Minusta on hauskaa seurata TV-ohjelmien mainoksien perusteella, kenelle ohjelma on profiloitu, mihin kohderyhmään minun on ajateltu kuuluvan, kun kerran tätäkin ohjelmaa katselen. Kohderyhmäajattelu on askarruttanut myös minua. Ajattelussa on menty todella pitkälle ja samalla jonkin verran metsään. Ihmiset lokeroidaan ryhmiin koulutuksen, iän, asuinpaikan, sukupuolen, lapsellisuuden ja ties minkä mukaan. Ryhmille sitten suunnitellaan ohjelmatarjonta jakaen päivä ryhmäpäällikön aivoitusten mukaan. Minkälainen päällikkö esimerkiksi ajattelee, että "Ihana aamu" –ohjelman katselijat olisivat siihen aikaan kotona, kun ohjelma on selvästi tarkoitettu työssäkäyville naisille. Vai kuvittelevatko koordinaattorit, että ohjelma on niin ainutkertainen, että me nauhoitamme sen joka päivä katsoaksemme ensimmäiseksi töistä tultua. En tiedä, kun koululaisia ei ole ruokakunnassa, joten vain lievästi ihmettelen, kuka päivisin katsoo kouluikäisille suunnattuja ohjelmia; katsotaanko kouluissa telkkaria. Mummojen ja pappojen ohjelmat päivisin ovat paikallaan, mutta jo iltapäivän "Lööpin takana" olettaa, että siihen aikaan kohderyhmänsä, työikäinen iltalehtisukupolvi, ehtii TV:n ääreen oikein pohtimaan päivän antia. Lauantai-iltapäivisin on ilmeisesti ajateltu naisten tekevän ostoksia tai ruokaa, ja miehet joutavat katsomaan urheilua. Sunnuntai-iltapäivisin nuoriso heräiltyään katsoo kai amerikkalaisten teinien vinkit.

Olen ilmeisen poikkeava, koska niin usein huomaan katsovani väärän kohderyhmän ohjelmia. Huomaan rikokseni viimeistään mainostauolla, sillä mainostarjonta paljastaa vääjäämättä, keneksi minua luullaan. Tiedoksi vaan mainostajille, että pieleen menee. Huvittelen tapahtumattomassa elämässäni esimerkiksi kuvittelemalla, minkä ikäisille mikin mainos on tarkoitettu ja minkälaiseksi siis ohjelmapäällikkö ostamansa ohjelman kuvittelee. Ja minkä kohderyhmän jäsen olen, kun pidän esimerkiksi siitä lokkimainoksesta, hillakaljamainoksesta ja taannoisista olvikoiramainoksista. Tiedoksi vaan, että en pidä kaljasta enkä laivaristeilyistä. Hillakaljalla yritetään ilmiselvästi nostaa oluen profiilia nuorehkojen ostovoimaisten bileikäisten naisten silmissä. Minä sen sijaan odotan aina sitä saapasjalkaista alastonta miestä. Juon vaikka kaljaa sen miehen saappaasta.

Olen onneton kohderyhmäläinen myös siksi, että oikein hyvän mainoksen nähtyäni en muista, mitä siinä mainostettiin. Luulin pitkään sitä kaljamainosta Nokian kumisaappaiden myyntipätkäksi; hehheh, ymmärrän toki, että siinähän se kikka piileekin. Lokkimainosta piti oikein keskittyä katsomaan muistaakseni, mitä minun haluttiin kuluttavan. Se poikalokki on niiiin hellyttävän ihana, että unohdan kaiken muun.

Onko muuten mitään järkeä siinä, että "Sopranos" ja "Mullan alla" tulevat samaan aikaan. Ymmärrän toki kilpailun samasta ostovoimaisesta kohderyhmästä, mutta onko järkeä: toinen niistä nauhoitetaan ja nauhoituksen mainokset kelataan. Että hukkaan menee puolet niihin ohjelmiin uhratuista mainoseuroista.

