Eilen taas harmitti, etten syksyllä muistanut/viitsinyt hyvistä aikomuksista huolimatta viedä pyörää huoltoon ja nyt pyöräkorjaamot ovat taas niin täynnä, ettei mankelia saa neljään viikkoon alle. Eikä sillä toisaalta tarkenisi vielä ajaakaan, sillä aamun -6,5 astetta jäätäisi ainoan pääomani. Toisaalta pitäisi ostaa uusi polkupyörä, mutta siinä on omat hankaluutensa. Mankelithan on pakattu laatikoihin, eli sitä ei voi ajaa pois kaupasta, mutta ei sitä laatikkoa saa pyörän ritsillekään kiinnitettyä. Täytyisi siis joko lahjoa joku autoileva ja käsistään taitava ystävä hakemaan ja kokoamaan peli. Tai sitten lahjoa kauppa kokoamaan se ajokuntoon, jotta voi polkaista sen kotiin. Mutta sinä päivänä täytyisi ottaa pyöräily huomioon pukeutumisessa. Vaikeata aikaa tämä kevät.

Kevään tulon huomaa paitsi kaikkialla lentävästä hiekoituspölystä, punaisista ja kutiavista silmistä ja Hulluista päivistä, myös siitä, että kaapeista on etsitty ne vaaleammat farkut. Kirkkaan vaalean sinisinä ne loistavat katukuvassa viestittäen, että talven aikana on hankittu muutama lisäkilö. Hullujen päivien keltainen oli kuitenkin eilen selkeästi suosituin kevätväri. Itsekin yritin tunkeutua joukkoon, mutta hermo meni jo alakerrassa. Olisin ostanut laukun, jos niitä enää olisi ollut, mutta eihän siellä koskaan työssäkäyville mitään jää. Miksei niitä voi hankkia niin paljon, että kaikille halukkaille riittäisi? Miten ihmiset jaksaakin ja viitsiikin laahuta etanavaihteella siinä tungoksessa? Ja miksi pitää lisäksi seisoskella muutenkin tukkoisilla kulkuväylillä hoomoilasina seurustelamassa? Ja miksi aina minun päälleni kävellään? Huvittava näky muuten, kun Burberry-rouvat tunkee "edullisen" tavaran perässä, juuri ne samat, joilla on varaa ostaa ja jotka ostavatkin, mitä vaan ja mistä vaan.

Okei samikki, minua on helppo jymäyttää, lisään sen piskerin ihan pienenä tähän varmuuden vuoksi, noin. Tämä on lapsena otettu kuva piskistä.