Kävin aamulla hammaslääkärissä ja palelin tolkuttomasti sillä pienellä rykäyksellä, jonka pyörällä tein paljain käsin koto-ovelta hammaslääkärin ovelle syystä, että otin kotoa kaksi vasemman käden hanskaa mukaani. Huvitin itseäni hetken miettimällä, miten vasemman käden hanska taittuu oikeaan käteen, mutta koska se ei taittunut, olin pakotettu ottamaan hammaslääkärin löytölapasten joukosta yhdet pienet tumput loppumatkaksi käsiini. Tumput kädessä pyöräily on outoa; siinä tuntee, kuinka irralleen, toinen toisistaan riippumattomaan tilaan tottuneet sormet tuntevat olonsa ahdistetuiksi yhdessä tumpussa, vaikka väljässäkin.

Tunsin keksineeni jotain olennaista elämästä juuri sillä hetkellä. Mutta samassa pyörän ketjut alkoivat raplattamaan siihen malliin, että unohdin nerokkaan ajatusrakennelmani.

Kirjoitti: mea 15:00 | Jälkipuheet (0)

Nonni, nythän sen sitten joku perusti. Sen, jota joskus haikailin, että miksei vaikka auto-kaupan tekoon voisi miestä vuokrata. Nyt voi, vuokra-aviomies tulee nopeasti ja maksaa kohtuullisesti ja taksamittari rapsahtaa päälle ja pois ovesta astuessa. Vuokra-aviomies tekee, mitä emäntä käskee [paitsi seksipalveluja ja laatoituksia]. Tämmöistähän yksineläväinen naisihminen tarvitsee silloinsuntällöin eikä aina kehtaa lainata ystävättären miestäkään. Vuokra-aviomies voisi toimia myös harjoituskappaleena; sitähän voisi viikon verran makuuttaa sohvalla ja sitten tutkia sielunsä syöverit, jotta maksaako vaivan.

Nojoo, leikki leikkinä. Eihän ihminen ole työsuoritus. Sielujen siskoutta, kahdenkeskisiä ilon ja naurun hetkiä, silmäyksillä luotuja yhteisymmärryksen helmiä ei vuokraamalla saa. Ja vaikka saisikin, eihän se ole sama.

Kaunis olet. Ja onnellinen, kun saat syleillä miestä ja tuntea hänen painonsa! Yöllä tunnet hänet vierelläsi ja hänen hengityksensä hipaisee ihoasi kuin satakielen siipi.
Frederico Carcia Lorca: Veren häät [Suom. Pentti Saaritsa]

Kirjoitti: mea 07:45 | Jälkipuheet (4)

Hammaslääkärit on inhoja paikkoja. Siellä pelottaa niettä pitää pusertaa rystyset valkoisina käsinojia selkä mutkalla tuijottaen lamaantuneena ylhäältä tulevaa valoa ja valopallon keskelle sukeltavaa lääkärin päätä. Ne puhelee sen hoitajatädin kanssa ihmeellistä salakieltä tarkoituksenaan saada polopotilas entistäänkin paniikimpaan tilaan. Sitten se kysyy, että missä on vaiva. Kiusallaan. Tietää hyvin, ettei potilas saata puhua kaikki se rauta- ja pumpulikauppa suussa. Siksi nostaa potilas tietenkin kätensä näyttääkseen, että "tuohha". Unohtaen, että leuan edessä on tarjottimellinen kidutusvermeitä, jotka pyyhkäisee samalla lattialle. Pyytelee puutuneella suulla nolona "anteehhi kauheehti, hori".

Hammaslääkäri sanoo, että "ei se mitään, käytän niitä sitten kinkunsuolaukseen."

Kirjoitti: mea 15:35 | Jälkipuheet (4)

Poikamiestytölle harvemmin käy niinkin messevä flaksi, että on poikia ihan kaksin kappalein, samana iltana tuskin koskaan. Guntherin soman leukakuopan ja huumaavan musiikin innostamana, jytkeen jo kolmatta tuntia päässäni takoessa päätin rauhoittua menemällä sen toisen kanssa saunaan. Olin hankkiutunut läheiseen tuttavuuteensa ihan helluntaita silmälläpitäen. Ajattelin, että josko hänen kanssaan rauhoittuisin saunassa rupatellen niitä näitä, vaikka vaan häntä silmiin katselisin.

Hänestä olin kuullut puhuttavan kaunein sanakääntein, kuinka hän rauhoittavasti osaa tytölle jutella, rentouttaa ja tehdä ympäröivän ilmankin helpoksi hengittää. Hänen sanottiin solisevalla äänellään jaksavan viihdyttää pitkiäkin aikoja. Runollisimmat puheet menivät niinkin pitkälle, että lupasivat hänen jopa solisevaksi lähteeksi muuttuman ja kostuttaman ja pirskottaman ihanat ja rentouttavat eliksiirinsä minun ilokseni. Uskoin kaikki vuolaat puheet, joita tästä ylen sankiasta brihasta kerrottiin.

Ei pirskottanut. Pulputti vain jotain mitätöntä itsekseen jupisten. En sano, että tyypillinen mies, mutta Guntherin kanssa jo riehakkaampaan menoon tottuneena olin kyllä lievästi pettynyt.

Kun ois aina kesä ja helluntai eikä koskaan talvi ja maanantai.
- Vanhan kansan viisauksia

Kirjoitti: mea 07:52 | Jälkipuheet (0)

oh, you touch my tralala, mm my ding ding dong. la lalala lalala.... Oh, you touch my tralala la lalala lalala.... mm, my ding ding dong. la lalala lalala....

Kirjoitti: mea 20:42 | Jälkipuheet (4)

Reppuni näytti eilisillan jälkeen vielä liian kevyeltä isoveljen mielestä ja päättikin hän tehdä täydellistä työtä ja lohkaisi hampaastani palan aamulla, kun vastaan puhaltanutta pohjoistuulta urhoollisesti uhmaten poljin töihin ja itseäni lohduttaaksein aamiaiseksi karkkia sitten hampaat kirskuen söin. Isoksi ihmeeksi hammashoitolasta vastattiin [puolen tunnin jonotuksen jälkeen] ja sain huomisaamuksi sen viimeisen jäljellä olleen ajan, joka loppuu 20 minuuttia ennen kuin minun pitää olla 40 kilometrin päässä ihan jossain muualla.

Kiitän avuista, joita uskolliset lukijani minulle sapetukseen antoivat : ensin sain tietää, että sappisaippua auttaa, ja sitten linkin ja sähköpostiin vielä tiedon, että kyseistä nerokasta ainetta myyvät ainakin Ruohonjuuri ja Ikivihreä. Kiitän.

Nyt, kun sapetukseni on saavuttamassa lakipisteen, annan itselleni luvan olla ikävä ihminen ja ruksin pois pamauksestani kaikki Blogger-blogit, joissa ei ole muuta kuin haamupäivityksiä; naps, naps, naps, naps. Noin. Tiedän joo, että ei se ole teidän vika, mutta toisaalta jonkun ehkä olisi syytä tehdä asialle jotain, haukkua joku, ilmoittaa jonnekin, itkeä, polkea jalkaa, jotain. Eihän tuota muuten kuriin saada. Ja tämähän ei tietenkään koske niitä urhoollisia, jotka kirjoittavat uskollisesti, jotta sapettunut asiakas ei pahentuisi tärviölle, teitä en ruksaa pois, vaan jakelen loput papumaijapisteeni teille.

Kirjoitti: mea 17:21 | Jälkipuheet (10)

Ostin eilen jo kauan haikailemani parilagrillin parvekkeelle [valinkauhaan osui tämä, koska kilpailijat olivat julman kokoisia / älyttömiä hempuloita / järjettömiä puhdistaa / järkyttäviä mersuja]. Ylittämätön hinku oli heti päästä testaamaan väline, mutta eihän poikamiestytöllä pihvejä valmiina kaapissa ole. Ajattelin, että sauvakävelen järven ympäri ennen kauppaan menoa, että voin sitten syödä hyvin omintunnoin ja lenkin päätteeksi kaupasta mukaan pienin mahdollinen pihvipaketti, julmetunmoisessa grillikastikkeessa kaksi kaslerpihviä. Kyytitytöksi pari siideriä ja tyhjin käsin kun kerrankin olin, mäyräkoira ennakkoon viikonlopuksi, jos vaikka helluntaiheilaan törmäisi. Ja kourallinen lakritsipatukoita. Mitään kassia tarvi, ajattelin, ja tungin lakut taskuun, siiderit ja kaslerit kainaloon ja sauvat ja mäyris toiseen käteen.

Kesken matkan ilmoittaa känny tekstiviestiä, ja eikun mäyris parkkiin, sauvat roskista vasten pystyyn, siiderit ja lihat toiseen kainaloon ja kännyä taskusta. Vastausta naputellessa putooa siiderit kahteen kertaan ja huomaan, että grillikastikkeet valuvat valkoiselle takille, pyyhkielin käsiä hihoihin, ettei känny likaannu, likainen mikä likainen jo valmiiksi. Kotiin päästyä tarkistin vauriot: känny kastikkeessa, takki pahasti kastikkeessa, mutta pullot ehjiä. Eikun vaate pesukoneeseen ja lihat parilalle. Ja siideri korkaten: ei hätää mitään, huokaisin.

Väärin. Lihat paloivat, tahrat eivät lähteeet ja siiderit kuohuivat pullosta. Mutta eipä mitään, muistin, että minullahan on Golden Productsin Super-10:ä, myrkkyä, jolla yleensä on lähtenyt lika kuin lika. Sillä valelin takin ja takaisin pesukoneeseen. Ainoastaan kohtuullinen kotikasvatus piti minut suhtsäyseänä.

Tahra lähti, melkein. Siunattu olkoon Petteri Jussila ja verkostomarkkinat.

Kirjoitti: mea 06:58 | Jälkipuheet (4)

Laskin, että 22358235 sekuntia / 372637 minuuttia / 6210 tuntia / 258 päivää 18 tuntia 31 minuuttia / 354 merkintää sitten julkaisin ensimmäisen kirjoituksen tässä päiväkirjassa.

Liekö noista hetkistä mitään oppinut? Ainakin sen, että aika kuluu älyttömän nopeasti, nytkin täytyy koko ajan korjata ylläolevia lukemia, kun yritän keksiä, mitä tähän kirjoitan ja kun seuraan sekunteja, en ehdi ajatella, saati kirjoittaa.

Siinäpä miettimistä toviksi. Miettiessä voi vaikka laskea hyödyttömiä hetkiä.

Kirjoitti: mea 13:58 | Jälkipuheet (0)

Sukujuhlat ovat minulle kuin syvyyssukellus jään alle silmät kiinni; olo on shokin ja sokeuden välimaastossa jäätävän kankea. Koska olen hyvin huonosti ihmisjoukoissa viihtyvää lajia, olen hakeutunut pois seurustelutilanteista ja päätynyt kuin itsestään keittiön puolen huoltojoukkoihin. Siellä olossa on monta hyvää puolta, joista yksi parhaista on saada syödä kunnon pöydän ääressä. Jokainen tietää, mitä muita asentoja on tarjolla, kun yrittää syödä, juoda, seurustella, nyökytellä, hymyillä, kätellä, kannatella kuppia ja lautasta yhäaikaa samalla sekä istuen että seisten ollen kaiken aikaa valmiina vastaamaan arkaluonteisiin kysymyksiin, joita uteliaat vanhemmat sukulaiset sinkoavat itseoikeutetun vaativasti.

Parit edelliset juhlat olen ollut boolivastuussa, äitini varmaan ajatteli, että humalainen vieras vähemmän välittää, vaikka olenkin hiukan kouliintumattomampi sukulaisseurustelun taidoissa. Booli on perinteisesti meidän suvun juhlissa timakkaa, maistuu hyvälle ja menee päähän kuin kahden tuuman rautanaula. Sain kirjoitetut ohjeet tarkkoine mittoineen ja valmiiksi annosteltuna hedelmät. Ensimmäinen booli onnistui hienosti ja oli kaunis ja raikas jääpaloineen hedelmineen. Kun kulho tuli tyhjänä takaisin [paitsi tietenkin hedelmät olivat jäljellä pohjalla], käytin hiukan soveltavaa ja kokeilevaa mielikuvitusta ja vanhoja hedelmiä, enkä suotta lantannut turhilla jäillä. Jatkoin kokeiluja yhä laveammiksi pyrkivillä virittelyillä, mutta toki aina samoilla hedelmillä. Kaikki tykkäsivät boolista. Ja humaltuivat kiitettävästi. Ja olivat oikein puheliaita ja vuolaita kiitoksissaan. Erityisesti boolimestaria kiiteltiin värikkäin sanakääntein ja reippain halauksin. Äiti ei kiitellyt, vaikka säästin melkoisen määrän hedelmiä.

Voi olla, että ei tarvi enää mennä sukujuhliin ollenkaan. Viimeksikin setä putosi kiveltä puhetta pitäessään. Syytti äitini siitä minua ja liian vahvaa boolia.

Kirjoitti: mea 07:31 | Jälkipuheet (4)

Turning the Pages on uskomattoman hieno, kaunis ja vangitseva sivusto, joka tarjoaa aivan uusia elämyksiä vanhojen kirjojen sivujen pleraamiseen. Nyt voit oikeasti käännellä sivuja virtuaalisesti ja katsoa vaikka Leonardo da Vincin sketsikirjaa tai tutustua Vesaliuksen Anatomiaan 1500-luvulta. Sivulta löytyy jopa suurennuslasi kuvien tarkempaa tutkimista varten.

Nyt vaan puuttuu enää se pieni ja kätevä laite, jolla voi katsella kirjoja vaikka sängyssä loikoen. Laitteella olisi toki muutakin käyttöä; vaikkapa öisin päähän pälähtävien erityisen hienojen ajatusten välitön bloggaaminen. Aamulla ne ovat joko unohtuneet tai haalistuneet, jospa ne heti kirjoitettuina olisivatkin juuri niin briljantteja kuin muistelen.

Kirjoitti: mea 12:45 | Jälkipuheet (8)

Olen jo muutaman päivän yrittänyt keksiä oheiseen kuvaan liittyvää postausta, koska kuva on minusta kaunis ja halusin sen epätoivoisesti esitellä. Ei ole istunut aiheisiin ja aasinsillat ovat jopa minun mielikuvitukselleni olleet kovin hataria. Siispä laitan kuvan ihan itsellään, kertokoon tarinan, joka kutakin katsojaa eniten miellyttää. Minua miellyttää erityisesti se lohdullisuus, joka kuvasta sädettyy; jotkut asiat säilyvät vuodesta toiseen lähes samanlaisena.

No mutta, tämänhän minä saan aasinsilloitettua kevyesti; miksi kevään ja kesän taitoskohdassa on vuodesta toiseen aina se aika, jolloin mikään komerosta löytyvä vaate ei tunnu sopivalta. Ei sekään, jonka osti syksyn alennusmyynnistä valmiiksi seuraavaa kesää varten. Pitämätön kesävaate suorastaan hyppi komerosta silmille kaiken talvea ja ilkkui pitämättömyydellään, sitä hypisteli odotuksesta soikeana, jotta ah kun kesä saa, niin voin tämän päälleni laittaa. Joopa joo, arvatkaa vaan, onko se enää yhtään kiva.

Niin, ei muutu naisen mieli, tai siis muuttuu, siinä mitään lohdullista ole. Kyllä se taas tänäkin aamuna oli niin taivahan tosi.

