« Muistiinpanoja | Pääsivu| Wokkimättöä »

Nnngh!

Pakastettua ilmaaPakastimen sulatus on ehdottomasti yksi ankeimpia kotitöitä, ehdottomasti. Vain ikkunoiden pesu on vielä karumpaa. Sulatushäsväämisen siirtää yleensä yli sen ajan, jolloin se helpoiten kävisi, eli kiperänä pakkaslauantaina, jolloin tavarat voi heittää partsille. Siinähän se sulaa ihan itsekseen. Itse asiassa ihmetyttää, miten nopeasti sulaakin, kun vertaa johonkin ruokatavaraan, jonka haluaisi nopeasti sulaksi, niin ei, se kyllä kestää.

Ja mitä minä säilön: tähteeksi jääneitä ruokia, joita koskaan en syö, kaurapussia, jolla hoivaillaan kipeytyneitä lihaksia, tosin hernemaissipaprika toimisi paremmin ja muutaman vuoden olen säilönyt myös mantelimassasta sokerileipurin tekemää mäyräkoiraa, sitä ei voi syödä koskaan, enkä kyllä taitaisi laittaa sitä kakun koristeeksikaan. Ja moniylivuotisia marjoja ja kelpaamattomia koiranruokapurkkeja 5 kpl. Suurimmaksi osaksi säilön pakastettua ilmaa.

Ja mikähän siinäkin on, että pitää mennä ronkkimaan niitä tippuvia jäälohkareita niin, että sormet on kohmeesta kipeät: tippuuhan ne itsekseenkin. Marjat ja koiranruokatähteet muuten heitin pois, vihdoin.

Tällaista toimintaa, tämäkö nyt sitten on mielenkiintoisempaa kuin miehistä puhuminen. Kysynpä vaan.

Jälkipuheet

No nyt olen tyytyväinen!

(Olen myös hieman yllättynyt, että minua totellaan näin antaumuksella. Mutta jatkakaa vain.) :-)

Tämä nyt on tällä kertaa kuosissa, mutta en lupaa, etten sortuisi joskus jonkun kolmen tunnin seksisession jälkeen rivien väleissä huokailemaan onnen ja auvon uuvuttamana jotain, jonka voisi tulkita, jos haluaisi, kehräämiseksi, mutta tuskin sitä nyt kukaan niin pitkälle haluaa tulkita. Voihan se olla ihan vaan nälkä, joka kurnii.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa