Mintun kahdeksaskymmenesensimmäinen kirjoitus suhteista ja miehen valinnasta on niin laittamattomasti aseteltu, että tähän minulla ei ole mitään lisättävää. Helmenä pohjalla on sanoiksi puettuna totuus: "Ehdottaa voi ja toivoa sopii, mutta vaatiminen ei ole rakkautta. Vaatiminen kertoo siitä, että merkittävä yhteensopimattomuus ja hyväksymättömyys on irrallaan."

Parisuhdetta havainnoidaan kutkuttavan hyvin Tossun molemmin puolin. Suhteellisia huomioita olisin muutaman voinut kertoa itsekin, mutta sanani eivät vedä vertoja edellisille, joten rohkenen nyt vain siteerata erästä pitkään onnellisessa liitossa elänyttä naiskansalaista, joka tapettikaupoilla käytyään totesi: "Edes hiukan vaihtelua meidän makuuhuoneeseen." Näiltä pohjilta on hyvä ponnahdella parisuhteisiin. Varokaa kuitenkin niitä heikkoja jäitä.

Monesti olen miettinyt, olisiko ollut parempaa elämää se, jos olisi elänyt 50-luvulla: "Nykyajan miehen ihana tehtävä on tehdä naisen elämä ihanaksi. Tietysti mies niin menetellessään ajattelee myös itsekkäästi - hän saa näin naiseltaan ainakin kauniin hymyn. Ja pelkästään tuollainen kiitos kirkastaa miehen elämän pitkiksi ajoiksi ja saa kaiken muunkin, jopa arkisen työn sujumaan hyvin. Niinpä miehen ensimmäisiä kohteliaisuussääntöjä on toimia kaikkialla aina niin, että naisella on mahdollisimman mukavaa ja että naisesta ensi kädessä pidetään hyvää huolta." [Pseudonormaali tapaopasteopas]. Helppoa se ainakin oli; kun nainen vaan jaksoi hymyillä kauniisti, oli kaikilla mukavaa.

Jos lähde on kestänyt ylväästi soljuvana 120 vuotta, onko sen suojaaminen avaruuskypärällä hätävarjelun liioittelua vai viisautta? Tältä loistokkaalta aasinsillalta ilmoitan kantanani, että itse aloittaisin suojaustyön suhteen alkumetreillä opettelemalla olemaan suhteellisen mukava kumppani, joka jaksaa pumpata uutta vettä yhteiseen altaaseen ja samalla seistä ylväästi ja itsellisesti omilla jaloillaan. Eikä suojaisessa kainalossa kyhjöttäminen ankeissa olosuhteissa ole ollenkaan hassumpi ajatus. Toisaalta.