Kirjoitti: mea 07:00 | Jälkipuheet (0)

Ihminen nyt ei varsinkaan. Puitteet ympärillä vaihtuvat, mutta ihmismielen koukerot ja halut ja kaipuut ovat samat, niiden ilmaisuvälineet vain ovat vaihtuneet. Koska vuonna 1660 ei voinut blogata, sen tekee nyt Phil Gyford, joka siirtää verkkoon "reaaliajassa" Samuel Pepysin päiväkirjaa, joka vangitsee paitsi ajankuvallaan myös hillityn kauniilla toteutuksellaan ja tarkoilla taustatiedoillaan.

Kravattisolmun teko-ohjeita täältä etsineille tarjoan historiaa, jota voipi miettiä samalla, kun opettelee solmua tekemään. Kravattihan on saanut nimensä kroaateilta, jotka tulivat 30-vuotiseen sotaan Pariisiin sotimaan uniformuissa, joihin kuului kaulaan kietaistu liina. Ranskalaiset omivat muodin, sillä olihan se kätevämpi kuin pitsikaulus. Lontoon kravatti saavutti vuonna 1660. Päiväkirjailijathan ovat tyylikästä ja ajan hermolla keikaroivaa sakkia; Samuelkin hankki kravatin heti sen rantauduttua Lontooseen.

Eilen ajattelin, että itseaiheutettu kroppakipu lähtee sillä, millä se tulikin, kävelemällä, ja läksin ripeälle sauvakävelylle [Nordic walk, mikä kuvaava nimi, joka kertonee lajin tunnettuuden ja levinneisyyden]. Olen aina vierastanut lajia, ja erityisesti keppien korvia riepoava riipivä kopina saa hermot piukeiksi, mikä ei lie harrastuksen tarkoitus, mutta en ehtinyt hakea mistään niitä tulppia, koska silloin kun meillä ryhdytään, niin siinä ei ehdi tupeksia tulppein kanssa. Niinpä oli käveltävä teiden pieluksia koiran jätöksiä uhmaten ja alistuen koivun oksien kasvoja piiskovaan kuritukseen. Ja meillä sitten kanssa kävellään, kun kävellään, eikä pelkästään ulkoiluteta sauvoja. Nyt vaan odotellaan, että kipeydytäänkö vai parannutaanko tässä näillä lääkkeillä vielä enemmälti. Toistaiseksi on jäljellä vasta eiliset kivut. Lisää odotellaan ja pelätään. Mutta sellaistahan tämä elämä on, välillä sattuu, mutta joskus vaan koetellaan.

Kirjoitti: mea 07:27 | Jälkipuheet (2)

Edelläni käveli eilen nuori nainen maailman matalimmissa ja tämän pallonpuoliskon tiukimmissa farkuissa. Tyttö taisi naiskävelyn tekniikan ja salat, jotka minulle eivät koskaan ole auenneet. Tiedättehän sillä tavalla keikkuen, lanne puolelta toiselle notkuen löysän reteästi, mutta naisellisen letkeästi. Koska itsetuntokäyräni raapi eilen taivaita, ajattelin, että kyllä kai minäkin tuon osaan, olenhan minä nainen. Ja olen antanut itselleni kertoa, että se olisi jotenkin somempaa miehen silmään. Pois siis minusta pökkelö kävely, leuka pystyyn ja askel lantion kautta, ajattelin. Ja niin tein.

Äsken ihmettelin, että minkäköhän takia minulla on reidet, lantio ja selkä niin järkyn kipeät. Ehkä pökkökävelen sitten kuitenkin edelleen.

Kirjoitti: mea 18:21 | Jälkipuheet (4)

Minussa asuu hyvin syvälle piilotettuna pienen pieni puutarhuri. Hyvin pieni. Minun puutarhassani kasvavat ja voivat hyvin vain voimakkaat, sinnikkäät ja karuista oloista piittaamattomat kasvit. Niiden on pakko, sillä minä olen karu puutarhuri. Jos kasvi menestyy minun hoidossani, on se valmis jalostettvaksi kaikkein ankeimmissa olosuhteissa viljeltäväksi koriste- tai hyötykasviksi.

Kuvan pinkki kaunotar kasvoi jääkaapissa kilon perunapussista. Itse asiassa pusseja oli kolme, kaikista työntyi muovin läpi terhakka perunapellon alku. Ei puutu kuin se punainen tupa.

Mikään ei ole tärkeää paitsi puutarhan hoito. Eikä sekään kovin tärkeää, sanoo tuntematon japanilainen.

Huomenna täyttää puolisataansa Ben Z, joka Z-ouus on kirjoitettu ainakin 1728 eri tavalla tässä testissä.

Kirjoitti: mea 10:24 | Jälkipuheet (4)

Nyt hiukan harmittaa oma tiukka itsekurini, joka pakotti minut viime yönä istumaan hammasta purren käsieni päällä ja esti siten kirjoittamasta tänne ne kaikki hienot ajatukset, jotka päästäni tahtoivat julkitulla. Tai kyllähän minä kirjoitin, tuossahan niitä on toisaalla, mutta eihän niistä mitään selvää saa. Kummallista, niin selkeitä ja kirkkaita ja kristallina hohtavia helmiä [sic!] ne olivat. Herkistyin niiden ääressä kyyneliin, joten en kunnolla nähnyt kirjoittaa, se lienee syy, eikä douppauksella mitäään osuutta epäselvyyteen ollut.

Voi miten kohottavaa onkaan päästää kaikki ihqu-, aihku- ja niisku-molekyylit valloilleen, lukea vanhoja kirjoituksiaan, sukeltaa siihen minuun, joka niitä kirjoitti, tuntea kaukaisesti tutuksi ne tunteet, hävetä omia sanojaan ja kuitenkin olla pää pystyssä: minä olen minuksi kasvanut juuri näiden monttujen kautta, kompastunut noihinkin lillukan varsiin ja tuoltakin ojasta noussut. Hyvä minä. Ja taas saattoi tyrskiä. Mikään ei ole niin puhdistavaa kuin itsensä kääntämisen jälkeinen hiukan hävettävän suloisen pökerryttävä olo, josta ei varmuudella voi sanoa, mihin loppuu ja mistä alkaa syyt ja seuraukset.

Eilen oli hyvä ilta: olla yksin kaksin uuden maailmani kanssa, katsoa sen keskiöstä ja todeta levittäytyvät pinnat vankoiksi, vaikkakin rosoisiksi ja ruosteisiksi. Tunne valui ylitseni ja paketoi kaiken olennaisen pienessä elämässäni paketiksi, joka ei ole millään tavalla entisen kaltainen järjestäytynyt kokoelma suoritettavia asioita, vaan suloinen sekamelska kaaoksen kaltaista olotilaa, jossa viihdyn.

Oli hienoa keksiä pyörä taas kertaalleen: "Omnia mea mecum porto : kaiken olennaisen kannan itsessäni".

Kirjoitti: mea 08:04 | Jälkipuheet (4)

Aamutikkuiset silmäni rävähtivät töihin tultuani hämmästyksestä seljälleen, sillä työpöydälläni monien ulko- ja väliovien lukkojen takana oli äärest kaunis kukkakimppu. Hämmennyksestä toivuttuani kiittelin työtoverit, mutta eivät tunnustaneet. Sitten katsoin kalenterista, pitäisikö minun mahdollisesti olla jossain muualla ojentamassa kyseistä kimppua jollekin muulle. Ei merkintää. Katsoin almanakasta, että onko minulla nimipäivä. Juu ei, en ole Konsta tai Kosti. Salainen ihailija?

Aika jäyhää muuten olla Säädön syrjän ja Kalamukin välissä pnuk!:n linkeissä. Olen niin otettu. Lisään tämän CV:hen.