Ja pieleen taitaa mennä usein lokerointikin: taannoin tuli kotimainen draamasarja "Taivas sinivalkoinen", joka kertoi sodan jälkeisen Suomen elämästä. Kuvittelin kohderyhmäksi mm. sen ajan eläneitä sodan kokeneita ihmisiä. Vanha sotaveteraani sukulaiseni torjui kerran loukkaantuneena ja ärtyneenä keskusteluyritykseni sarjan kuvaamasta Suomesta: hän ei halunnut missään tapauksessa katsoa sellaista hapatusta, hän tiesi kyllä paremmin, mitä silloin oikeasti tapahtui. Kyselin muiltakin saman ikäisiltä; kukaan ei katsonut ohjelmaa. He halusivat vain katsoa kauniita ja rohkeita ja kokea tunteita ja tuoksuja.

Minä kuulun ohjelmavalintojeni mukaan ryhmään, joka ostaa vauvan vaippoja, rajun käytön kestävää ultrastrong-hiusgeeliä, pidentävää ripsiväriä, Mersuja, kaljaa, miesten kalsareita, lattiamoppeja, urheilujuomaa, sohvakalustoja, hillosokeria ja paistinpannuja. Mainostajat nyt varmaan repivät peliverkkarinsa, kun ilmoitan, että en osta. En mitään noista. Paitsi Mersun ostaisin, jos olisi rahaa.

Tämän aamun mielihyväannokseni täyttyi, kun herättyäni ja tassuteltuani keittiöön huomasin kellon olevan vasta 02.53. Ihanaa kömpiä takaisin sänkyyn ja painaa univideon play-nappulaa.

Kirjoitti: mea 09:21 | Jälkipuheet (0)

Olen jo kauan tätä epäillyt ja nyt se on sitten todistettu: olen enkeli. Eikö lähentele jo täydellisyyttä nainen, joka on sisältä/päältä eksoottinen pin-up-tyttö ja toisaalta päältä/sisältä synnitön enkeli ja kaikki tämä pikkutyttömäisessä dreamerissa. Koska kokovartalokuvan laittaminen tähän hiukan arveluttaa, tein erillisen liitteen. Tässä kävi niinkuin minulle niin usein: ihan siististi alkanut projekti lähtee rönsyämään käsistä. Ensin on vain itse asia, ja jo kohta huomaan, että sillä on toveri ja sillä lapsia ja sen kavereita. Sisustan samalla tavalla: ensin on mukatyylikäs sisustus, sitten hommaan yksinäiselle lampulle kaverin ja sille sopivan tuolin ja verhoihin sopivat tyynyt ja tyynyihin sopivat taulut. Jokainen pariton tavara huutaa itselleen kaveria, joka minun on hankittava. Ja kun niitä on kaksi, on siinä jo aineksia keräilyn aloittamiseksi. Miksen osaa pysyä kohtuudessa, tarpoa tietäni keskiviivan tuntumassa. Mistä johtuu poikkeilu sivupoluille, mistä kaipuu rönsyttää.

Viikko sitten telkkarin Tila-ohjelmassa esiteltiin kaunis koti, jonka harmaita ja teräksisiä tyylikkäitä sävyjä väritti limetin vihreä. Suihkuhuoneessa oli shampoopullotkin sitä samaa vihreätä. Entä, jos hius ei kestä juuri sitä pesuainetta, tai se loppuu lähikaupasta. Täyttääkö omistaja vihreät pullot salaa sopivammalla aineella tai ostaako reilusti varastoon. Näitä murheita ei ole meikäläisellä, joka ostaa sitä shampoota, joka on tarjouksessa. Se käy oikein hyvin sisustukseeni, sillä minkä tahansa värinen käy alunperin tyylikkään mustavalkoiseen suihkuhuoneeseeni.

Haaveilen kodista, jossa ei olisi ylimääräistä tavaraa, vaan kaikki olisi kaunista ja aistikasta. Ei olisi eriparikuppeja, kaikenkirjavia pyyheliinoja, väärän värisiä lakanoita. Vaan voiko siellä asua; jos en sovikaan sisustukseen.

Miten minä taas päädyin ihan muuhun kuin, mistä aloitin? Siispä rakennan tähän sievän aasinsillan: kun kaivelin arkistojani rakentaakseni tuon erillisen liitesivuston, tein uudelleen Sparkin persoonallisuustestin. Ja kuinka ollakaan, olen taantunut Mastermindista Dreameriksi. Onko se paha? Ainakin hyvä aasinsilta.

