Marleena, Sedis ja Laura suorastaan kerjäävät jatkoa omille oravilleen. Minun tupsukorvani poltti virtuaalifilmiäni metrikaupalla, kun ei suostunut olemaan sen vertaa paikallaan, että hänet olisin ikuistanut. Vasta runsailla ja useilla pähkinälahjuksilla houkutellen se suostui jäämään hetkeksi ihmettelemään, että kuka on tuo hullu nainen, joka kantaa hälle herkkuja. Ensin uhkailtuani vieväni pähkinäni suopeammille suille, jonka jälkeen suostui hämmästelemään sen pienen hetken, että sain veitikan ikuistettua.

Eilen junassa illansuussa kaivoin matkalaukusta farkkutakkini, kun iltailma oli yllättäen viileä päivän jättämällä lämpimällä iholla. Vaatteet olivat muhineet pakattuina hiukan kosteassa tiiviössä jo jonkin aikaa ja takkia päälle laittaessani iski tajuntaani sekoitus tuoksua, jonka mukana heityin tiettyyn paikkaan ja tunnelmaan ja ihmiseen ja tilanteeseen, johon juuri tuo tuoksu liittyi. En ollut käyttänyt vaatetta sen koommin ja yllättäen tuoksu pyörrytti ja häkellytti. Tuoksumuistot ovat minussa kuin lähtemättömät leimat: lapsuuden, ihastusten, ahdistusten ja hellyyden muistot syttyvät kuin ruohikkopalot, kun niihin liittyvät tuoksut tulvahtavat tajuntaan.

Välimatka rakkaisiin mittaa tunteiden voimakkuuden kuin tuuli, joka sammuttaa kynttilän liekin mutta saattaa metsäpalon roihuun, jota ei pitele mikään.