Liikkuminenhan ei tunnetusti laihduta, koska liikunnan jälkeen on aina hirmunälkä, joka pitää tyydyttää runsailla ja palkitsevilla herkuilla. Laihtumisen takia ei viitsisi hankkiutua sydänsuruihinkaan, jotka kyllä tehokkaasti lähdettävät liikaiset kerrokset. Totaalisyömättömyys on erityisen toimiva menetelmä muuten, mutta kun siinä vähän väliä täytyy palkita itseään erinomaisista suorituksista, ei oikein pääse silläkään toteuttamaan hoikan minän hakuprojektia.

Koska nämä koetut konstit eivät nyt nappaa, löytyi onneksi uudet pulkkaan. Pyöräilystä löytyi pelastus: kun töiden jälkeen lähestyn kotilähiötä nälkiintyneenä ja voipuneena suunniteltuani koko matkan, mitä kaikkea hyvää ostan kaupasta, olen mielessäni kasannut jo niin mittavan ostoskorin, että sitä on ihan mahdoton saada mahtumaan reppuun ja pyörän tarakille. Niinpä kaupassa pitääkin käyttää erityistä harkintaa ja jättää jo kertaalleen virtuaalinautitut ainekset hyllyihin [sinänsä helppoa, koska mielikuvissahan ne jo on syödyt] ja ostaa vain reppuun mahtuva määrä järkeviä nälän tehokkaasti nitistäviä tuotteita. Patonkia ja sämpyläpusseja ei voi tosiaankaan ostaa, vaan on ostettava se kaikkein tiivein kokojyväterveysleipäpaketti. Muutama tomaatti ja lyhyehkö kurkku mahtuvat mukaan, mutta siinä ne alkaa ollakin.

Laihdutuskuurin täydentää pelko pyörävarkaista. Useimpina päivinä kunei viiitsi mennä kauppaan ollenkaan, koska pyörän köyttäminen kiinteisiin rakenteisiin ja kaikkien lukkojen umpioiminen ja aukaiseminen vievät niin tuhottomasti aikaa ja vaivaa. Eikä niitä kiinteitä rakenteita, joihin pyörän vankioisi, löydy kaupan tiiliseinästä. Niin sitä sitten pyöräilee kaupan ohi ja ajattelee, että onhan siellä kaapissa vielä siivu leipää ja puolikas kurkku.

Aamuyössä puoli viiden kieppeillä on haettu menopussista, miten naisen huomioiminen tapahtuu. Olipa kysyjä myöhäinen kotiintulija tai uneton pohtija, on hän ainakin oikealla asialla. Toivottavasti pystyin tarjoamaan vastauksia.