Terassit ovat oikeastaan aika kummallinen ilmiö kotosuomessa, jotenkin niinkuin päälleliimattu. Jengi, joka kuukausia on hakeutunut varjoihin, verhojen taakse ja häpeillen hämärään piiloutunut, kantaa tuoppinsa aurinkoon kadulta narulla tai kyllästetyillä aidoilla erotettuun karsinaan, jonne on tungettu rumia puutarhakaluja ja asettaa itsensä pirtinpöytien ääreen koura tiukasti muovituopin ympärillä katselemaan ohikulkevaa kansaa. Ne samat, jotka eivät haluneet koko pitkän talven aikana tietää mitään ohikiitävästä maailmasta.

Terasseille eksyy myös se sakki, joka ei koko pitkän talven aikana astunut juottolan hämäriin, vaan paheksui ja loi alentuvia katseita pimeiden ovien aukkoihin. Vaan nyt ovat hekin tunkemassa itsensä näyttöpaikoille muovituoleihin ihan narun viereen. Ja käsi tarraten tuoppiin asiantuntevin elein aurinkolasien takaa asettuvat he kesään. Suotakoon se ilo heille, ovathan he mitä ilmeisimmin hankkineet ammattimaisen otteensa ulkomaisilta katukahviloilta. Kesän mittaan hioutuvat hekin ja kaikki näyttävät viimeistään kesälomalla luontevilta. Kyllä eturivin paikoille pitäisi kohtuuden nimissä olla etuotto-oikeus niillä, jotka itseään tai yleensä mitään säästämättä ovat koko pitkän kylmän talven jaksaneet savuisissa hämärisssä itsensä uhraten juottolaa tukea.

Kanada-malja korvattiin 12 vuotta sitten jäljennöksellä, kun se alkoi olla liian arvokas poikien juhlakalu eikä tykännyt hyvää Aurajoessa uimisesta eikä nakkiastianakaan ollut sen sopivaa olla. Jäljennöskin alkaa olla jo niin arvokas, että tarvitsee jäljennöksen. Jääkiekkomuseon amanuenssi ehdottaa ratakiskon pätkää. Se olisi riittävän raskas ja kestävä. Vaan miten siitä voi juoda?