Kirjoitti: mea 18:40 | Jälkipuheet (0)

Terveisiä metsästä; konkreettisesti sekä kuvaannollisesti. Tuliaisina kauniita värejä, hyviä tuoksuja, hyvä mieli, lehtien rahina korvissa ja koiran tassujen tuoma hieno hiekka sängyssä.
Varhaisimpia muistojani on juuri kuivien lehtien keskellä käveleminen kenkiä raahustaen. Lehtien rahina tuo mieleen myös nuoruuden ahdistuksia; pitkiä yksinäisiä päämäärättömiä yökävelyjä pohdintoineen. Suruja. Syksyyn liittyy menetyksen muistoja.

Miten ihmeessä minä noin syvälle jouduin; oikeastaan minun piti tarkentaa eilistä ruokaohjetta. Ei niitä kalapuikkoja siis polteta, vaan palaneen haju tulee moneen kertaan käytetystä leivinpaperista. Joskus täytyy paperi vaihtaa ja silloin ohjeen noudattaminen on hiukka hankalaa.

Hassumpaa, että juuri kun satun kertomaan ruoanlaittotaidoistani, huomaan, että TuoToi.netin Heli on listannut blogini omilla sivuillaan. Olen siitä aika ylpeä. Kiitos. Vaikka en osaakaan ruokaa laittaa, olen siitä kiinnostunut. Minulla on kaksi täyttä hyllyllistä lehdistä leikattuja ruokaohjeita keittiön kaapissa, kerään vanhoja keittokirjoja ja katson kaikki ruokaohjelmat (alaston kokki on minun mieleeni, soppamies taas ei). Selailen ohjeitani silloin tällöin ja haaveilen tekeväni tuota ja tätä. Vanhat keittokirjat ovat ihania: kuvat ja kielenkäyttö ovat hellyttäviä. Valmistusaineet, -astiat ja koko prosessi kertovat, mihin isoäitien aika kului. Ei otettu voita ja kermaa jääkaapista, vaan separoitiin, hapatettiin ja kirnuttiin. Muistikuva mummolasta: vastakirnuttu voi oli notkeaa ja hyvää ja sinisestä emalimukista juotu lypsylämmin maito oli ihanaa. Tuntikausia rautapadassa voissa kypsytelty kaalipata oli parasta, mitä koskaan olen maistanut.

Eilen nautittu mutakakun pala oli juhlaa. Olen yrittänyt muutaman kerran tehdä sitä, mutta lupaavan näköinen kakku leviää leikattaessa lautaselle suklaisena kastikkeena. Kakun pitää olla päältä lätsähtänyt, keskeltä raaka, reunoilta rapea ja pysyä leikattaessa kuitenkin kasassa. Päällyksiksi riittää keko kermavaahtoa.

Itse asiassa mikä tahansa on hyvää, kun päällä on runsaasti kermavaahtoa.

Kirjoitti: mea 09:13 | Jälkipuheet (0)

Herkku 1) Tänään on täällä periferiassa kalamarkkinat. Ei niistä sen enempiä, paras kalaruoka on kalapuikot. Levitellään uunipellille, virtaa päälle, otetaan pois, kun haisee hiukka palaneelle. Hyvää. Tämä on kehittyneempi versio ystäväni reseptistä: hän laittaa puikulat mikroon. Ei läheskään minun tekosteni vertaista.

Herkku 2) Laitan tässä kohta vaatteet päälle, kun eilen julkaisemani omakuva ei tuottanut toistaiseksi yhteydenottoja, rupeaa paleltamaan odotellessa. Odotan silti edelleen.

Herkku 3) Ja kun kerta laittaudun, lähden Kahvisalonkiin syömään mutakakkua. Se on hhjyvää, koska se on melkein taikinaa.

Kirjoitti: mea 09:03 | Jälkipuheet (0)

Mitvitille lohdutuksen sanoja: Poika sureksi koulun diskoon menoa, kun hän ei osannut tanssia, suunnitteli pitelevänsä puolapuista kiinni, jos joku häntä hakee. Taakkaa kasvatti epätieto siitä, pääseekö koskaan isäksi, kun ei osaa tanssia. Kerroin, että isäksi pääsee muillakin avuilla, vaikka tanssitaito saattaa helpottaa pyrkimyksissä.

