Roolin suoja
Tiistai-iltana jäin katsomaan Neloselta Roolihuijauksen jaksoa, jossa rallikuskista tehtiin kolmessa viikossa drag queen. En ole ohjelmaa aiemmin nähnyt ja olin jo sivuuttamassa sen, kun jäin kuitenkin kanavalle kiehtoutuneena. Ajattelin, että kukaan ei voi noin lyhyessä ajassa heittäytyä naisen rooliin, vaikkakin naisen, joka on mies, joka vain esittää naista, jonka kaikki tietävät mieheksi, joka esittää naista tietoisen korostetusti, lähes miehekkäästi, mutta silti sensuellisti. Kiehtovaa oli seurata, miten nuoresta miehestä sukeutui rohkea drag queen ensin vähän, kun hänellä oli kaikki rekvisiitta päällänsä ja lopullisesti vasta näyttämöllä. Metriä vaille esiintymistä kuin taikaiskusta miehestä tuli nainen. Hänen kävelynsä, katseensa, koko olemuksensa muuttui sillä askeleella, jolla hän astui estradille ja alkoi esiintyä. Onko naiseus sittenkin pelkkää näyttelemistä, yleisön kosiskelua, roolihuijausta? Noinko mies naisen kokee? Noinko mies ajattelee naiseuden? Mielenkiintoista. Kertakaikkiaan.
Kai meistä jokaisella on jonkinlainen roolihuijaus meneillään, kun esiinnymme tai joudumme outoon tilanteeseen. Eilen uuden koulutusryhmän ensitapaamisessa piti esitellä itsensä ensin ventovieraalle, joka niillä tiedoilla sitten esitteli toisen koko ryhmälle. Ihmeekseni huomasin, että uppo-oudot ihmiset niinkin vapaasti kertoivat itsestään, perheistään ja odotuksistaan. En minä vaan osaa tai uskalla, suojelen mustasukkaisesti sitä pientä omaa minua, joka kuoren alla lymyää. Sitä perusminää, jota joskus suojelen itseltänikin ollen ajoittain hukassa omissa mutkissani. Kai minustakin sitten näkee roolin taakse, sillä näenhän itsekin muissa. Vai näenkö? Jospa se, mitä luulen rooliksi tai aitoudeksi, onkin toisinperin. Jospa koko esitys on hienosti näytelty rooli, joka esittää aitoa ihmistä. Mistäpä senkään voisi tietää. Sosiaalinen älykkyys on kykyä tulla toimeen erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa: minusta se, jos mikä on yhden lajin roolihuijausta. Tai ehkä ei. Ehkä se on vaan älykkyyttä.
Löysin muuten kauan kadoksissa olleen sateenvarjon suojapussin farkkujen taskusta. Itse suoja makaa jossain tsadin ravintolan narikassa. Suojalla ei tee mitään, kun ei ole suojaa, jota suojata. Olinpas minä nokkela!
Jälkipuheet
Olen viimeaikoina jonkin verran pohtinut noita. Rooli deiskreetti, rajapinnoiltaan tunnettu hahmo, joka mahdollistaa sosiaalisen toiminnan. Ilman sosiaalista päämäärätietoista toimintaa ei tyarvita roolia. Rooleja vlitaan ja näytellään edellytysten rajoissa. Tietynlaisissa sosiaalisissa systeemeissä on vain tietynlaisia rooleja tarjolla. Armeija on miehille roolipelien koulu. Siellä jokaisen on näyteltävä jokin rooli, ja kaikille luonnollisille henkilöille jokin rooli löytyy. Kristukselle ei armeijassa olisi mitään positiivista roolia, siksi hänen olisi näyteltävä syntipukin rooli. Sitten kun kritusta raahattaisiin ristille, ja joku kunnollinen ihminen yrittäisi estää sen lyömällä vartiosotilaalta korvan irti. Kristus nostaisi sen maasta ja kiinnittäisi takaisin paikoilleen. Tämä ei tarkoita, että Kristus kannattaisi väkivallattomuutta mitä ristiretkiin ja lohikäärmeiden silpomiseen tulee: se on arkkienkeleiden työtä. Hän vain käsittää roolinsa, ja tahtoo estää kunnollista ihmistä. kanssanäyttelijää, joutumasta vaikeuksiin, lipsumasta roolistaan. Olennaista on tajuta että historiallinen Kristus on roolinimi eikä kukaan yksittäinen luonnollinen henkilö.
Sitä siis ottaa vaistomaisesti itselle sopivimman roolin kulloinkin tarjolla olevista ja näyttelee sitä uskollisesti, vaikka kaikki tietävät, että näytelmästähän tässä on kysymys, ja silti tavallaan uskovat, että totta. Ja että kaikkia rooleja täytyy näytellä, tai muuten koko kattaus kaatuu. Ja vain näyttelemällä pääsee lopputulokseen, vaikka se on feikkiä kaikki.
Ei ihme, että on elämä vaikiaa välillä.