Onkohan missään muualla päin maailmaa yhtä optimistista ja valoisaa kansaa kuin täällä Suomessa: me huokailemme yksissä tuumin kevään vallattomaksi tekevää vaikutusta, kun vielä on vankka lumi maassa, ja kylmää ja lunta riittää. Kerkeimmät jo näkevät silmissään naisten vähentävän vaatteita ja sillä selittävät villisti pyörivän ajatusmaailmansa. Millaisin röntgenkatsein ovatkaan miehet varustettuja: en vielä menisi heittelemään edes villapaitaa pois, saati palttoota. Että ei näillä leveysasteiilla verkkokalvojen kautta ärsykkeitä vielä ole saatu, kyllä miehillä nyt vaan on vilkas mielikuvitus.

Tähän aikaan vuodesta iskee jonkinasteinen kaipuu jonnekin, pois, kauas. No ainakin jonnekin. Kai se on se tieto, että hanget, jotka ovat rajoittaneet liikkumisen vain auratuille reiteille, ovat sulamassa pois, ja teoriassa on kohta mahdollista kävellä missä vaan. Mielikuvitus sulattaa lumia, luo ilmaan kevään tuoksun ja korva kuulee jo linnun laulun. Vaikka ikkunasta aukeaa nyt vain ankea harmaus, näkee sisäinen silmä jo kevään kuulauden ja aistii sen tuoksun. Näinhän se käy: kevättä nousee rintaan kun oikein ponnistelee.

Kyllä siellä linnut lauloivat ihan oikeastikin ja kaupoissa on jo mämmiä ja kohta tippaleipiäkin. Kyllähän tämä tästä.