Kirjoitti: mea 14:38 | Jälkipuheet (0)

Onkohan siinä perää, että miehen parempi pallosilmä johtuu kolmiulotteisuuden paremmasta hahmottamiskyvystä ja se taas johtuisi testosteronista. Seikka saattaa olla mielenkiintoinen pointti nyt, kun sukupuolileikatut urheilijat saavat osallistua olympialaisiin lajeihin uudessa sukupuolessaan. Onko entisellä miehellä jäljellä enemmän pallosilmää, onko voimaa ja kestävyyttä? Vai tuleeko hänestä piankin pallosilmätön nainen. Hormonihoidot lähdettävät miesedun nopeastikin, joten olympiamenestyksen takia tuskin kannattaa ryhtyä vaihtoon. Vaikea olisikin kuvitella vaikka Aki Parviaista naisten keihäässä. Joo, tiedetään, että keihäs ei ole pallo, mutta tässä taannoin en äkkiseltään hoksannut, että seiväs ei ole heittolaji.

Jostain kieroutuneesta syystä erityisen mukavaa katseltavaa telkkarista on curling, vangitsevaa. Mikähän siinä on.

Liekö pölyttävät koivut vai liiallinen näytön tuijottelu syynä, mutta silmät olivat tänä aamuna tikkuiset ja turvoiset ja silmäpusseilla voisi käydä kaupassa hakemassa viikonlopun tarvikkeet, eivätkä tulisi edes täyteen. Nesteen poisto keinolla millä vaan yleensä auttaa, mutta niin paljon ananasta ja melonia ei jaksa kantaa ja syömisestä ei puhettakaan. Voisi mennä tietty kurkkuviipaleet silmillä hetkeksi vaaka-asentoon, vaan ei se mitään auta kuitenkaan. Eikä ne silmillä pysyisikään. Ystäväni kertoi taannoin, että hyvä konsti on kylmien pikkulusikoiden pitäminen silmillä ja päätin sitä joskus kokeilla, mutta unohdin. Nyt muistankin, miksi minulla on lusikat pakkasessa, ehdinkin jo ihmetellä.

Kirjoitti: mea 07:18 | Jälkipuheet (4)

Nimiasioita pohtivat Jenni ja Outi. Hassu sattuma, sillä olin juuri käynyt Lauralle nostalgioimassa ja mikä siellä tulikaan mieleen: nimi, jonka englannin opettaja minulle antoi. Meidät lapsoset nimettiin englanninkielisin nimin ja olisin *niin* halunnut olla Mary, mutta opettajan mielestä olin Mabelin näköinen. Vanhennuin aina tunnille mennessäni kymmeniä vuosia, kun Mabel asettui minuun. Tukkani kääntyi papiljottikiharoille ja villapaitani muuttui jakkupuvuksi. Mabel; kuka ihmislapsi voisi haluta olla Mabel. Onnistuin hankkimaan roimahkon vastenmielisyyden paitsi kaikkia tuntemattomia Mabeleita kohtaan, myös koko kieltä kohtaan. Vieläkin puistattaa. Mabel on laivan, koiran, kissan ja lehmän nimi. Ja joidenkin Ameriikan valkohapsisten tätien.

Liekö [terveisiä Cybbikselle] mielikuva, jonka nimi luo ihmisestä johtuva joskus tapaamastaan sen nimisestä persoonasta vai vain oman pään joutilaita tuotoksia. Olenko minä muotoutunut nimeni näköiseksi vai nimi minun näköisekseni; olenko ollenkaan nimeni oloinen? Mistä isä ja äiti saattoivat pienestä rääkäleestä nähdä, minkä nimisen näköinen tuosta tulee aikuisena? Kuljinko kiltisti heidän viittomalleen polulle? Olisinko toisenlainen ihminen, jos he olisivat antaneet minulle muun nimen?

Näitä pohtiessa tämänkin päivän saan puoleen väliin kevyesti.

Kirjoitti: mea 10:24 | Jälkipuheet (10)

Eilen jäi Suuren seikkailun alku näkemättä. Se osa, jota en olisi myötäelämisen kouraisua tuntematta voinut katsoakaan. Muistan liian hyvin, miltä tuntui olla se, joka viimeisenä jouduttiin ottamaan pesisjoukkueeseen. Muistan, miltä tuntui seistä harvenevassa joukossa, olla lopulta yksin, olla sen näköinen kuin ei tuntuisi missään. Vaan kasvattihan se pienen sielun kapinoimaan, nostatti halun näyttää, että täältä pesee ja tarvittaessa linkoaakin.

Tosin pesäpallossa en pettänyt koskaan: en osunut palloon, en saanut koppeja, en päässyt kolmospesälle kuin vahingossa ja kuolematta kotiin en koskaan.

Kirjoitti: mea 19:42 | Jälkipuheet (4)

Hondan TV-mainos, jossa ratas lähtee pyörimään ja jatkuu ketjureaktiona valuen, heiluttaen, vierien, kierien ja keinuen pannen lopulta liikkeelle auton, on maagisen uskomattoman uljas. Eikä ihme, sillä vuonna 1987 tehty puolen tunnin videotaideteos Der Lauf der Dinge on samalla idealla ja samoilla kuvakulmilla tehty. Taiteilijat Fischli ja Weiss ovatkin laittaneet lakimiehensä Hondalle.

Kun digikamera löytyy jo lähes joka taskusta ja puhelimissa piilee kameroita yhä enemmän, on monissa paikoissa ylireagoitu ja kuvaaminen onkin yllättäen kielletty. Lastentarhoissa on vanhemmilta erikseen pyydetty kirjalliset luvat, saako heidän lastaan kuvata, mikä käytännössä tarkoittaa ketjureaktiota: koska vain luvallisia lapsia saa näkyä kuvissa, johtaa se siihen, että koska lappuja ei kanneta puseron rinnuksilla, ei voi tietää, kuka ei saa osua kuvaan ja oman nassikan lauluesitystä tarhan kevätjulissa ei voi tallentaa muistoksi. Tulevat kevätjuhlat voivat olla siis vaaraksi kameran tilapäiselle omistussuhteelle: jospa se takavarikoidaan, kun ei siitä voi filmiäkään poistaa niinkuin ennenvanhaan.

Harmittaa vieläkin, kun ei ollut tässä taannoin kamera mukana lenkillä, kun rusakko loikkelehti edelläni pitkät taipaleet välillä taakseen vilkuillen. Kerrasta ymmärsin, mitä tarkoitetaan jäniksellä juoksukilpailuissa.

Kirjoitti: mea 07:16 | Jälkipuheet (2)

Louisianassa on lakiesitetty, että lantiofarkut kielletään säädyttöminä, naiset kun niissä näyttävät liikaa ihoa. Koska omenapussissa ollaan ajan hermolla, niin ajattelin huitaista hameen päälle, liekö tuo yhtään säällisempi. Vaan liiviä en jätä.

Kuva kertoo hyvinkin, miltä tuntuu väkätä hooteeämällää, kun ei ole kuin pseudonörtti: kädettömältä tuntuu.

Kirjoitti: mea 20:36 | Jälkipuheet (2)

Työpöytä täyttyy papereista, joista jokainen odottaa osaansa, kotiin tullessa muistaa, että ikkunat on pesty viimeksi yli vuosi sitten, komerot täyttyvät vaatteista, joista mikään ei tunnu hyvältä, elämä ei tunnu hallinnoidulta, olo on kuin kaksipuolisella hilavitkuttimella, joka toimii kyllä, mutta sen toiminnan tarkoituksesta, sen mielisyydestä ja merkityksestä on epäselvyyttä olemassa. Elämässä pitäisi niin paljon kaikenlaista. Mitä silloin tehdään, no ainakin blogataan ja käytetään kohtuuttoman paljon aikaa oikeista asioista poispysymisen varmistamiseksi. Bloggaamisesta piti jotain sanomani, mutta Kalamuki sanoo sen paremmin.

Ajankäytöstä tulikin mieleeni, että tykkään rannekelloista, niitä on minulla paljon ja jokainen äärimmäisen epäkäytännöllinen, mutta nätti. Eilen illalla kelloa riisuessani huomasin, että se oli ollut koko päivän väärin päin, en siis ollut vilkaissut siihen kertaakaan. Mutta onhan se nätti.

Aamulehti tarjoaa kuukauden ilmaiseksi ajantappoaseita; identtistä kaksosta saa koekäyttää kesäkuun puoleen väliin, jonka jälkeen siitä maksetaan lukukertojen mukaan. Mitenkähän sitä valvotaan; jos en sammuta konetta koskaan ja pidän yhden selaimen aina auki lehdelle, saanko lukea lehteä yhden kerran maksulla aina hamaan koneen hyytymiseen saakka. Tuskin.

Kirjoitti: mea 07:47 | Jälkipuheet (4)

Kulkijoita on harvakseltaan, baareissa viivähtää rauhallisia vapaasta arkeen kääntyileviä mieliä, elämä palailee uomiin. Lievä haikeus viipyilee katseissa. Sunnuntai-ilta.

Kaksi viikkoa sitten illassa vielä viipyili tumma ja lämmin peitto: kevätyön hämy on tällä välin muuttunut kesäyön kuulaudeksi.

Ystäväsuhdeneuvotteluissa kannattaa muuten jo alkumetreillä tarkistaa monta seikkaa, jotka helpottavat jatkokeskusteluja YT-neuvottelupöydän ääressä. Vähäisimpiä ei ole se, että kumpi puoli reikäleivästä maistuu paremmin: jos potentiaali aamukahvivieras nauttii enemmän leivän päällisosan syömisestä ja itse mieluummin syö alapuoliset osuudet, niin on yksi arjen kitkoista jo etukäteen ohitettu.

Kirjoitti: mea 07:03 | Jälkipuheet (8)

Jos olisi jossain sellanen paikka, josta saisi itse valita ominaisuuksia ja rakentaa niistä sitten haluamansa miehen, niin osaisikohan sitä valita oikeat osat. Ja osaisikohan sen paikan pitäjä varata riittävästi kaikkien haluamia ominaisuuksia, muttei toisaalta taas liikaa, koska nehän vanhentuisivat ja viimeisen käyttöpäivän jälkeen niitä ei huolisi kukaan ja paikka olisi kohta puolillaan ongelmaosia ja uusia haluttuja ei mahtuisi sitten ollenkaan. Entäpä jos valitut osat hylkisivät toisiaan ja menisi koko huolella rakennettu kokonaisuus käsille.

Tekisin varauksen ainakin näistä: itsellisyyttä melko paljon, itsensä tuntemista erityisen iso laatikollinen, maailman ja itsen kanssa sinuutta, huomaavaisuutta, aikuisuutta, reilua miehisyyttä, rehtiyttä, rehellisyyttä, luotettavuutta, luontevuutta, avoimuutta, yleistä mukavuutta, huumorintajua, kirjojen ja elokuvien ja musiikin rakastamista, taiteellista silmää sekä kirjallista lahjakkuutta saisi olla isohkot määrät. Hymy-, viitseliäisyys- , hellyys- ja keskustelutaito-osastoilta varaisin isohkot annokset. Lihaksia ja lipeviä puheita en välittäisi ottaa, mutta jos kekseliäisyyttä, mielikuvitusta ja huomaavaisuutta saisi varata niidenkin edestä, niin hyvä tulisi.

Noinkin hyvällä pakkauksella pitäisi olla arvoisensa nimi, voisin kutsua häntä Kultaihanaksi, Mupsupumpsulaksi taikka vaikka Armasihanaksi.

Kirjoitti: mea 07:02 | Jälkipuheet (13)

Istuin kampaajalla puolentoista tuntia ja juorupäivitin itseni. Tai no, olipahan aika köykäistä: miltähän oikeasti tuntuu olla joku wannabe-julkkis, ja hymyillä lonkka vinossa skumppalasi kädessä ja olla sen näköinen, että ihan vaan poikkesin ohimennen, eihän nämä kökköiset kokkareet minulle mitään merkitse.

Suomessa on selkeitä aukkoja vielä missirintamalla, ihan joka sivulle ei riittänyt uutta missukkaa kertomaan, että en jätä poikaystävääni ja opiskelen tässä ohessa hammaslääkäriksi heti, kun olen valmistunut kauppakorkeasta. Kyllä lisää missejä tarvitaan: meiltähän puuttuu moniaita titteleitä.

Kirjoitti: mea 18:27 | Jälkipuheet (0)

Liikkuminenhan ei tunnetusti laihduta, koska liikunnan jälkeen on aina hirmunälkä, joka pitää tyydyttää runsailla ja palkitsevilla herkuilla. Laihtumisen takia ei viitsisi hankkiutua sydänsuruihinkaan, jotka kyllä tehokkaasti lähdettävät liikaiset kerrokset. Totaalisyömättömyys on erityisen toimiva menetelmä muuten, mutta kun siinä vähän väliä täytyy palkita itseään erinomaisista suorituksista, ei oikein pääse silläkään toteuttamaan hoikan minän hakuprojektia.

Koska nämä koetut konstit eivät nyt nappaa, löytyi onneksi uudet pulkkaan. Pyöräilystä löytyi pelastus: kun töiden jälkeen lähestyn kotilähiötä nälkiintyneenä ja voipuneena suunniteltuani koko matkan, mitä kaikkea hyvää ostan kaupasta, olen mielessäni kasannut jo niin mittavan ostoskorin, että sitä on ihan mahdoton saada mahtumaan reppuun ja pyörän tarakille. Niinpä kaupassa pitääkin käyttää erityistä harkintaa ja jättää jo kertaalleen virtuaalinautitut ainekset hyllyihin [sinänsä helppoa, koska mielikuvissahan ne jo on syödyt] ja ostaa vain reppuun mahtuva määrä järkeviä nälän tehokkaasti nitistäviä tuotteita. Patonkia ja sämpyläpusseja ei voi tosiaankaan ostaa, vaan on ostettava se kaikkein tiivein kokojyväterveysleipäpaketti. Muutama tomaatti ja lyhyehkö kurkku mahtuvat mukaan, mutta siinä ne alkaa ollakin.

Laihdutuskuurin täydentää pelko pyörävarkaista. Useimpina päivinä kunei viiitsi mennä kauppaan ollenkaan, koska pyörän köyttäminen kiinteisiin rakenteisiin ja kaikkien lukkojen umpioiminen ja aukaiseminen vievät niin tuhottomasti aikaa ja vaivaa. Eikä niitä kiinteitä rakenteita, joihin pyörän vankioisi, löydy kaupan tiiliseinästä. Niin sitä sitten pyöräilee kaupan ohi ja ajattelee, että onhan siellä kaapissa vielä siivu leipää ja puolikas kurkku.

Aamuyössä puoli viiden kieppeillä on haettu menopussista, miten naisen huomioiminen tapahtuu. Olipa kysyjä myöhäinen kotiintulija tai uneton pohtija, on hän ainakin oikealla asialla. Toivottavasti pystyin tarjoamaan vastauksia.

Kirjoitti: mea 07:19 | Jälkipuheet (1)

Kuvassa on yksi niistä aasinsilloista, joita pitkin pyrin kuljettamaan turinoitani. Juurikin tämä silta on erityisen rakas siksi, että sen maastoon liittyy lapsuus ja sen maisemissa on paljon nostalgiaa. Tämä nimenomainen aasinsilta seitsemine rappuineen viettää juonta seitsemään viikonpäivään, jotka mielessäni vertautuvat ruokalajeiksi ja lohtupulliksi [kieltämättä hutera aasinsilta].