Olkaa ihmisiksi ja jos ette siihen pysty, pitäkää edes hauskaa.

Kirjoitti: mea 15:17 | Jälkipuheet (0)

Halusin vihdoin laittaa kuvani nettiin, sillä äärimmäisetkin keinot on käytettävä kanssasisarien peittoamiseksi, mikä sinänsä on kiva sana, jota en kuvaani saanut. Me tytöt tiedämme, että jos ei sanat riitä kertomaan, on paljasta pintaa käytettävä. Yritin tehdä testin moneen kertaan, jotta olisin saanut edes hiukan säädyllisemmän vaatetuksen, mutta ei.

You are the exotic pin-up. Nothing about you is
ordinary. You are mysterious and lean toward
foreign places and exciting men.


What Type Of Retro Gal Are You?
brought to you by Quizilla

Kirjoitti: mea 09:45 | Jälkipuheet (0)

Sakke ihmettelee aihevalintojamme kirjoituksessaan "Mitä kirjoittaa blogiin, kun ei ole mitään sanottavaa". Vinkkinä voin kertoa, että voihan sitä kirjoittaa vaikka siitä, mitä kirjoittaisi, kun ei ole kirjoitettavaa tai siitä, mitä muut kirjoittavat, kun ei ole mitään sanottavaa tai voi kommentoida muiden kirjoituksia, kun ei ole mitään kirjoitettavaa.

Meillä naisilla on se etu puolellamme, että voimme olla ihan rauhassa mitä mieltä milloinkin ja ihan mistä vaan. Meiltä suorastaan odotetaan sitä. Jos joskus erehdymme voimakkaisiin vakaviin kannanottoihin, voimme aina kääntää potkurimme ja olla herttaisen ymmärtämättömiä. Jos jostain odottamattomasta syystä olisimme joskus väärässä, mikä sinänsä on ihan teoreettinen mahdollisuus, niin voimme kääntää sen blondivitsiksi tai pistää kuumien aaltojen piikkiin. Jos ikä tai ulkonäkö estää näiden syiden käytön, voimme heittää flirttivaihteen päälle tai tirauttaa pari kyyneltä. Johan rupeaa sympatiaa tulemaan, virheet unohdetaan ja taputetaan isällisesti/toverillisesti/vihjailevasti/alentuvasti polvelle/selkään/päähän/pyllylle. Aina löytyy joku, joka menee halpaan.

Syksyssä on se hyvä puoli, että löytyy keväästä asti kadoksissa olleita tavaroita ja muutama ylimääräinen kolikko, kun ottaa taas käyttöön kesälämpimien tullessa tarpeettomaksi käyneen palttoon.

Kirjoitti: mea 08:22 | Jälkipuheet (0)

Tätä mä epäili. Mu sänk o masentunu.
Hän makka kaikep päivä pujamas
ja huaaakaile vaan kova ääne.
Mää oti Mee naiste testi
ja kyseli:

1. Onk paha miäl? O.
2. Eik mikkä huvit? Ei.
3. Väsyttäk? Nimpaljessuksest.
4. Tulek uni? Ei millä.
5. Parukkak? Valla.
6. Nauruttak? Mikkä.
7. Ark kaattu pääl? Ko sein.
8. Onk vaikkia? Voi voi senttä.
9. Misä unelma ova? Hevon persses.
10. Es sunkka sää ittiäs tappa meina? Onk sänkyjaloil kiivet parvekken kaitte yli?

An mää auta.

Heli Laaksonen: Pulu uis

Kirjoitti: mea 21:56 | Jälkipuheet (0)

Torstai on se päivä, jolloin paikallisen aamun lehden kylkiäisenä ilmestyy pakollinen murresanomalehti. Eipä siinä mitään, hauska lehti. Erityisen hauska osio on lehden urheiluosuus potkupallokautena: vakavailmeisiä nuoria miehiä tönöttää kasvokuvissa ritirinnan. Kuka muu niitä katselee kuin mallit ja heidän sukulaisensa. Ketä kiinnostaa, missä divisioonassa pelaa pasi tai sami. Ja miksi niin synkkä ilme; eikö pelaaminen maistu, eikö nahkakuula kulje, onko kaverit julmia, jättikö tyttöystävä.

