. Nainen jatkoi kauniin miehen kuvittelua ja huomasi, että mies havahtui autereisesta horroksestaan siihen, että olutpullo oli tyhjentynyt. Mies ojensi tyhjää pulloa naiselle, joka oli vain odottanut tuota ojennusta saadakseen palvoa maata miehen jalkojen alla.
Itsenäinen nainen myönsi huoahtaen olevansa vähän yksinäinen ja haki itselleen uuden oluen jääkaapista.
Jälkipuheet
En ole saunojatyyppiä, varmaan 15 vuotta sitten kävin viimeksi. En siis nauti siitä. Mutta tuohon aikaan ei juotu olutta saunassa, vaan saunan jälkeen... vai onko tässä kyse eri tapakulttuurista???
Ja juu... itsenäinen nainen täälläkin tuntee välillä olonsa yksinäiseksi.
Jospa et nauti saunomisesta siksi, että siellä on kuuma ja sun on jano. Voihan sitä juoda vaikka vettä, mutta huomattavasti mukavampi olo on, kun korvaa hikoillen menetettyä nestettä uudella.
Tämä oli tutuntuntuinen tarina (vaikkei tämäkään itsenäinen nainen ole kovin innokas saunoja). Se, mikä kertomuksessa ennen kaikkea ilahdutti oli, ettei itsenäinen nainen ilmeisesti anna ajoittaisen yksinäisyyden ahdistaa. Niin sen pitää ollakin.
Se viisas laitapuolen kulkija sanoi, että on ihan hyvä olla yksin, kun voi lukea, milloin ja kuinka kauan lystää, voi katsoa televisiosta mitä haluaa, voi vaikka kääriytyä eteisen mattoon, jos ei jaksa mennä sänkyyn, eikä kukaan ole neuvomassa, miten ja missä järjestyksessä asiat pitää tehdä. Tosin myönsi sitten silmä kosteana, että joskus on silti ikävä toiseen ihmiseen. Lupuksi kiitti, että sai puhua ja meillä molemmilla oli hyvä mieli.
Mietin kyllä samaa kuin ensimmäinen kommentoija. Saunassa menetetyn nesteen voi korvata hyvin saunan jälkeen oluella, joka on hieman nopeampi korvaaja kuin vesi, mutta ei kuumassa saunassa varsinkaan kylmää juomaa kannata ottaa. Enkä usko että tapainturmelus on se ainoa ongelma, vaikka on kyllä sekin, vaan ihan terveydelle se ei ole hyväksi.
"Kuumassa ihon pintaverenkierto vilkastuu ja iho saa punaisen värin. Hiki valuu ja nestevajaus syntyy ja janottaa. Perinteinen saunaolut on syytä nauttia kuitenkin vasta saunan jälkeen, ei kesken saunomisen. Löylyjen aikana paras nestehukan korvaaja on vesi. Alkoholi laajentaa verisuonia ja verenpaine saattaa laskea turhan voimakkaasti saunassa." Tämmöisiä löytyi saunaetsivälle.
Ai jaa. Mutta kun se on aika nautinnollista. Eikö yhtään propsia tule siitä, että osaa nauttia elämästä. Ja kun nauttii, niin on vähemmän kärttyinen ja se taas lisää elinikää. Tai ainakin se aika, jonka elää, on vähemmän kireäpipoista ja enemmän lupsakkaa.
Toisaalta taas, tarinahan oli vain mielikuvittelua.
Yksinäisin on
juuri kun nauttii kaikkein
eniten yksin.
Sillä nautinto lienee
parasta jaettuna.
Tiedän tismalleen miltä sinusta tuntuu.
Meinasin ensin väittää vastaan mutta kolmannella ajattelulla valaistuin; niin totta, noinhan se on.
Olut/alkoholi myöskin kiihdyttää aineenvaihduntaa eli aiheuttaa enemmän hikoilua. Damn. Koita siinä nyt sitten tulevaisuudessa nauttia=)
Pakko juoda useampi olut, että nestetasapaino pysyy hallinnassa?
Olut saunassa ei ainakaan meikäläiselle ole hyväksi, enkä kyllä välitä saunasta muutenkaan. Meillä se toimittaakin varaston virkaa. Saunassa tulee kuuma, hiki, ahdistaa, ei saa happea, henki ei kulje, heikottaa, pakko päästä ulos ja juoda litratolkulla vettä. Sen jälkeen on kaikki voimat kadonneet. Väsyttää eikä jaksa tehdä mitään. Johtuisikohan tuo siitä verenpaineen laskusta? Jotkut masokistit vielä istuvat mokomassa hikihuoneessa joka viikko.
Saunassa tulee aina ne kaikkein hienoimmat ajatukset ja saunassa ne parhaimmat keskustelut. Saunassa pitää tietenkin olla ikkuna, että saa happea, ei siellä muuten jaksa. Eikä liian kuuma ole hyvä, sillain sopivasti.
Ai tulee sulle saunassa hiki ;D
Mitä voin sanoa? Mä itken.
t. "Itsenäinen mies"
Niin minäkin joskus, itse asiassa aika useinkin: itken ilosta, itken surusta, itken muuten vaan.
Yksi varhaisimpia lapsuuden muistojani on se, kun löysin savikiekkokoelman vanhempieni talon vintiltä ja niitä hienolla kaappilevysoittimella soittelin. "Vaaniva tiikerihai" sai minut itkemään aina. Surullinen tarina, jonka vertaista ei ole: "Vaan julma tiikerihai, vaaniva tiikerihai..." . Voi itku sitä surua; joka kerta kuunnellessani koin epätoivoista avuttomuutta ja tuskaa maailman vääryyden edessä, kun julma tiikerihai söi pojan, joka saanut helmeä hän ei ja tyttö tuo nuorukaisen jäi yksin itkemään.
Miten tuttua. Tosin itsellä ei ole saunaa mutta sama fiilis tuli sunnuntaina sohvalla.
Onneksi ne fiilikset menee ohi siinä, missä ovat tulleetkin. Tullakseen sitten taas joskus takaisin.
Onneksi ne fiilikset menee ohi siinä, missä ovat tulleetkin. Tullakseen sitten taas joskus takaisin.