Suhteellista
Usein olen heittynyt askartelemaan mielessäni sillä ajatuksella, että miten ihmeessä ihmiset kaikista rooleistaan, naamioistaan ja huolella varjelluista, vain iltaisin yksin pimeässä ruokituista sisäisistä möröistään huolimatta onnistuvat tunnistamaan toisissaan sukulaissielun. Jonain päivänä vielä keksin, mikä ihmisen panee vaistoamaan, että tämä tässä on erityinen.
Josta tulikin mieleeni, että minkäköhän tähden insinöörit eivät ole käyttäneet insinörttiyttään oikeiden asioiden keksimiseen ja jättäneet joutavammanpäiväisen tekniikan vähemmälle. Nimittäin suurin ongelmahan on tämä sukulaissielun tunnistaminen, jonsei omaa herkkiä, vuosien saatossa hioutuneita tuntosarvia. Ja vaikka omaisikin, on ihmisillä kuitenkin aivan liian kiire kuunnellakseen sisäistä ääntään. Insinööri voisi kehittää kännykkään matching-ominaisuuden: sinne vaan listataan toiveet, vaatimukset, odotukset, fantasiat ja ominaisuudet, jotka nostattavat liekit ja pistävät sielun soimaan. Kun lähitienoilla sitten olisi matsaava puhelin, alkaisi känny vilkuttaa merkkivaloja: vihreätä täydelliselle osumalle, keltaista potentiaalille tapaukselle ja punaista tähän-älä-kompastu-osastolle. Ongelmia tietty saattaisi tulla tunnistamisen kanssa, että kenen känny kellekin vilkuttaa.
Useat naiset ovat valitelleet, että miehiltä puuttuu se geeni, joka rekisteröisi tyttöystävän tai vaimon ulkonäössä tapahtuneet kohennukset, mutta miehen pää kääntyy kovinkin ketterästi vieraan naisen perään. Että miksiköhän. Ettei tässä nyt olisi yhtymäkohtaa elämän arkistumiseen: niin kauan, kun suhde on juhlapäivällisen syömistä, huomaa mies kattauksen kauneuden ja pienetkin muutokset ruokalistalla, arvostaa päivällisen monipuolisuutta ja maistuvuutta, huomaa viinin täyteläisyyden ja yhteensopivuuden, mutta kun elämä alkaa olla maksalaatikkoa, haarukoi mies mössöä mitään ajattelematta, korkeintaan harmittelee, että turha sotkea hyvää maksalaatikkoa joutavanpäiväisillä rusinoilla.
Jälkipuheet
Ai tarkoitatko tämmöistä?
http://www.usatoday.com/tech/techreviews/crg942.htm
Tuosta on olemassa tietääkseni myös heteroversio, ja Japanissa on jo kehitetty paljon monimutkaisempi systeemi, johon voi syöttää kaikenlaiset preferenssit.
Maksalaatikon maistuvuuteen pitää vielä kehitellä jotain...
Mutta eikös elämä sitten olisi jo melkein tylsää jos se parin löytäminen noin helppoa olisi? Tosin en väitä, etteikö välillä tekisi ko. laite mieli omistaa ;)
PS. Maksalaatikko ilman rusinoita on gourmeeruuan pilaamista!
Jaapajaa, vai on se jo keksitty, siinä meni nekin rahat. Mutta eipä ole Nokian puhelimessa vielä, tai mistäpä minä tiedän, vaikka jo olisi hyvinkin verstaalla nakuteltuna.
Eihän se tylsäksi elämä tokikaan heittyisi, sillä akrobatiaa ja elävää mielikuvitustaan voisi hyödyntää sen ainoan ja oikean kumppanin elämän maustekaapin täyttämisessä. Olisihan se nyt toki paljon mielekkäämpää, kun tietäisi, ettei tee turhaa työtä. Se olisi kuin rahaa pankkiin laittaisi.
Maksalaatikon rusinat ovat samaa sarjaa kuin puolukkahillo mustamakkaran kyljessä; erikoista, mutta ei välttämättä mitenkään selitettävissä.
Rusinat poimitaan ennen syömistä maksalaatikosta pois, vähän niin kuin jotkut yrttioksat on hyvä poistaa ruuan valmistumisen jälkeen. Maun kannalta oleellisia, mutta iljettäviä syödä. ;-)
Olen itsekin aikanaan puolustellut sinkkuuttani, etten jaksa aina syödä vaniljajäätelöä, jos muitakin lajeja on tarjolla, nyt opettelen ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti maustamaan sitä samaa vaniljaa erilaisilla kekseillä, kastikkeilla, strösseleillä ja muilla herkuilla. Ei ainakaan vielä kaduta.
Eikä ihminen (ei edes ingenjööri) koskaan osaa kehittää ohjelmaksi sitä alitajuntamylläkkää, joka päässä riehuu, kun ihmissuhdetta etsitään tai haikaillaan. Sitä varten pitäisi olla todella sumea logiikka. Mutta kivaahan se olisi, ettei olisi turhaan törsännyt aikaansa täysin mahdottomiin tapauksiin. Sitä vain miettii, että olisiko sitten itsekään tällainen kuin nykyään on.
Sepä se onkin erikoinen hässäkkä se kuvio, joka päässä singahtelee, kun oikeita säteitä saa vastaanottaa. Niinkin sumealla logiikalla ei luulisi valmista tulevan, mutta jos tuntee itsensä ja ennen kaikkea myöntää tuntemansa, pitäisi jotain syntyä ilman tekniikkaakin. Toki.
Mutta tekniikka voisi avittaa alkuhässäkän yli, karsisi edes vähän. Mutta kukaanhan ei ole valvomassa, mitä kaikkea hötömössöä ihminen kännäriinsä syöttää muka oikeina tietoina. Paitsi on tietenkin turha nimittää itseään pitkäksi tummaksi ja komeaksi, jos ei piipparin omistaja sitä ole.