« Pieni puutarhuri | Pääsivu| Muuttuuko mikään? »

Ei päivää, ettei oppisi jotain uutta

Edelläni käveli eilen nuori nainen maailman matalimmissa ja tämän pallonpuoliskon tiukimmissa farkuissa. Tyttö taisi naiskävelyn tekniikan ja salat, jotka minulle eivät koskaan ole auenneet. Tiedättehän sillä tavalla keikkuen, lanne puolelta toiselle notkuen löysän reteästi, mutta naisellisen letkeästi. Koska itsetuntokäyräni raapi eilen taivaita, ajattelin, että kyllä kai minäkin tuon osaan, olenhan minä nainen. Ja olen antanut itselleni kertoa, että se olisi jotenkin somempaa miehen silmään. Pois siis minusta pökkelö kävely, leuka pystyyn ja askel lantion kautta, ajattelin. Ja niin tein.

Äsken ihmettelin, että minkäköhän takia minulla on reidet, lantio ja selkä niin järkyn kipeät. Ehkä pökkökävelen sitten kuitenkin edelleen.

Jälkipuheet

Luulin että tuo kävely oli intuitiivinen ja geneettinen naisellinen ominaisuus.

Niin ne illuusiot karisevat.

Niin se varmaan onkin, ja minulla ei ilmeisesti ole juuri näitä ominaisuuuksia. Väkisin vääntämällä [kirjaimellisesti] ei tule kuin kipeitä lantioita ja reisiä.

Toivoa sopii, että nämä puutokset on minulle korvattu joillain toisilla naisellisuuden osioilla.

Ai hyvä, täytyykin alkaa testata saako tuolla keinolla harjoitettua juuri noita ongelmallisimpia vartalon kohtia enemmänkin! Tavallinen arkiliikunta ei niihin tahdo tepsiä ja monimutkaisten kuntosalilaitteiden käyttäjäksi minusta ei ole. Sit voi vielä kaiken lisäksi näyttää kamalan naiselliselta ja viekoittelevalta! Hurraa!

Lihakset on tosiaan kipeämmät kuin kuntosalin jälkeen. Ja ihan ilmaiseksi. Samalla saa vielä pari ratkaisevaa lisäsenttiä varteen. Yksinkertaiset asiat on parhaita.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa