Ostin eilen jo kauan haikailemani parilagrillin parvekkeelle [valinkauhaan osui tämä, koska kilpailijat olivat julman kokoisia / älyttömiä hempuloita / järjettömiä puhdistaa / järkyttäviä mersuja]. Ylittämätön hinku oli heti päästä testaamaan väline, mutta eihän poikamiestytöllä pihvejä valmiina kaapissa ole. Ajattelin, että sauvakävelen järven ympäri ennen kauppaan menoa, että voin sitten syödä hyvin omintunnoin ja lenkin päätteeksi kaupasta mukaan pienin mahdollinen pihvipaketti, julmetunmoisessa grillikastikkeessa kaksi kaslerpihviä. Kyytitytöksi pari siideriä ja tyhjin käsin kun kerrankin olin, mäyräkoira ennakkoon viikonlopuksi, jos vaikka helluntaiheilaan törmäisi. Ja kourallinen lakritsipatukoita. Mitään kassia tarvi, ajattelin, ja tungin lakut taskuun, siiderit ja kaslerit kainaloon ja sauvat ja mäyris toiseen käteen.

Kesken matkan ilmoittaa känny tekstiviestiä, ja eikun mäyris parkkiin, sauvat roskista vasten pystyyn, siiderit ja lihat toiseen kainaloon ja kännyä taskusta. Vastausta naputellessa putooa siiderit kahteen kertaan ja huomaan, että grillikastikkeet valuvat valkoiselle takille, pyyhkielin käsiä hihoihin, ettei känny likaannu, likainen mikä likainen jo valmiiksi. Kotiin päästyä tarkistin vauriot: känny kastikkeessa, takki pahasti kastikkeessa, mutta pullot ehjiä. Eikun vaate pesukoneeseen ja lihat parilalle. Ja siideri korkaten: ei hätää mitään, huokaisin.

Väärin. Lihat paloivat, tahrat eivät lähteeet ja siiderit kuohuivat pullosta. Mutta eipä mitään, muistin, että minullahan on Golden Productsin Super-10:ä, myrkkyä, jolla yleensä on lähtenyt lika kuin lika. Sillä valelin takin ja takaisin pesukoneeseen. Ainoastaan kohtuullinen kotikasvatus piti minut suhtsäyseänä.

Tahra lähti, melkein. Siunattu olkoon Petteri Jussila ja verkostomarkkinat.