Maanantai
Kello soi pimeässä aamussa, kuuntelen ikkunan takaa tuulta ja vesisadetta, katson pimeään aamuun ja kuulostelen vointia. Eilinen huonon ja kohtalaisen välillä ollut olo ei luvannut hyvää tälle päivälle. Olo on toistaiseksi vain tokkurainen. Nousen etsimään kuumemittaria, mutta hiki puskee jo matkalla pintaan ja tiedän etsinnän turhaksi. Kuumetta tuntuu olevan ja mittari ei kuitenkaan löytyisi. Suihkuun, josko se olo siitä piristyisi. No ei. Uudelleen sänkyyn, kohta uusi yritys. Ajatus askartelee työpäivän piirissä; oliko siellä jotain erikoista, voinkohan sairastaa, pitäisiköhän sittenkin nousta.
Tiukka kamppailu velvollisuuksien ja olotilan välillä kestää pari tuntia. Kumpikin puoli on voitolla vuorollaan. Miksei sitä ihminen voi sairastua niin, että kerrasta tietää, että nyt on kanttuvei.
Kuumemittari löytyi ja pelasti tilanteen. Takaisin sänkyyn.