Naisen logiikkaa, osa 5
Yritin eilen selittää eräälle miehelle jotain ja näytin, että toi noin, toinen oikealta. Hän jo tiesi, mitä tarkoitin ja kysyi, ettei sitten toinen vasemmalta kuitenkin. Johon minä, että niinpä, se just, niinhän mä sanoin. Ihme, että olen koskaan päässyt mistään minnekään, kun sekoitan vasemman ja oikean alituiseen. Kotiin onneksi pääsen, sillä kun tulen vuokrakumijalalla, neuvon joka kerta viimeisessä mutkassa, että tosta noin oikealle, jonne ei onneksi käänny tietä, joten autoilija ystävällisesti aina oikaisee, että tarkoittanet vasemmalle. Jos olen itse kuskina ja minulle sanotaan, että käänny vasemmalle, niin arvatkaapa, minne käännyn. Jep! Ja joka kerta ihan oikeasti oikein keskityn, että vasen on se, jossa on rannekello ja oikea se toinen. Vahinko vaan, että ei ole aina rannekelloa ja joskus se on oikeassa kädessä. Tämä alussa mainittu mies sitten sanoi silmiään pyöritellen, että onhan se tosiaan aika vaiketa, kun on niin paljon käsiä. Ehe ehe.
Kaartaessani pyörällä siitä vasemmalle kääntyvästä mutkasta eilen kotiin ajattelin, että olipa somaa aikanaan kotikotona, kun äiti oli leiponut pullaa ja se pullantuoksu leijaili vastaan kauan ennen kotiporttia. Siispä ajattelin tehdä lohtupullaa. Ja koska minulla kaapissa pölyttyy se Japanin ihme, niin eikö pälkähdäkin päähäni, että miksen sillä tekisi pullaa, sama kai se, että leipää vai pullaa. Ryhdyin siinä sitten valmistautumaan ja mielikuvittelin jo pullan tuoksun. Ja ulkonäön: hmm... Kuka saa lohtua katukiven mallisesta pullasta. En minäkään. En sitten leiponut.
Minulla oli aivan älyttömän ihanat villaiset vaelluskenkäsukat, joita olen huolellisesti varjellut joutumasta pesukoneeseen. Eilen kävi sitten se, mikä oli odotettavissakin, ajattelin, että ei kai ne nyt yhdestä konepesusta voi lommoontua, kun en laita kuivuriin. Ja heitin ne muiden mustien kanssa konepesimeen, ja unohdin erotella pois kuivurin kidasta. Nyt minulla on sitten oikein sievät villasukat numeroa 25.
Jälkipuheet
Onko tuo oikean ja vasemman sekoittaminen naisilla kenties jotenkin yleisempää, kun tuo vaimokin tahtoo sekottaa niitä tämän tästä. Eikä tietenkään pidä yhtään siitä, kun korjaan, että vasen on tuolla ja oikea tuolla.
Josko asialla olisi jotenkin yhteyttä siihen hahmottamiskykyyn. Mies kun ilmeisesti hahmottaa isompia kokonaisuuksia ja nainen näprää pikkujuttujen kanssa. Eikä ole mitenkään pikkujuttu pitää lukua käsistä ja jaloista ja silmistä ja mitä niitä nyt kaikkia pareitain ihmisessä onkaan. Hirveä määrää oikeita ja vasempia.
Ei leipäkoneella kannatakkaan tehdä pullaa, ei tu hyvää. Ja vasemman ja oikean eron oppii helposti armeijassa:)
Pitäsköhän sitä leipoo pullaa, jotain hyvää kyl tekee mieli, vois tietty tyytyy jädeen.
Ai se onkin tämä armeija, jonka tähden naiset ei niitä erota niin hyvin kuin miehet. No se selittää paljon. Ihmeen hyvin se oppi on päähän jäänytkin, jos nyt vertaa vaikka siihen, miten huonosti petaaminen on muistissa. Kuulemma, mistä minä sitäkään varmuudella tietäisin.
Mikään ei voita tuoretta pullaa, tuoksukin on taivaasta. Jos kahvilat olisivat ovelia, ne huiskisivat ilmaan pullan tuoksua, koska se melkeistä pakottaa ostamaan. Jäätelö painii eri sarjassa, koska siitä puuttuu tuoksu.
Sekaisin ne menee minultakin. Mieheni onkin jo tottunut kysymään, että kumpi vasen, kun annan ajo-ohjeita. Tai sitten toteaa vaan, että jaa, se oli siis se toinen vasen.
Ja jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, on vielä tarkistettava naamakkaiselta keskustelukumppanilta, että sinun vai minun vasen. Ja jos se toinenkin on nainen, niin ollaan koko lailla äkkiä suossa.
Tästä ongelmasta selviät siirtymällä pronominien käyttöön. "Käänny tuonne", "ota se sieltä" ja muut soveltavat lauseet. Ensimmäinen esimerkki on todellisesta elämästä, takapenkiltä lausuttuna kuljettajalle ilman mitään selvää merkkiä suunnasta. Siirrä vastuu kuulijalle! :-)
Tuohan on ollut minulla jo pitkään käytössä: "Käännytään tonne" ja näytän oikealle, kun tarkoitan vasemmalle. Kuskille, joka ei voi katsoa, eikä siitä mitään hyötyä olisikaan. Ja kun kysyy, että minne tonne, niin vastaan tietenkin eri päin kuin äsken näytin. Siinä vaiheessa risteys menikin jo ja uparin jälkeen taas on entistä vaikeampaa, kun suunnat meni väärin päin.
Huomasithan kai, että en sano: "Käänny!" vaan "Käännytään".
Minäkin sekoitan joskus oikean ja vasemman. Ehkä aivoihini on lurahtanut hieman naista...?
Ylläolevasta muuten tuli mieleeni yksi bongaamani naisen logiikka: asiat esitetään usein me-muodossa vaikka se ei oikeasti sitä tarkoittaisikaan. "Tänä viikonloppuna meidän täytyy kyllä leikata tuo pitkäksi päässyt nurmikko"
Sinussa on selvästi naisgeeni tai pari. Jos vielä sanot, ettet osaa parkita autoa taskuun, niin varmasti on.
Me-muoto tarkoittaa tietenkin, että puuhastellaan yhdessä silleen, että sinä leikkaat nurmikon ja Riitta katsoo, että se on hyvin leikattu. Eikö se ole "me"?