Minyan tämän aamuinen merkintä pisti ajattelemaan, miksi naisten on helpompaa ilmaista tunteensa, kertoa rakastavansa ja osoittaa se myös. Miksi mies ei sano rakastavansa tai välittävänsä, ja kuitenkin ilmiselvästi niin tekee. Tiedetään, onhan niitä tyhjänpuhujia, mutta tarkoitankin nyt niitä oikeita tunteita ja oikeita miehiä.

Koska naiselle tunteista kertominen on helppoa, mies usein tulkitsee tunnepuheet joutavaksi höpötykseksi, jolla ei ole mitään painoarvoa, hän ei pidä niitä uskottavina, sillä miehelle rakkauden tunnustaminen on iso juttu ja hänen sanavarastossaan sanalla *rakkaus* on huikea painoarvo. Todellisuudessa naisen ja miehen sanat ja tunteet ovat saman painoisia, saman arvoisia. Sovitaanko edes tästä.

Voisiko yhtenä syynä naisten herkemmin lähtevään ilmaisuun olla se, että tyttöjen lukemistot ovat pienestä pitäen olleet täynnä tykkäämistä ja rakastamista, naisten elokuvissa rakkautta tunnustetaan paljon. Naiset ovat kasvaneet sanan luontevuuteen. Poikien kirjat ja miestet lukemistot ja elokuvat sen sijaan eivät rakkaudesta puhu. Miehet ovat kasvaneet sellaisten sanojen tuolla puolen, joten sana on heille huomattavasti vieraampi, vaikeammin suusta tuleva ja vierautensa vuoksi se on myös äärimmäisen painava, ladattu täyteen tunteita, se saattaa heidän suussaan maistua sitoutumiselta, rivitalolta, kultaiselta noutajalta ja menetetyltä miehen elämältä. Miesten rakkaus-sanaan saattaa liittyä niin paljon, että on varsin ymmärrettävää, että sen sanominen on vaikeata ja harjoituksen puute näkyy.

Mutta niitähän ei pidä mennä mittailemaan ja vaakoja kaivelemaan esille. Mahdoton tehtävä. Rakkaus on sanana hyvä paketti, jolla voi ilmaista noin tuhannen tunnetta kätevästi, mutta jokainen sanokoon sen omaan tahtiinsa. Sanomattakin lienee selvää, että rakkaus on sanomattoman ihana asia.