« Häh? | Pääsivu| Mitämitä? »

Keväästä kesään kevein askelin



Kesä tuli huikealla loikalla: yhdeksässä päivässä vaahtera muuttui pörröstä kukiksi ja lehdiksi.

Juoksulenkki sortseissa oli ihan jotain muuta kuin verrareissa, ei uskoisi, että pahaiset puntit ja hihat painaa niin paljon. Kohta jo kehtaa kävellä kaupungillakin paljain säärin, kun sääret saa vähän väriä joko auringosta tai purkista. Ensimmäiset askelet ilman lahkeita tai sukkahousuja on aina kuitenkin tehtävä pimeällä totutellen vapauden ja paljauden tunteeseen, joka kevään ensipaljaissa askelissa huimaa pään.

Sukkahousut ovat keleellinen keksintö: niiden ahdistava ja kuristava ote saa naisen kulkemaan selkä suorassa ja tiukka ilme päässä. Sukkahousujen tiukentama peba tuntee kääreestä vapauduttuaan itsensä isoksi ja vallattomaksi, mutta tottuu muutamassa päivässä vapauteensa. Kunnes syksy taas kerää vallattomuuden pakettiin ja vetää suupielen suoraksi.

Niksipirkan sukkahousuniksien helmi on sukkahousun käyttö kännykän kaulakotelona tai kaukosäätimen suojana. Sukkahousut tuulettajan hihnana on jo klassikko. Onkohan kukaan kokeillut käyttää sukkahousun irtileikattua kärkiosaa koiran kuonokoppana tai kakkapussina.

Jälkipuheet

Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä miksi sukkahousuja täytyy yleensä pitää? Varsinkin jos se tuntuu ahdistavalta. Ihan hyvin olen ilman sukkahousuja pärjännyt, housujen alle voi laittaa talven tullen pitkät kalsarit. Talvella ei hameen kanssa tarkene, vaikka olisi millaiset sukkahousut. Hautajaisiin voin mustan hameen kanssa pistää mustat sukkahousut, mut se onkin ainoa myönnytys sukkahousuille.

Freedom!

Ei sukkahousuihin todellakaan tarvitse alistua. 100 tai 60 denierin stayupit lämmittää varsin mainiosti. Tarpeeksi hintavat sellaiset jopa kestää paremmin kuin sukkikset. Ja ainahan voi tosiaan pistää kalsarit, jos ihan hirmuisesti palelee.

Jokin aika sitten tuli telkkarista saksalainen dokumentti, jossa nuorilta miehiltä kysyttiin mm., mitä he ajattelevat sukista ja sukkahousuista. Yhtä kaveria puistatti, kun mainittiin sana sukka ja stay-up. Mutta ne olivatkin saksalaisia.

Nahkahousuissa kulkiessa ei tarvitse millään keleillä sukkahousuja eikä muutakaan lämmitintä, siksi niitä vaatekaapissani onkin niin monet, etten kehtaa edes kertoa. Mutta taivaallista on kesän tullen laittaa hame, jonka helmat hulmuavat paljaiden säärten ympärillä. Aah, kuinka naisellinen olo siitä tuleekaan.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa