Ihminen nyt ei varsinkaan. Puitteet ympärillä vaihtuvat, mutta ihmismielen koukerot ja halut ja kaipuut ovat samat, niiden ilmaisuvälineet vain ovat vaihtuneet. Koska vuonna 1660 ei voinut blogata, sen tekee nyt Phil Gyford, joka siirtää verkkoon "reaaliajassa" Samuel Pepysin päiväkirjaa, joka vangitsee paitsi ajankuvallaan myös hillityn kauniilla toteutuksellaan ja tarkoilla taustatiedoillaan.

Kravattisolmun teko-ohjeita täältä etsineille tarjoan historiaa, jota voipi miettiä samalla, kun opettelee solmua tekemään. Kravattihan on saanut nimensä kroaateilta, jotka tulivat 30-vuotiseen sotaan Pariisiin sotimaan uniformuissa, joihin kuului kaulaan kietaistu liina. Ranskalaiset omivat muodin, sillä olihan se kätevämpi kuin pitsikaulus. Lontoon kravatti saavutti vuonna 1660. Päiväkirjailijathan ovat tyylikästä ja ajan hermolla keikaroivaa sakkia; Samuelkin hankki kravatin heti sen rantauduttua Lontooseen.

Eilen ajattelin, että itseaiheutettu kroppakipu lähtee sillä, millä se tulikin, kävelemällä, ja läksin ripeälle sauvakävelylle [Nordic walk, mikä kuvaava nimi, joka kertonee lajin tunnettuuden ja levinneisyyden]. Olen aina vierastanut lajia, ja erityisesti keppien korvia riepoava riipivä kopina saa hermot piukeiksi, mikä ei lie harrastuksen tarkoitus, mutta en ehtinyt hakea mistään niitä tulppia, koska silloin kun meillä ryhdytään, niin siinä ei ehdi tupeksia tulppein kanssa. Niinpä oli käveltävä teiden pieluksia koiran jätöksiä uhmaten ja alistuen koivun oksien kasvoja piiskovaan kuritukseen. Ja meillä sitten kanssa kävellään, kun kävellään, eikä pelkästään ulkoiluteta sauvoja. Nyt vaan odotellaan, että kipeydytäänkö vai parannutaanko tässä näillä lääkkeillä vielä enemmälti. Toistaiseksi on jäljellä vasta eiliset kivut. Lisää odotellaan ja pelätään. Mutta sellaistahan tämä elämä on, välillä sattuu, mutta joskus vaan koetellaan.