Mennyt maailma
Neljänkymmenen vuoden takainen Anna-lehti osui käteeni viikonloppuna ja jotenkin sen viattomuus, selkeät maailman mallit, ruokaohjeiden koruton yksinkertaisuus ja muoti häkellyttivät. Eikö olisikin vain helpompi tehdä ruokaa, kun ainoat mausteet olisivat sipuli ja sinappi? Eikö olisikin mukavaa, kun mainosten kaiken lupaaviin maailmoja syleileviin tarinoihin voisi tuudittautua yskimättä uskovansa?
Lehdessä pönäkkä yritysjohtaja tammisen pöytänsä takaa kertoo, ettei hän usko sinuttelun yleistyvän työpaikoilla. Että hän ei sinuttele sihteeriään, joka on 13 vuotta tehnyt tiivistä yhteistyötä hänen kanssaan. Eihän nyt sihteeriä. Jotain rotia. Eikö olisikin yksinkertaisempaa, kun sinuttelu olisi tosiaan tuntematon käsite nykytyöpaikoilla? Olisi se vain selkeää, kun ylempiään ja vanhempia osaisi luontevasti Teititellä. Ettei tarvitsisi keksiä kummallisia kiertoilmaisuja ja olla ilmoittamatta kantaansa, pitääkö toista korkea-arvoisempana tai vanhempana tai arvokkaampana, kun ei oikein luontevasti osaa sinutella mutta Teitittely kuulostaisi mahdollisesti liian kantaaottavalta tai antaisi ymmärtää, että pidän tuota toista aika vanhana. Viattomampaa ja vaaleanpunaisempaa oli aika ennen.
Pitäisiköhän olla hälyttynyt siitä, että Raimo Summasta haikaillaan yrityselämän ja johdon konsultiksi. Miten minä olenkin ollut siinä luulossa, että ne ajat on jo eletty ja huonoiksi koettu, jolloin uskottiin, että haukkumalla ja huutamalla johdetaan ihmisiä.
Jälkipuheet
Entisaikojen "viattomuudesta". Luin isoäitini nuoruudenmuistelmia ja huomasin, että silloisten teinien moraalinen integriteetti perustui yksinkertaisesti siihen, että heillä oli hirveästi mahdollisuuksia tehdä mitä huvitti kontrolloimatta.
Matkat olivat pitkiä metsien halki, kaikenikäiset ihmiset kohtasivat toisensä kilometrien päässä lähimmästä talosta, kukaan ei kuullut eikä nähnyt. Nykyään me kaikki elämme paljon selkeämmän ulkoisen kontrollin alla. Jopa niin, että jotain pimeää puistotietä pelätään hysteerisesti.
Ihmisen moraalinen integriteetti näkyi ja tuntui omissa elämänkokemuksissa armottoman johdonmukaisesti. Poikien kohdalla väkivalta oli aivan toisella tavalla arkea kuin nyt. Tietyt "huonot" perheet mellastivat ja heitä pidettiin aisoissa reippaaseen tyyliin. Varastaminen ja turpaanvetäminen oli helppoa, ja siksi ihmiset valikoivat seuransa tarkemmin. Todennäköisesti nykyään kauhistelluilla luokkaeroilla ja -ennakkoluuloilla oli useimmissa tapauksissa näinkin proosallinen syy. Tyttöjä suojeltiin hyvinkin konkreettisella tavalla.
Maalaisyhteisö oli kyseenalaistamattomien normien, poissulkemisen ja väkivallan uhan läpitunkema, muttei pelkästä ilkeydestä ja tietämättömyydestä, kuten nykyään ajattelemattomasti kuvitellaan, vaan siksi että se oli toimivimmaksi katsottu menetelmä luoda perusturvallisuuttaa.
Niistä ajoista ottaisin milloin tahansa nykyisyyteen lojaalisuuden ja naapurista huolehtimisen, yhteisöllisyyden ja myös ne silmälaput.
Useasti olen miettinyt naisen asemaa, kun mies lähti pitkiksi ajoiksi metsätöihin, työnhakuun, sotiin: kotona olija ei tiennyt, missä mennään ja silti jaksoi arjen huolestumatta. Oliko silloin liian vähän vai liian paljon tietoa, joka asiasta ei kuitenkaan jaksettu huolta kantaa.