Miksei mikään lehti julkaise urheilusivutonta painosta lehdestään. Urheiluosuuden voisi sitten ostaa lisälehtenä siitä kiinnostuneet.

"Aina ku mä hyppään ja pääsen siihen hyppyrin nokalle, niin mulle tulee sellanen bon voyage -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin".- Matti Nykänen

Kirjoitti: mea 07:30 | Jälkipuheet (0)

Työpaikkamme muuttaa ensi vuoden alussa uusiin tiloihin. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut olla suunnittelussa mukana alusta asti. Minua on kuunneltu ja suunnittelija on toteuttanut mallikkaasti unelmiamme paperille. Kompromisseja on jouduttu tekemään, mutta nekin on onnistuttu kääntämään eduiksi. Kävin eilen työmaalla ja kolistelin alas unelmien pilveltä. Asiat, jotka paperilla on sentilleen mitoitettu, laskettu, harkittu ja suunniteltu, on nollattu toteuttamalla työt väärien piirustusten mukaan. Vaikka vika on ilmiselvästi ja todistettavasti rakentajan, yritetään tilanteesta luistaa vetoamalla siihen, että korjaaminen maksaa. Siis hetkinen: minun pitäisi tehdä eläkeikään asti töitä huonosti toimivissa ja osin toimimattomissa tiloissa vain siksi, että he lukivat vääriä piirustuksia. Tai minun pitäisi maksaa korjaus, vaikka he tekivät väärin.

Heittäydynkö kauhakuormaajan eteen poikittain, sidonko itseni kettingeillä kiinni traktorin pyörään.

Mää tahro olla lehm koivu al.

Antakka mu olla lehm koivu al.
Viäkkä mu väsyne nahk kamarim permanol,
kakluni ette.

Heli Laaksonen: "Lehm ja koiv"

Kirjoitti: mea 09:32 | Jälkipuheet (0)

Heräsin valmiiksi väsyneenä taisteltuani koko yön erään pikkukaupungin pelastamiseksi. Taistelun tiimellyksessä huomasin tuttuja katuja, minähän kuljin tuosta kouluun, mutta en ehtinyt pysähtyä haikailemaan lapsuutta. Oli pelastettava loukkoon jääneet ihmiset. Minä, tötterötissinen Modesty Blaise, ja uskollinen ystäväni Willie Garvin onnistuimme nujertamaan pahikset jälleen kerran. Onneksi pehmeä-ääninen Leonard herätteli lempeästi minut juuri, kun olin joutumaisillani uuteen taisteluun.

Aamulla bussikatoksessa oli nuori perhe: isä, äiti ja parivuotias pikkumies. Iskä ja äiskä polttivat tupakkaa katoksessa, jonka seinässä oli iso punainen rinkula, jonka keskellä tupakka ja viiva päällä. Katoksen ulkopuolella, turvallisesti hajuetäisyydella seisoskeli 8 tupakoimatonta ihmistä. Katoksessa nuorimies heitteli nalleaan maahan ja äiti torui häntä: "Älä heittele sitä nallea, kun siellä maassa on kaikenlaista roskaaa." Vesselin pään ylle pyörähti kupla: "Kiitti mutsi, hyvä vinkki.", jonka jälkeen natiainen heittäytyi maahan etsintätöihin. Äippä ja isukki saivat tupakkansa poltettua ja heittivät tumpit maahan, josta tuleva arkeologi ne heti poimi. Taapero hinkkasi tumpeilla maata, nalleaan ja naamaansa jäljitellen ilmeisen polleana aikuisten käyttäytymistä. Nassikan vanhemmat eivät reagoineet mitenkään. Onneksi bussi tuli ennen kuin ehdin mennä kertomaan vanhemmille, mitä mieltä olen heistä.

On aika rattoisaa omistaa vilkas mielikuvitus. Se intoutuu rajuun laukkaan aina myrskyn edellä, ja aamulla tuuli oli kuin enkelikuoron äänen viritystä: vielä lempeää ja lämmintä, mutta aavistus tulevasta konsertista. Rakastan myrskyjä.

