Osa läppärini näppiksen kirjaimista on kulunut olemattomiin jo toisen kerran vuoden sisään. Todistaa ainakin paljosta näpyttelystä, ehkä myös huonoista nappiloista. Jospa lähes lukukelvotottomaksi vääntyvä tulsotinmättö ja uusiosanojen pukku juontuvatkin siitä, eikä taidottomuudestani tai innovatiivisuudestani.

Eniten olen selkeästi käyttänyt A-, N-, I- ja T-kirjaimia, ne ovat hiipuneet lähes näkymättömiin. Lähes yhtä suosittuja ovat olleet teksteissäni U-, O-, S-, K-, L-, V-, Ä- ja M-kirjaimet. Hienostelua ja vieraita kieliä en ole harjoittanut, koska Q, W, Z, X, C, G ja Å ovat käyttämättömiä. Samoin yllättäen en ole kilkkaillut P:tä ja R:ää montaakaan kertaa. Kummallisen paljon suomessa on ää-sanoja, ja hämmentävän vähän (no nih, siinäs näitte, ja siinä) pee- ja är-sanoja.

Mitä olen halunnut kertoa juuri noilla kirjaimilla? Nojaa, eipä ihme, että tekstini on paikoin käsittämätöntä, eihän noilla kirjaimilla saa paljon muuta aikaiseksi, ei mitenkään. Ja mitä noilla lopuilla sitten voisi kertoa? Zöpözd pözzöz röbbözöz? Niinpä, siksi en niitä käytäkään.

AL vihjaa tänään Nyt-palstallaan: "Rosa Meriläinen on keksinyt oivan tavan pysyä päivittäin julkisuudessa. Ensin hän kirjoittaa tyhmyyksiä nettipäiväkirjaansa ja pyytää niitä sitten seuraavana päivänä iltapäivälehdessä anteeksi."

Jaa niin, oli unohtua: hyvää päivää meille.