Kävin aamulla hammaslääkärissä ja palelin tolkuttomasti sillä pienellä rykäyksellä, jonka pyörällä tein paljain käsin koto-ovelta hammaslääkärin ovelle syystä, että otin kotoa kaksi vasemman käden hanskaa mukaani. Huvitin itseäni hetken miettimällä, miten vasemman käden hanska taittuu oikeaan käteen, mutta koska se ei taittunut, olin pakotettu ottamaan hammaslääkärin löytölapasten joukosta yhdet pienet tumput loppumatkaksi käsiini. Tumput kädessä pyöräily on outoa; siinä tuntee, kuinka irralleen, toinen toisistaan riippumattomaan tilaan tottuneet sormet tuntevat olonsa ahdistetuiksi yhdessä tumpussa, vaikka väljässäkin.

Tunsin keksineeni jotain olennaista elämästä juuri sillä hetkellä. Mutta samassa pyörän ketjut alkoivat raplattamaan siihen malliin, että unohdin nerokkaan ajatusrakennelmani.