Tänäinen keskiviikko on viikonpäivien makaronilaatikkoa ja voisilmäpullaa; turvallista ja hyvää, jos ne on hyvin tehty. Torstai on wokkia ja sitruunamuffinsia; värikästä ja helppoa. Perjantai on kermassa haudutettua kuhaa ja vaniljaviineriä; pehmeää ja muhevaa ja vie mielen mennessään. Lauantai onkin jo useamman ruokalajin herkkupöytä pitkän kaavan kautta ja kinuskileivos; aikaa ja lempeä käyttäen valmistettu ja nautittu. Sunnuntai on pippuripihvi punaviinin kanssa ja Ellen Svinhuvudin kakku; laatuisaa ja ylellistä. Maanantai on viikonpäivien kalapuikot perunamuusilla ja pakkopulla; syötävää mutta arkisen ankeata. Ja tiistait ovatkin sitten keittoja ja kokojyväsämpylöitä; joskus hyviä, joskus ei, solahtavat kevyesti ja tuntuvat terveellisiltä.

Taannoin luin artikkelin, jossa kerrottiin tillilihan olevan taas tulossa. Minäpä tykkäänkin tillilihasta. Tosin en ole sitä aikoihin saanut, joten saattaa nostalgia kullata muistot. Tätäkin ruokaa voi tehdä yhdellä jos toisellakin reseptillä. Perussääntönä lie, että kaikki ruuat, joissa on kermaa ja voita, ovat hyviä. Ja kalapuikot. Mutta mikä minä olen mitään arvostelemaan, kun osaan valmistaa vain uunipellillä paistettuja kalapuikkoja, olkoot siis sanani mitättömät.

Tosimiehiltä löytyy netin parhaat ruokaohjeet, erityisesti halpa pitsa kaikessa innovatiivisuudessaan läikäyttää mieltä.

Kirjoitti: mea 07:35 | Jälkipuheet (7)

Eilen, kun pääsin kotiin töistä puhkirättikatkipoikkiloppuunuupuneena, niin eikö ole ulko-ovella heippalappu, että talkoot maanantaina klo 17, innokasta osanottoa toivoo hallitus. Oikein piti tarkistaa, etteihän ne nyt vaan ole tosissaan tuon päivän kanssa, oli ne, sama päivä. Aamulla lappua ei ovessa ollut, joten joku itseään ovelampi ajatteli paiskata ilmoituksen sen jälkeen, kun väki on aamusella lähtenyt töihin, että eivät peijoonit tajuaisi väistellä tulemisensa kanssa, vaan pahaa aavistamatta suunnistavat koteihinsa juurikin hollilleen viiden jälkeen, jolloin mummot ovat pihalla kamppaamassa töistä tulijat haravan varsiin. Piti kaivaa itsetutkiskelupakki esiin ja harkita menemistään. En mennyt. Kaikki muut näyttivät olevan samaa mieltä. Jotain rajaa. Viimevuotinen hakkeiden yksintyöntely karvasteli vielä mielessä, pikkuinen sielu kun olen. Ja kynnetkin on vastalakatut.

Vaan pientähän kerrostalollisen pihaelämä on: toista tietää pienemmän yhtiön asukki. Rivitaloissa pihapoliisin on helpompi tarkkailla naapurinsa tekemiset: milloin on auto väärällä paikalla väärään aikaa liian kauan, milloin levittäytyy kenenkin marjapensaista homeet ja toukat naapurin oikeamman värisiin puskiin, koivun juuret imee vedet väärältä puolen aitaa ja pihatkin on eri kokoisia ja joku kastelee minun vesillläni omia perennojaan, puhumattakaan niistä rikollisista, jotka puhuvat ääneen pihoillaan. Siunattu olkoon iso kerrostalo, jossa naapuriaan ei edes tunne ja saa tehdä ihan, mitä lystii.

Naisten ja miesten tasokeskustelu on taas ryöpsähtänyt Henkkalandiassa. Mikä kenenkin silmää miellyttää, on kai osin kulttuurikysymys: nuori kaunis kiinatar herkistyy vaaleaihoisen, lihavan, pieninenäisen ja -silmäisen, parrattoman ja kypsän miehen edessä [AL 11.5.04]. Nenää lukuunottamatta kuulostaa Wagnerilta. Massista eivät puhu mitään, mutta kuten Petteri Jussila toteaa: "raha on turha keksintö, mutta kun se kerran on keksitty, sitä on hyvä jonkin verran olla olemassa".

Ja Suomi voittaa taas viisut.

Kirjoitti: mea 07:24 | Jälkipuheet (5)

Eilen en sitten viitsinyt aamulla tukkaakaan laitella, kun ajattelin koko päivän oleksia ihmisten ilmoittamattomissa. Aurinko paisteli kuitenkin siihen malliin, että päätin sittenkin lähteä juoksulenkille. Mutta eihän naisihminen voi lähteä lenkille, jos on tyynyn kuva päässä, joten en tietenkään voinut kohtsiltään suoriutua pururadalle. Niinpä laitoin ensiapuna tarrapapiljotit tukkaan. Näin meillä.

Olisi sosiaalinen tilaus jollain radioasemalla lähettää kesäiltaisin ja sunnuntakipäivisin juoksumusaa, jonka tahtiin askel kevyesti lentäisi. Uusi puhelimeni radioineen on kätevä kumppani lenkeillä. Nova soi siinä kirkkaasti vaikka metsässä. [Entinen juoksuradioni ei juostessa kuulunut, se vaati antennikseen aina polkupyörän; avaruuskohina muuttui aina kuin taikaiskusta säveliksi, kun hyppäsin vanhan pyörän selkään, uusi Nishiki ei toimi antennina, selittäisköhän joku.]

Eilen lenkin aloitti Anssi Kela Millan kanssa, Broadcast uhkaili, että You Break My Heart, sitten Eppu lupaili Suolaista sadetta, Maggie Reilly kertoi, mitä tapahtuu, kun Everytime We Touch, Corrs'n Summer Sunshine oli vihdoin sopivampi askeliini, mutta vasta Boris Gardinerin kertoessa, miten I Want to Wake Up With You, oli askel kovin kevyt ja rytmi kantoi, sitä olisin kuunnellut useammankin toiston. Irinan Vahva Nainen oli jo liian hidasta jopa minulle, Antiquen I Would Die for You ja U2:n One siivittivät kotiovelle. Novan soittolistasta voisi tarkistaa, että lenkkini alkoi 12.22 ja loppui 13.00. Popedan Kersantti Karoliinan voittanutta juoksun siivittäjää ei ole löytynyt. Jaksaisikohan sitä kuunnella 40 minuuttia putkeen.

Lähetin kaverille tekstiviestin ennakoivalla syötöllä, että olisi tarjolla kalapuikkoja [älkää kysykö]. Hän vastasi, että Häh? Piti sitten tarkistaa, että miten niin häh; Nokialla syödään kalastilloja silloin, kun meillä puikkoja.

Kirjoitti: mea 07:00 | Jälkipuheet (0)

Lejaby-mainos ja alaston uros Alfa Romeon kyydisssä ovat hermostuttaneet Ranskan miehet aivan poispäästään, miestä ei saa kuvata seksiobjektina, sanoo mies maasta, jota rakkauden tyyssijaksi on meille mainostettu. Oivoi, nainenhan sen auton ostopäätöksen loppuviimeksi kuitenkin tekee ja nimettömillä ostoksilla voi muistuma Lejaby-mieheen olla juurikin se, joka lopulta ratkaisee. Asianhan tietää blogistanissakin jo yksi jos toinenkin [jälkimmäisessä kommentit yksi ja kaksi].

Tässä on Kari asennetta, pamautin sinut kohtsiltään tästä hyvästä. Näet sie nyt, miten helppo meitä naisia on jallittaa.

