Bad Girl's calendar 2004 kyselee ensi lehdillään tiukkoja kysymyksiä:

1. What do I really want from my life?
Elää elämääni täysillä: mieli ja kroppa kuosissa jokaista päivää, olivatpa hyviä tai huonoja.

2. What makes me feel alive?
Vaikka makoilla kuunnellen sieluun uppoavaa musiikkia käsi hyvässä kädessä.

3. What makes me thrive?
Tunne, että joku välittää, että tiedän, mitä teen ja että se, mitä teen, on vaivan arvoista.

4. What gets my motor running?
Uusien asioiden tajuaminen, uuden oppiminen, ratkaisun keksiminen, löytäminen.

5. What makes my mouth water?
Valkosipuli- tai kermaperunat pippuripihvillä ja hyvällä kastikkeella, myös salamipizza, ja aina Ellen Svinhuvud -kakku.

6. What makes me sweat?
Hmm. Niin ja pyöräily.

Oikeasti mulla ei tietenkään ole tuollaista kalenteria. Mitähän minäkin kalenterilla tekisin; ne vähäiset kalenteria vaativat kokoukset lusmuavat Outlookin kalenterissa ja siviilipuolen tärkeät asiat muistan ilman merkintöjäkin. Jos en muista, eivät ole tärkeitä. Enkä ole edes paha. Enkä ikinä päivänä hankkisi possunväristä kalenteria. Mutta muuten totta, joka sana.

Uusia blogeja lukiessa huomaa, kuinka pienistä seikoista johtuu, pamauttaako vaiko eikö. Jos juuri sen päiväinen kirjoitus ei kolahda, saattaa hyväkin jäädä pitkiksi, ehken ikuisiksi ajoiksi katveeseen. Ratkaisuun saattaa vaikuttaa paitsi yleinen ilme, myös kirjoitusvirheet, hyppivät hymiöt, tyhmät aloitukset, tärkeilevä asenne. Eikä tietenkään ihan ensimmäisissä kirjoituksissa kannattane sanoa, että ei ole mitään sanottavaa, eikä sitäkään oikein jaksaisi nousta kirjoittamaan ja oikeastaan ei välitä koko touhusta rotan peban vertaa. Mutta ei myöskään kannata hyökätä aseet tanassa kaikkien muiden mielipiteiden päälle heti kättelyvaiheessa.
Maailma on pieni; uusien blogien joukosta yllättäen sain lukea, missä ja mitä teki työtoverini uuden vuoden vaihteessa. No en kerro muille, pientä rajaa.