Kirjoitti: mea 09:08 | Jälkipuheet (0)

Kaksi Gilbertiä ja yksi Crybaby suorastaan vaativat minuakin tekemään tämän Merteniltä bongatun testin.

You are Don Juan From "Don Juan De Marco." Woobaby! You are Don Juan - dark and handsome, and the world's greatest lover. Some people find you to be a bit insane (or is that insanely sexy?). While you may not be playing with all 52 cards, don't let that get you down - you're a true romantic at heart.

It's me, Donna Juanita

Kirjoitti: mea 09:48 | Jälkipuheet (0)

Eilisessä Kaunis olo -ohjelmassa tyylikäs stylisti antoi pukeutumisneuvoja: "Tää on vähä niiku kasarii, sehä on niiku kauden trendijuttu, ja kiltti on kauden trendivaate. Tossakin vois olla tota noin tietsä niiku ihanaa jos ois vaik punaset kynnet. Sun pitää hei ehdottomasti hankkia tollanen paita ja tää villatakki hei on niiku köyhän miehen jakkupuku tietsä. Tää on tosi tällanen niinku tietsä, tää on niiku kasarii. Jos toi takki ois niinku pitkä nii se ois niinku vähä tollanen et se katkasis sut tosta ku sä oot niin pieni."
Aikuisen naisen suusta televisiossa puhe kuulosti skeittikengiltä jakkupuvun kanssa. Lisäksi "kasari" sanana kilpaileee typeryydessään "drinksun" kanssa.

Miltä näyttää muuten 2010-lukulaisuus? Miten tiivistää kaksi kertaa vuodessa vaihtuva eri kymmenlukulaisuus kokonaiseksi 2010-lukulaisuudeksi? Ensi keväänä on kuulemma muotia 60- tai 70-lukulaisuus, tätä menoa vuoden päästä ollaan taas 50-luvussa ja parin vuoden päästä 90-luvulla. Keritään vielä kerrata kasarilaisuuskin pariin kertaan. Olkatoppauksilla on Niksipirkan mukaan hyvä pestä ikkunoita. Ja niitähän minulla riittää: olkatoppauksia sekä pesemättömiä ikkunoita.

Lisää 80- ja muiden lukujen hullutuksia täältä.

Miten muuten on selitettävissä se, että pieni naisen nahkatakki maksaa kaksi kertaa enemmän kuin puolta isompi miesten nahkatakki, jossa on lisäksi toppavuori ja karvakaulus ja paljon taskuja. Materiaali- ja työkustannukset on puolet miesten takista. Ja naisten ja miesten palkathan me tiedämme. Selittäköön ken pystyy.

Tänään oli siitä huolimatta kiva lähteä töihin, kun sai laittaa perjantaina ostetun pienen sievän nahkatakin päälle.

Tänään oli työsähköpostissani kuittaus, että 22.5. lähettämäni sähköposti on aukaistu. Nyt jo. Asia tosin ehti vanhentua tällä välillä.

Kirjoitti: mea 07:36 | Jälkipuheet (0)

Aamun lehden työpaikkailmoituksia lukiessa jaksaa hymyilyttää korulauseiden määrä, hienot tittelit ja lupaukset siitä, mitä firmamme tarjoaa sinulle, joka täytät vaatimuksemme. Seuraa litania odotuksia, joiden pääteemana on, että valituksi tulee henkilö, jolla on ikää 25 vuotta, kaksi korkeakoulututkintoa, kielitaitoa neljällä kielellä puhumiseen ja kirjoittamiseen, työkokemusta 10 vuotta, mieluummin osa ulkomailla, ATK-taidot hallinnassa ja joka sopeutuu tiimityöskentelyyn ja on tottunut itsenäiseen työskentelyyn. Jos haetaan assistenttia tai koordinaattoria, tarkoitetaan sihteeriä ja halutaan pieneen palkkaan tyytyvä nainen, ja uskotaan, että hieno titteli korvaa pienen liksan. Managerit ja organisaattorit, leaderit ja business controllerit, suunnittelijat ja päälliköt ovatkin sitten miesten paikkoja. Itsenäiseen työskentelyyn tottunut ei pane pahakseen, että joutuu yksin tekemään viiden hengen työt ja lisäksi toimimaan omana sihteerinään ja juoksutyttönään sekä postittajana ja siivoojana.

