Piskeripuistossa käydään keskustelua blogien ulkonäön merkityksestä. Olen aika hämmentynyt siitä, että blogien ulkonäköä korostetaan noinkin paljon, ja erítyisen pelottavaa on, että kovin monet lukematta hylkäävät kirjoittajan pelkän ulkokuoren tähden. Huomaa, että kirjoitin, että kirjoittajan. Blogit ja päiväkirjat ovat kirjoituksia. Ei niiden rikkautta kasvata ollenkaan se, että ne tarjoillaan kikkanelosten kätköissä blogienginellä höystettyinä täytekakkuina, joiden makua ei löydy, vaikka kuinka etsisi. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö selkeä tekstityyppi ole helpompaa lukea kuin vaihtuvalla neonväritaustalla yhtenä bulkkina tönöttävä pienifonttinen vuodatus. Toki rajansa kaikella, mutta tämä nörttituomion julmuus on jo huvittavaa. No, ehkä huonompikin lahja on kivampi antaa kauniissa paketissa ruusukkein sidottuna. Minä vastaanotan ihan mielelläni lahjoja ilman kääreitäkin, ei tee heikkoakaan. Ja annan myös. Tosin joskus innostun kääräisemään niitä pakettiinkin, mutta se on sitten jo toinen juttu.

No, minähän en ymmärrä edes keskustelun sanastoa, joten mikä minä olen mitään mihinkään sanomaan. Sen verran kuitenkin, että Bloggerin kaatumisia ja heikkouksia korostavat ne, jotka eivät itse ole sitä käyttäneet: olen nyt 5 kuukautta takonut Bloggerilla tekstiä ja vain yhden puolipäivän se on ollut nurin. Eikä silloinkaan oikeastaan ollut asiaa, niinkuin ei nytkään. Ja mikä ihmeen perustempula, onhan niitä siellä vaikka kuinka.

Ja katsokaapa kärkiporukkaa; kuinka paljon ratkaisee sisältö ja kuinka paljon kikkaviitosen taitaminen. Kysyn vaan.