Onneksi joku muukin pulttaa tuosta ilmaisutavasta, jossa "tuli tehtyä sitä ja tätä", luulin jo olevani ainoa tiukkis. Mistä lie pesiytynyt kirjoituksiin. Rasittavaa luettavaa joka tapauksessa.

Hyvätkin kirjoittajat sortuvat siihen joskus ja silloin tulee lähdettyä päästään ;).

Vaikea on poiketa uudelleen sen kirjoittajan sivulle, jonka ensimmäinen kirjoitus alkaa, että "Jep", tai sen, joka pohtii "dösä matkalla ikuisuus kysymystä".

Auh. Osu ja uppos :) Henkilökohtainen puolustustukseni on se, että kirjoitan apinan raivolla pari liuskaa tekstiä, jota en vaivaudu oikolukemaan. Kirjoitan hyvällä omallatunnolla juuri niin, kuin asian suullisesti ilmaisisin, eli raiskaan tahallani kielioppia ja käytän pilkkua niissä kohdissa, joissa vetäisisin henkeä puhuessani. Yhdys-sana-virheitä en tosin saa anteeksi sillä, pitänee petrata ;)

No eipä tämä paussikaan ihan pilkulleen ja opilleen kirjoita, on ihan hauska tehdä tahallisiakin poikkeamia, mutta joskus vaan jotkut ilmaisut ylittävät sietokyvyn, ja sen tehtyään rasittavat mieltä turhankin paljon.

Ei niinkään kirjoitettuna, mutta puhuttuna "elikkä", jolla aloitetaan joka toinen lause, lähdettää päästä. Laskin erään gallupistin puheesta 35 elikkää.

Ömmmin ja tuotaan ängemisestä väleihin puhumattakaan... Joku joskus sanoi, että ns. väliölinä antaa puhujasta epävarman kuvan. Sen sijaan äänettömyys sanojen välissä, pitkäkin, herättää kuulijan mielenkiinnon ja antaa viisaan ja harkitsevan kuvan puhujasta. Ehkä tuo selittää myös sen, miksi blogisijoitus nousee kun ei kirjoita ;)

Elikkä tuota siis, ömm..., jos ei ole tuota sanomista, niinku, tuota, voisi jättää, ömm, senkin sanomatta. Elikkä siis, tota, niinku olla hiljaa.

Jos keskustelussa on liian pitkään hiljaa ajatusten tai sanojen välillä, joku muu leikkaa väliin. Tutkittu juttu sekin. Siksi ilmeisesti joidenkin pitää hyräillä väliin vaikka vain "nnnnn" tai "mmmmm" puheenvuoron pitämiseksi. Aargh.

Mun mielestä masu on kiva sana, kuulostaa söpölle. Ja ainakin tossa kuvassa oleva masu on söpön näkönen.

Laura: totta joka sana. Kun puheenvuoron onnistuu saamaan, niin sen yrittää pitää ajatusviivojen kohdallakin. Olen muuten aika huvittunut kokouksissa, kun puhuja aloittaa aina, että "puheenjohtaja" ja pj. vastaa aina, että "ole hyvä". Lapsellista kikkailua. Minen koskaan pokkuroi, vaan puhun, kun sen aika on.

Mika: tottakai se on söpö, onhan se mun masu. Liivin kääntöpuoli ;)

Kuuritettavana olemisesta: kyllä se äidin vihjailu aiheuttaa pikemminkin vastareaktion. Eri juttu, jos äiti huomaa laihtumisen ja kehuu.. mutta patistelusta (vaikka kuinka vihjailevasta) ei tule kuin vihaiseksi.

Äidit on sellasia, se on niiden tehtävä. Mutta yleensä vihaiseksi tulo antaa potkua, ja sen voimalla laihduttaa kiusallaankin, ettei äippä pääse sanomaan, että mitäs minä sanoin. Äidit on ovelia. Sekin on niiden tehtävä.

Mun mielestä toi "tuli tehtyä" on ilmaisullinen sinänsä, joten Tulen Käyttäneeksi sitä varmasti entiseen malliin, vaikka nyt tiedänkin, että on olemassa ihmisiä, joita se häiritsee =)

Mutta mä olenkin aina kapinoinut luovuuden puolesta virastomeininkiä vastaan - joskus koulussakin aiheutin harmaita hiuksia äidinkielenopettajille, kun Minun Tekstissäni esim. pilkun paikka on siinä missä pilkkua tarvitaan, riippumatta siitä mitä kielioppi asiasta mahtaa sanoa. (Kirjoitin muuten ainoan Laudaturini äidinkielestä, etten sentään ole aiheessa ihan kökkö, vaikka Tulenkin Ärsyttäneeksi...)