Pyörällä päästään
Aika kultaa muistot: työmatkani pitkä pyörätien alamäki onkin molempiin suuntiin yllättäen pääsääntöisesti ylämäkeä. Ajatella, että talven aikana mennään muuttelemaan tuolla tavalla tiet. Töihin aamulla polkaisen puolessa tunnissa ja kotiin kolmessa vartissa, joten päivän aikana ehditään taas kääntelemään osa tiestä yläviistoon. Puhumattakaan tuulesta, joka on aamuin illoin vastainen, ikinä en ole myötätuuleen onnistunut polkemaan. Ja entäs sitten sade: se alkaa aina kotimatkan puolivälissää, vaikka miten yrittäisin hämätä eri reittejä ja aikoja käyttäen, sade tietää.
Kypärän tarpeellisuuden muistin taas eilen ja tänä aamuna: kun köytän mankelini kiinni telineeseen, lyön joka kerta pääni sarviin. Kops. Aina.
Työtoverit ja ystävät, varoituksen sana: saatan sosiaalistua kesäksi, koska yksinäiset työmatkat kasvattavat seurustelutarvettani, jota eivät pysty lieventämään edes kesällä matkan varrelle tuotavat lempeäkatseiset lehmät tai korvaradion ärsyttävät juontajat [mitä varten niitäkin täytyy aamuisin rahdata radioon useampia yhtäaikaa].
Vaan vielä on kevät. Oja tulvii pyörätielle, aamuinen jääriite on kaunista ja illan sade toi ensimmäisen asfaltin tuoksun. Aaah! Kevät!
Jälkipuheet
Taivaallisen upean kuvan olet taas napsaissut... Tyhjennyin sanoista, mutta niitä ei tarvita.
:)
Kappas vaan, pyöräilijän ongelmat ovat universaaleja. Itse olen tehnyt samat havainnot muutaman kilsan kauppamatkalla täällä maalla. Menomatkalla on aina vastatuuli. Kaupassa menee viitisen minuuttia, ja sillä aikaa tuuli ehtii kääntyä, joten kotimatkallakin on vastatuuli. En ole tehnyt yhtäkään matkaa myötätuuleen. Ja kyllä, sadepisaroita alkaa tipahdella niskaan matkan puolivälissä.
Lisää lainalaisuuksia syrjäseudulta, jossa metsätiellä näkee noin yhden ohikulkijan kuukaudessa:
Se yksi ohikulkija sattuu tulemaan vastaan juuri silloin, kun olet päättänyt käväistä hakemassa päivän postin laatikolta rispaantuneessa aamutakissa, nuhjuisissa kalsareissa, risaisissa tohveleissa ja pikaista pesua kaipaavat hiukset sinne tänne sojottaen - koska eihän täällä ketään liiku.
Jos metsässä tulee vessahätä, kannattaa sinnitellä kotiin saakka. Metsän uumenissa kohtaa ehkä yhden samoilijan vuodessa ja hän ilmestyy juuri silloin, kun kyykistelet pusikoiden keskellä.
Aivan, joskus vielä hämään ja käännän fillarini kesken matkan, jokohan silloin tuuli on hetken myötäinen. Ja kesäperjantaisin alkaa sataa aina puoli neljältä. Ja pyörätiellä ainoa vastaantulija tulee mutkan takaa, kovaa, väärää kaistaa ja katsoo samalla eri suuntaan.