« Anteeksi, kenen kanssa puhun? | Pääsivu| Hämäläisyys »

Tarjouksia ja löytöjä

Eilen pyöräilin kotiin ensin pienessä tihkussa, sitten hiukan isommassa, lopulta jo selkeässä sateessa, joten ajattelin olla viitsimättä poiketa kauppaan, kun märissä pyöräilyvermeissä palelee ja kotiinkin tekee mieli mahdollisimman nopeasti. Päätin sitten kuitenkin käydä lähiön ostoskeskuksessa, kun nälkä oli suurempi kuin vilu. Mäyräkoirat olivat sopivassa tarjouksessa ja viikonloppu tulossa, joten lemmikki eikun messiin ja muovikassi täyteen herkkuja [nälkäisenä ei muuten kannattaisi mennä kauppaan].

Raapotin sitten sitä mäyräkoiraa ja kauppakassia vesi kypärästä silmälaseille valuen, takki märkänä, nappikuulokkeet korvilla ja juuri, kun asettelein koiraa tarakalle mustekalalla, näin huuruisten silmälasien läpi, että joku mies puhuttelee minua. Otin napit pois ja tarkensin katsetta puhujaan kysyvästi hymyillen. Mies vitsikkäästi, että pääsiskö tarakalle koiran kanssa. Sanoin, ettei nyt mahdu, koira vie koko tarakan. Mies siihen, että ota koira pois, johon minä, etten tokikaan hyvää koiraa hylkää. Mies siihen luottamuksellisesti hiukan minuun päin kurottaen ja ääntään madaltaen: "Saisit Suomen suurinta". Minä siihen, ettei nyt ole tarvis, kiitos vaan tarjouksesta. Mies ei luovuttanut, sanoi vielä, että "Euroopan suurinta". Jotain mies jäi vielä perääni huutelemaan, kun polkaisin koirineni pois paikalta. Liekö olisi tarjous korottunut maailman suurimmaksi.

Kerrottuani kaupparatsusta ystävälleni, sanoi tämä, että herrasmies olisi kyllä tarjoutunut polkemaan minut pyörälläni kotiin, kun kerran muutenkin tarjoutui polkemaan. Ja oliko sen puheisiin luottamistakaan, eihän se näytteitäkään antanut.

Illemmalla siivotessani tuli pölynimijän nokassa sängyn alta esille pölyn peittämät, ties kuinka kauan siellä makoilleet miesten mustat sloggit. En tiennytkään, että villakoirat käyttävät sloggeja. Pitäisi totta vie siivota useammin.

Siivoavatkohan Ylemmän Tason Naiset itse? Eipä kai.

Jälkipuheet

Minä en varmaan koskaan ole tavannut ylemmän tason naista. Minun mielestäni (idealisti kun olen) on vain yhdenlaisia ihmisiä, tasa-arvoisia. Ja kukin siivoaa itse omat sotkunsa, joskus toisten avustuksella, tosin.

Villakoirat pitävät myös rintaliivejä, hiusrenksuja, miesten sukkia, paitoja ja joskus jopa käyttävät astioita, ruokailuvälineitä ja juopottelevat salaa. Taidan ryhtyä pitämään b&b majataloa niille, löisiköhän se leiville?

En ole koskaan oikein ymmärtänyt, että miten ihmisiä voi muka jaotella karsinoihin: yhdelle yksi on hyvä, toiselle toinen ja kuka se on se, joka viimeisen sanan sanoo ja miksi sen sana painaisi enemmän kuin minun. Idealistina on mukava olla.

Minun villakoirani myös lukevat: kirjaston kirjat ovat niiden mieleen.

Olisit kysynyt siltä herrasmieskaupparatsulta miksei kukaan ole ymmärtänyt tehdä kestotilausta noin mainiosta tuotteesta? Vai onko jokainen kestotilaaja jostain täysin käsittämättömästä syystä perunut tilauksensa?

Eikös pankit ja sonerasaunalahdetkin aina uusille asiakkaille tarjoa parasta ja vanhat unohdetaan. Jos tämä oli omaksunut oppinsa niiltä.

Vielähän tuon kestää, jos nurkasta löytyi miesten mustat sloggit. Ajattelepa jos sieltä ois löytynyt kasapäin pölyyntyneitä blogeja, eri värisiä ja kokoisia, ehkä moni ääni pölystä käheänä ja väsyneinä villakoirien kanssa taistelemiseen :-)

Äläpä pelottele. Näen jo ihan riittävästi painajaisia blogeista: kuolleista, kuihtuneista, pölyyntyneistä ja itsekseeen höpöttävistä. Huh. Tai jos se ei olekaan unta, jos ne oikeesti on mun sängyn alla. Selittäisi myös ne äänet....

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa