Tekniikka pettää, minä en
Eilen illalla alkoi kuulua kimeitä piipahduksia, joiden alkuperä ei selvinnyt, vaikka kuljin koneelta toiselle kuunnellen ja katsellen, vilkkuuko jossain punaisia valoja. Sitten hokasin, että se on palohälytin, mutta koska täällä ei palanut [katsoin ympärilleni; ei liekkejä ei savua], päättelin, että patteri on loppu [muistikuva kaivautui aivolohkojen poimuista]. Otin härväimen pois seinältä ja se alkoi HUUTAA enkä saanut sitä sammumaan. Painoin nappuloita, ei mitään ja lopulta ajattelin hakata sen säleiksi lattiaa vasten. Vehjes sammui kertalaakista, ja taas yritin avata sitä, taas se alkoi HUUTAA. Meinasin heittää pihalle, kun se taas sammui. Olin jo vääntämässä takakantta väkisin irti, mutta katsoin sitten rauhassa, ja löysin saranat ja päättelin nerokkaasti, että siitä se aukeaa ja aukesikin ihan itsestään vahingossa. Nyt raato odottaa, että muistan ostaa patterin. Toivottavasti en polta päreitäni ennen sitä.
Pölynimijässäni on kaukalo, mikä lie allergiasuodatin, johon sijoitetaan varsinainen pölypussi, joka oli päässyt täyttymään siinä määrin yli, että kaukalo oli seinistään umpipölyssä. Irtoroskat siitä saattoi kopistella pois, mutta seinämiin liiskautunut hieno pöly ei lähtenyt millään. Miten on ajateltu, että puhdistetaan se kaukalo? Toisella imurilla? Pitääkö siis hankkia kakkosimijä, jotta voi puhdistaa ykkösen. Vai pitääkö viedä se naapuriin, jotta viitsitkö imaista tän puhtaaksi? Sosiaalista suunnittelua.
Minä olen niitä armon lyömiä laiskottelijoita, jotka osaavat hyvinkin levitoida itsensä auringossa kooman kaltaiseen tilaan, jossa ainoa liikahdus tapahtuu ajatuksen hiljaisen lipumisen muuttuessa välillä pieneksi pyörteeksi, kun jokin elämää suurempi kysymys [kun viimekesäiset bikinit tuntuvat väljiltä päällä, niin kuinka paljon uskaltaa laskea sen varaan, että on laihtunut ja kuinka paljon pitää antaa tilaa tosiasialle, että ne ovat venyneet kesän mittaan] keskeyttää tasaisen liikkeen. Kuin hengitys, joka muuttuu vienoksi kuorsaukseksi.
Jälkipuheet
On yö. Tulet baarista majapaikkaasi, jossa et normaalisti asu. Oikea asukas ei ole kotona, mutta on suostunut majoittamaan sinut viikonlopuksi. Laitat uuniin ranskalaisia. Uuni on melko uusi ja vähän käytetty ja seinämissä oleva suoja-aine käryää niin, että yhtäkkiä huoneistossa raikaa hillitön piipitys, joka kuuluu varmasti Vladivostokiin asti. Paikannat palovaroittimen nopeasti ja yrität sammuttaa sitä. Ei onnistu. Tuoli alle ja kuori irti. Kuori repii sormet verille. Patteri ei lähde irti sitten millään. Mojova isku saa koko vekottimen sisuskalut irtoamaan ja sen jälkeen vain odotetaan joskohan naapurustosta joku tulee huolestuneena tarkastamaan tilanteen. Nääh. Turha luulo. Eihän Helsingissä sellaista tapahdu.
Miksi palovaroittimissa ei oikeasti voi olla sellaista nappia, josta se hiljenisi saman tien? Käy pitemmän päälle kalliiksi jos jokainen väärään aikaan huutava varoitin pitää särkeä tuhannen päreiksi.
Aah, hengenheimolainen. Luulin jo yksin olevani Suomenmaan ainoa, joka ei tiedä, miten se vempula sammutetaan. Siis siinä ei ole sammutinta? Se vehjes tosiaankin saammuu vain ottamalla patteri irti. Ja patterin saa irti, jos saa takakannen irti. Ja sen saa vain repimällä.
Nyt, kun ostin uuden patterin, huomaan, miksi se HUUSI: keskellä olevaa nappia painamalla saa testattua, tuleeko ääntä. Ja juuri se samainen nappila juuttui eilen ala-asentoon, kun painoin hätäpäissäni sitä luullen sen siitä sammuvan. Varoittimen lähistölle kannattaa siis sijoittaa talouden vasara.
Näin hiljennät savun johdosta huutavan palovaroittimen.
1) Ota iso litteä esine, esimerkiksi sanomalehti, aikakauslehti, tarjotin tai viuhka.
2) Leyhytä raitista ilmaa palovaroittimeen.
3) Nauti hiljaisuudesta. Aloita tuulettaminen välittömästi ettei piipitys toistu.