Kirjoitti: mea 16:27 | Jälkipuheet (4)

Koska eräs hurmaava nuorimies sanoi, että on aika hot, jos naisella on silleen hillityn vaaleiksi lakatut kynnet [sama tyyppi muuten, joka tökkäsi minua massuun (kun kävin parturissa, hän kysyi, että miksi, koska eihän hän ollut tökkinyt tukkaan ja sanonut, että "tukka", ((mutta täytyyhän naisella oma tahto olla)))], niin minä ajattelin, että mitä nainen ei tekisi miestä miellyttääkseen ja koska kaikkein hoteintahan on ranskalainen manikyyri, ja koska minulla on kynnet pääsääntöisesti pyörän rasvassa ja jostain minulle aukeamattomasta syystä myös kynsien alla on multaa, vaikken multaa näe kuin kuvissa, päätin suorittaa heti kylmiltään itseni hottauksen vaikeimman jälkeen ranskalaisittain, niinpä ostin valkoista ja väritontä lakkaa. Ranskalainen manikyyrihän tehdään lakkaamalla kynnen kärjet valkoisiksi ja päälle sitten runsaita ja moniaita kerroksia väritöntä lakkaa. Vasemman käden kynnen kärjet vielä kohtuullisesti olivat oikean näköisiä, jos ei lasketa valkoisia sormenpäitä, ja pitkin käsiä olleita valkoisia viiruja. Mutta vasemmalla kädellä vedellyt oikean käden kynnen kärjet olivatkin jo taiteellisempi suoritus.

Eihän minulla tietenkään ollut kynsilakanpoistoainetta, niin ajattelin sitten, että kyllähän ne tärpätillä lähtee. [Ei lähteneet (mutta hajuhaitta ei haitannut, koska kämppään levisi remontin tuoksu ((ja sehän tarkoittaa siivotun oloista)))]. Sormenpäät valkoisina pyöräilin sitten Vapaavalintaan ja sain poistoainetta. Liian myöhään luin, että on helpompiakin tapoja.

Saa luvan riitellä se kevyempi versio. Taikka pelkkä väritön lakkaus? Riittänee[köhän] se, kun on hot muutenkin? On hyvä, kun on tällainen itsellinen ja tomakka nainen, eikä anna miesten mielipiteen vaikuttaa. Taidankin tästä suoriutua lenkille, massukin pömpottää.

Kirjoitti: mea 07:15 | Jälkipuheet (8)

Kesäkuva-arvoitus: mitä tapahtui ja kuinka monet sukkahousut näet kuvassa?

Kirjoitti: mea 19:08 | Jälkipuheet (4)

Eilinen särmäinen olo teetti sitten sen vanhanaikaisen; ostin juurikaan mitään ajattelematta kesämekon, joka hurmasi minut kertalaakista viehkolla muodollaan ja viekoittelevilla helmoillaan. Eipä mitään, soma mekko, vaan missähän minä sitä luulen käyttäväni, kun ei se oikein istu pyörän satulaan ja missään en koskaan käy, vaan nyhvötän lähiössä tarkkailemassa pölypallojen pesäntekoa. Kiihkeintä tempoilua hiljaisessa yössä syntyy yöbussin tuodessa kaupungista känniset teinit samoihin aikoihin, kun lähiöpubi ulostaa heidän käheä-ääniset huoltajansa. Hetken raitti elää kesäyötä vaipuakseen parin tunnin rauhaan.

Näyttää tulevan upea päivä tänään. Viehkohelmainen lohtumekko houkuttelee lähtemään lähiöstä bussilla kaupungille, korkosandaalit ja hurmaava helman hyväily on pakko saada kokea viikon polkupyöräilyn jälkeen.

Väittäisin viime yön kauniisti laulanutta lintuääntä satakieleksi, jos mitään niistä ymmärtäisin. Siksi väitänkin. Kun en ymmärrä.

Eino Leino: Talon Tyttö

Kirjoitti: mea 07:26 | Jälkipuheet (0)

Mikään ei ole alakuloon parempi lääke kuin kunnon päästälähdetyspultit. Ei tarvi mennä lääkäriin valittamaan, että olisi tässä naisella hämärtynyt todellisuudentaju ja harhaluulo, että asioista voisi keskustella tai ihan jopa kysellä alamaisilta alaisilta, jotka duuniaan uutterasti ja sinnillä ovat hoitaneet. Aarghh!! Eikös jotain lakia voisi säätää, että johtoportaalla pitäisi olla korvien välissä muutakin kuin nenä ja silmälasit. Niettä oli hyvä, kun ei tarvi mennä lekurille vaan voi vaan vetää kourallisen herneitä nenään palkoineen päivineen.

Ja kun alkuun pääsin, niin mussutan vielä siitäkin, että äitienpäivälahjoiksi aina vaan edelleen tyrkitään niitä iänikuisia höpönsöpönvaaleanpunaisia Nalle Puh -paituleita ja aamutossuja ja sähkövatkaimia ja tekniikan huippuna vaihtokännyköitä. Kiitos vaan. Tulihan taas arvotettua naisen paikka ja tehtävä. Josko jo tällä vuosituhannella päivitettäisiin sanat nainen ja äiti.

Kirjoitti: mea 14:01 | Jälkipuheet (2)

Mikä saa katsojan olemaan jommankumman pelaajan, joukkueen, kilpailijan, väittelijän puolella. Jos siis oletetaan, että kumpikaan ei ole omasta kaupungista tai maasta, ja jos molemmat ovat sinänsä merkityksettömiä juuri minulle voittajana, ja yleensähän minä en edes tiedä, kumman voitto olisi toivottavampaa oman joukkueen kannalta. Vaikka kyseisen tapahtuman säännöistä tai toivottavasta esiintymisestä ei olisi hajuakaan, välittyy kummasti se, kumpi on altavastaaja. Olen aina vaistomaisesti heikomman tai sorretumman puolella. Jonkunhan täytyy.

Ihmisyksilöt käsittelevät omat masennuksensa, alakulonsa ja huolensa niin kovin monin eri tavoin ja suurin osa kai niin, ettei ympäristö edes tiedä, mitä on kaverin päässä tekeillä. Osa äksyilee, joku kiukuttelee, toinen lähettää tulikivenkatkuista palautetta tai soittaa ja haukkuu pystyyn ja useimmiten aivan viattoman ulkopuolisen. Osa osaa jopa ajoissa kertoa, että nyt ahistaa ja kelettää. Siis purkaa paineet, viallisiin tai viattomiin. Minä kuulun niihin, jotka käpertyvät omaan pieneen maailmaansa, sulkeutuvat ja peittävät huolensa kanavoimalla ne toisten piristämiseen, hymyilyyn kyynelten läpi, toisista huolehtimiseen. Kannattaisikohan opetella uusi tapa käsitellä huolensa ja tunnustaa ne reilusti.

Äitini soitti juuri, kun ajelin pyörällä ylämäkeen. Uusi radio/hands free -puhelimeni mahdollisti vastaamisen enkä sitten tajunnut puuskutukseltani, miksi hän niin huolissaan kyseli vointiani. Hänen huolenpitonsa sai kyyneleet silmiini, vaikka minunhan hänen vointiaan pitäisi kysellä. Jaa niin, olenhan äitini tytär. Onneksi muistin lähettää sen äitienpäiväkortin. Edes.

Kirjoitti: mea 08:10 | Jälkipuheet (0)

Kun tulin kotiin, niin ulkoa avoimen ikkunan kautta kuului hirveää meteliä ja huutoa. Pelästyin, että pihalla on tapahtunut joku onnettomuus, mitä vielä, Suomi teki maalin. Piti sitten aukaista telkkari, että missä mennään. Ja tässä sitä naisihminen katsoo kiakkoa, josta ei ymmärrä yhtään mitään.

Tällaistako se on, kun olis äijä? Ei pössömpää.

