Eilen telkkari alkoi lähettää muurahaisten sotaa ennen yhdeksää. Sitten meni poikki kaapeliyhteys. Ajattelin, että mitäs pienistä, onhan mulla ADSL. No eihän se toiminut sekään, tietenkään. Yritin uudelleen ja kuului tuskainen rääkäisy ja sen jälkeen ei mitään. Kolme erilaista yhteyttä maailmalle ja mikään ei toiminut. Mitäs me tehtiinkään ennen kuin meillä oli Flooraa? Ai niin: luettiin, seurusteltiin, kirjoiteltiin, pelattiin, keskusteltiin. Niinpä!

Mutta koska minulla ei nyt ollut kyseisiin harrasteisiin kumppnaneita, halusin epätoivoisesti yhteyksiä ulkomaailmaan. Onhan mulla kälätin, ajattelin. Vaan mihin soittaa, kun ei voi katsoa netistä numeroa. Eikä ole puhelinluetteloa. Muistelin saaneeni jonkun sopimuspaperin joskus aikojen alussa, mutta sitähän ei tietenkään löytynyt mistään. Tekstari! Auttavan numeron vihdoin saatuani ja yhteyden auttavaan korvaan lopulta auettua sain ohjeet: "juu ei, kaapeli ei toimi, ADSL-modeemille sähköresetti" [Häh?] "Ota virta pois modeemista. " [Ahaa!] Ja taas ihmisten ilmoilla. Että tuntui hyvältä päästä paitsiosta.

Mieluiten olisin tietty harjoitellut vartalotaklausta, ottanut miestä rangaistuslaukauksen uhallakin, mutta olosuhteiden pakosta tyydyin vain sopimattomaan kielenkäyttöön ja katsoin sitten telkkarista hokia, josko puutavaraa olisi kentällä. Okei, ei ole termistö hallinnassa, Jääkiekon lyhyt oppimäärä onkin kuin tehty minulle, joka en ole koskaan ymmärtänyt Antero Mertarannan puheen sisältöä, mutta nauttinut suunnattomasti tunteensa palosta ja heittäytymisen kyvystä. "Vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa!"