3b) Jos sisätiloissa on niin paljon savua ettei palovaroitin tuosta hiljene, poistu asunnosta, varmista että jälkeesi ei jää ketään, sulje ovi ja soita palokunta.
Kuulosti siltä, että mielenhallinnan pidemmän oppimäärän lopputentit on läväisty ja olet siirtynyt seesteisemmän aikuisuuden tasolle. Kuulostaa myös paremmalta kuin kimittimien hakkaaminen tuhannen päreiksi. Ja tulee halvemmaksi.
Mutta eikös palovaroittimen palasiksi hakkaaminen vähennä kummasti stressiä, kun saa purkaa kaikki aggressionsa pieneen valkoiseen hengenpelastajaan.
Tässä taannoin meidän terassillamme paloi muovituoli ja käry oli valtava sisälläkin. Palovaroitin pysyi hiljaa, mutta silloin kun uunissa hieman savusi niin se aloitti sen saatanallisen piipityksensä. Omituinen vekotin. Saako niitä kaukosäätimellä varustettuna?
Sait pienen valkoisen hengenpelastajan tappamisen kuulostamaan kovin julmalta ja raakalaismaiselta teolta. Seuraavan kerran, kun se kimittää, leyhyttelen sitä ja työnnän vaikka tulpat korviini.
Palohälytin, tuo pieni valkoinen hengenpelastaja joka kärsivällisesti istuu katon keskellä. Sieltä se näkee maailman menon, ihmisten ilot ja surut, railakkaat bileet ja tuntikausien hiljaisuuden ihmisten nukkuessa, tuntien ehkä pientä ylpeyttä siitä että asukkaat voivat elää huoletta jokapäivästä elämäänsä vahtimisensa ansiosta.
Kukaan ei kehu sitä ja harva edes muistaa sen olemassaolon. Korkeintaan joku ilkimys joskus huomauttelee sen ulkonäköä rumaksi, mutta tuonkin aiheuttama paha mieli unohtuu pian.
Sitten jonain kauniina päivänä palohälytintä alkaa heikottaa. Se tuntee elinvoiman katoavan itsestään ja huolestuu. Pian se ei voi enää toteuttaa elämänsä tärkeintä tehtävää.
Niinpä se päättää esittää asiansa niin kohteliaasti kuin pystyy. Se päästää vienon vinkaisun, sellaisen johon edes pieni koiranpentu ei pysty. Eihän sitä tietenkään kukaan kuule, jolloin palohälytin vinkaisee uudelleen hädissään.
Mutta ei heti uudelleen sillä eihän se halua aiheuttaa häiriötä. Sen sijaan se päättää vingahtaa surullisesti vain harvoin ja toivoo että palohälyttimen emäntä huomaisi jotain olevan vialla.
Silloin jotain menee vikaan. Emäntä raastaa palohälyttimen katosta valtaisalla vimmalla ja palohälytin saa kipeää. Sen vaisto kertoo jotain olevan vialla ja niinpä se toteuttaa tehtävänsä ja hälyttää! Ihmiset, juoskaa! Vaara uhkaa!
Mutta sitten emäntä alkaa hakata palohälytin-parkaa lattiaa vasten ja repii lopuksi patterin irti. Palohälyttimen eloton ruumis heitetään komeron hyllylle maatumaan. Viimeiset palohälyttimen mielessä kulkeneet ajatukset ennen pimeyttä olivat:
"mitä... minä... tein... väärin?"
Voi poloa. Nyt tunnen niin suurta tuskaa ja syyllisyyttä, että koskaan ikuna en enää palohälytintä raasta tahi edes ajattele siitä pahaa. Ihan siksi, että sait minut tunnontuskiin ja pelastit suloisen hälyttimen pyöreän naaman, joka nenä neliönä vahtii, ettei minulle käy kuinkaan, siksi annoin palottimelle nimen samikki, että muistan tästä lähin kohdella sitä niinkuin kaveria kohdellaan. Morjestan sitä joka aamu ja heippaan töihin lähtiessäni, jota vahdi samikki tarkasti ja huuda naapurit apuun. Ja myös palokunta.
Tuossa samikki katselee vielä pöydällä, mutta hällä on jo uusi neliömäinen sydän, ja nostan hänet seinälle. Sano samikki terveisiä kummi-samikille. Noin, samikki vilkuttaa terveisiä.
samikki haluaisi seinän sijasta asua katossa... niin keskellä kuin mahdollista. Se on nimittäin huomionkipeä :-)
Katto on raplattu ropoliaiseksi, eikä siihen kalupakkini nykyinen vaatimaton sisältö tee millään ripustinsysteemiä, joten samikki on asennettu ihan katonrajaan, käviskö tämmönen.
Noh, jos nyt tämän kerran.
Samikki on nyt seinällä ihan tyytyväisen näköisenä. Yksinäisinä hetkinä voin painaa sitä nenästä, niin se heippaa minua. Kiva, kun on kaveri.