Kirjoitti: mea 19:20 | Jälkipuheet (4)

Kesä tuli huikealla loikalla: yhdeksässä päivässä vaahtera muuttui pörröstä kukiksi ja lehdiksi.

Juoksulenkki sortseissa oli ihan jotain muuta kuin verrareissa, ei uskoisi, että pahaiset puntit ja hihat painaa niin paljon. Kohta jo kehtaa kävellä kaupungillakin paljain säärin, kun sääret saa vähän väriä joko auringosta tai purkista. Ensimmäiset askelet ilman lahkeita tai sukkahousuja on aina kuitenkin tehtävä pimeällä totutellen vapauden ja paljauden tunteeseen, joka kevään ensipaljaissa askelissa huimaa pään.

Sukkahousut ovat keleellinen keksintö: niiden ahdistava ja kuristava ote saa naisen kulkemaan selkä suorassa ja tiukka ilme päässä. Sukkahousujen tiukentama peba tuntee kääreestä vapauduttuaan itsensä isoksi ja vallattomaksi, mutta tottuu muutamassa päivässä vapauteensa. Kunnes syksy taas kerää vallattomuuden pakettiin ja vetää suupielen suoraksi.

Niksipirkan sukkahousuniksien helmi on sukkahousun käyttö kännykän kaulakotelona tai kaukosäätimen suojana. Sukkahousut tuulettajan hihnana on jo klassikko. Onkohan kukaan kokeillut käyttää sukkahousun irtileikattua kärkiosaa koiran kuonokoppana tai kakkapussina.

Kirjoitti: mea 07:03 | Jälkipuheet (3)

Istuin äskön jonkin aikaa lääkärikeskittymön odotushuoneessa selaten naistenlehtiä. Ja voi ihmettä! Jos toistakin!

!:)*haliruzz* :P *TuIskUn BoJu On IhQ* :) * juokse jo. xd *

Selvä pyy!

Kirjoitti: mea 15:36 | Jälkipuheet (0)

Life of Brian tulee uudelleen levitykseen. Alunperin Brianin piti tehdä uustulo elokuussa kuvan 25-vuotisjuhlan kunniaksi, mutta sitten tuli The Passion of the Christ ja päätettiinkin ratsastaa Gibsonin nostattamilla aalloilla: "It's shameless commercial opportunism on our part" ja "We're definitely trying to cash in on Mel's enormous success ", sanoo Monty Pythonin lentävän sirkuksen Terry Jones. Ihailtavaa rehellisyyttä ja virkistävää on asioista asioiden varsinaisilla nimillä puhuminen. Hetkeen tarttumisen ja hyödyntämisen taito ei varsinaisesti ole huono tapa toimia. Jos sen osaisi.

Aina Ilonalla on asiat hyvin, kun hällä on resurssi. Täysikuun levotttomat ja unettomat yöt ovat resurssittomalle pitkiä ja täynnänsä tuskaista pyöriskelyä, välillä kuu kävelyttää ikkunalta toiselle ja sädettää päähän ajatuksia, jotka ovat, jos eivät nyt niin loistavia, niin ainakin kirkkaita. Vaikka pilvet peittivätkin kuun ja myös sen pimennyksen viime yönä, se oli siellä. Se sädetti muistaakseni jotain ainutkertaista, joka olisi pitänyt blogittaa saman tien. Nyt en enää muista, mitä. Pimeät yöt loppuvat pian, viimeinen täysin pimeä yö vähään aikaan on 9.5. Täytyisi resurssoida valoisat yöt hyötykäyttöön.

Jos tänään en muista lähettää äitienpäiväkorttia, ei minulle kunnian kukko laula. Ei se tosin ole laulanut pitkiin aikoihin. Linnut sen sijaan ovat.

Kirjoitti: mea 07:46 | Jälkipuheet (0)

Reuters uudisoi, että BMW-merkkisillä autoilla ajavat miehet ovat aktiivisimpia seksielämässään [2,2 kertaa viikossa], Audi-kuskit ovat hyvinä kakkosina [2,1] ja kolmansina Volkkarikuskit [1,9]. Laiskimpia ovat Fordistit [1,7], Mersu-miehet [1,6] ja Porsche-pojat [1,4]. Italialaisia autoja suosivat miehet ovat aktiivisempia [2] kuin ranskalaisia [1,9] ja ruotsalaisia [1,6] suosivat. Poikien kannattaa katsoa sillä silmällä ranskalaisia autoja ajavia naisia [2,1], Audi-naiset ovat hyviä kakkosia [2] ja Porschen ratissa istuu myös laiskimmat naiset [1,2]. Polkupyöristä vastaavia tutkimuksia jään odottamaan jännityksellä.

Taas on koittanut aika, jolloin vaatteet on aina väärässä paikassa: kun kulkee pyörällä töissä ja ilmoja pitelee kaikenlaisia, on pakko kuljettaa eestaas joka säähän sopivia varusteita ja ne jää sitten milloin minnekin, aina kuitenkin väärään paikkaan, joten kotona ei koskaan ole mitään, kun pitäisi rientoihin lähteä. Rakkaimmat vaatteet ja kengät ovat jo toukokuun puolivälissä kaikki töissä. Onhan siinä se hyvä puoli, että ainoa, mihin voi iltaisin lähteä, on lenkille, kun muuhun menoon ei ole varusteita. Pyörällä kulkeminen kehittää suunnitelmallisuutta, kun aamuhämärissä jo rapsottaa aivossa päivän kierto: onko tänään kokouksia, onko kylmä, luvataanko sadetta, onko iltapäivällä lämmin, rypistyykö pusero repussa, sopiiko väri jo töihin jätettyjen kanssa.

Pyörästä tuli mieleen, että ottaa muuten päähän se, kun pikkukersoja kuljetetaan pyörän turvaistuimilla ja iskän/äiskän reppu mäiskii kersaa naamaan, kun kersiö tuskin mahtuu siihen pieneen väliin turvaistuimen ja repun välissä.

Tänään ei tämän suurempia ongelmia ja ajatuksia päässä ole. Hävettää.

Kirjoitti: mea 07:46 | Jälkipuheet (0)

Eilen puolen yön tietämissä oli vielä yli 13 astetta lämmintä; se oli kuin pehmeä huivi harteilla, kuin lämmin suudelma ja ystävän halaus. Riittää, että se on. On läsnä ja jättää muiston. Sunnuntai-ilta on päivistä haikein.

Täysikuu näytti olevan tulollaan.

Mistä tietää, onko yötaivaalla näkyvä melkein täysi kuu menossa vai tulossa. Helppoa: vetäise mielessäsi viiva pallon litteämmälle puolelle. Tuleeko Q vai P? Koska kuu valehtelee, ei P tarkoita pienenemistä eikä Q kuuta, vaan siis päinvastoin. Eilinen lattapallo väitti pienenevänsä. Se tietää unettomia öitä ja levottomia ajatuksia.

Kirjoitti: mea 09:28 | Jälkipuheet (6)

Justiinsa näin, enpä olisi itsekään tätä paremmin osannut kertoa. [via Toi ja Ikuinen matkailija].

Wappu oli paras wappu ikinä. Suomen neitoa en nähnyt lakki päässä, koska paloauton nostolava oli juuttunut jonnekin. Niinp! Että ei sitten enää jakseta kiivetä baretin laittoon. Jo on! Eikä ne kinkkupussitkaan mitään ilmapalloja ole. Ilmapallot on niitä, jotka pysyy ensin katossa ja laskeutuvat wapun jälkeen lattiaa kohden. Kun naru on kasassa lattialla ja pallo kutistunut rukkasen kokoiseksi, on wappu siltä vuodelta ohi. Tänään terassilla tosin oltiin erimielisiä siitä, onko tänään vielä wappu. Eikun siis eilen.

Kirjoitti: mea 00:12 | Jälkipuheet (2)