Jos hakijoita haastattelee tulevan untuvikon tuleva esimies/-nainen, hän pitää tarkoin huolen siitä, että valituksi ei vahingossakaan tule häntä itseään pätevämpi, nuorempi, koulutetumpi, kauniimpi, komeampi tai pitempi henkilö. Jos kuitenkin on pakko ottaa joku edellä mainituista, voi uusi työntekijä olla varma, että esihenkilö käyttää kaiken vuosien varrella oppimansa oveluuden, luovimisen, kierouden ja alistamisen keinot osoittaakseen tulijalle ja muille, että hän itse on se ylivertaisempi. Pahimmassa tapauksessa teettää kaiken työn uudella pätevällä alaisellaan ja ottaa johdon neuvotteluissa kunnian itselleen.

Tiimityöskentely on tosiasiassa pöydän ympärille väkisin koottu, kysymättä nimetty sakki, jonka sihteeriksi kutsutaan se vastavalittu teamleader. Sakki nimetään projektiryhmäksi. Uutena henkilönä koordinaattorimme ei ymmärrä eikä uskalla pitää puoliaan, vaan joutuu kuuntelemaan älyttömiä, taivaanrantoja hiveleviä visioita ja kirjaamaan ne pöytäkirjaan ja kirjoittamaan sen puhtaaksi. Koska kukaan ei oletakaan, että mitään tapahtuisi projektiryhmän visioiden mukaan, joutuu uusi multikyky kehittämään työtavat, jotka toimivat ja tekemään kaiken työn. Johdon papereihin jää ikuisiksi ajoiksi elämään kirjatut visiot ja hellyttävän yksimielisesti koko johtoryhmä luulee, että näinhän se menee, kyllä ollaan eteviä visionäärejä. Todellisuudessa se vastavalittu ylikoulutettu untuvikko tekee yksin koko tiimin työt parhaaksi katsomallaan tavalla.

Sunnuntaiaamu on juhlaa, kun saa lukea aamun lehden rauhassa ajan kanssa.

Kirjoitti: mea 10:16 | Jälkipuheet (0)

Tuntuu kuin katselisin pilven päältä, hauraan verhon läpi. Harsomainen peitto näyttää vain pieniä palasia maailmasta. Pidän vielä kiinni unen reunasta, mutta räpistelen valveille, vaikka en haluaisikaan. Nostan rinnalle pudonneen kirjan, enkä kuitenkaan jaksa vielä lukea. Haluan vielä palata uneen, katsoa, miten se loppuu. Kiepun rajatilassa pitkiä hetkiä. Yön katkonaiset unet hakevat korvausta iltapäivästäni. Toivottavasti ensi yö on säröttömämpi. Päiväunilta herääminen kestää paljon pidempään kuin yöunilta.

Kirjoitti: mea 17:42 | Jälkipuheet (0)

Mikähän siinäkin on, että kun on viikonloppu ja saisi nukkua, niin ei nukuta. Aamuyöstä aivan liian aikaisin poksahtaa joku ajatus päähän, eikä jätä rauhaan. Siinä sitten kääntyilet, pähkäilet ja tuskailet, ja kun aamu sarastaa, huomaat, ettet ole nukkunut kuin muutaman hetken alkuyöstä. Arkisin samaan aikaan aamusta tuntuu, että ei jaksa nousta, mutta viikonloppuaamuna on ihan virkku. Hyviä ja huonoja ajatuksia on ehtinyt singahdella pään halki aivan liian paljon, jotta muistaisi edes murto-osan niistä hyvistä. Täytyy hankkia kynä ja vihko yöpöydälle.

Minä olen koukussa. Meitä on töissä muitakin. Me saamme huumettamme nykyään melko harvoin, joten vaanimme pienintäkin mahdollisuutta vihikoiran tavoin. Muina naisina norkoilemme mahdollisen huumekätkön liepeillä saadaksemme osamme siitä. Eilen sitä taas löytyi pitkästä aikaa, ja oikein superia. Onneksi olin silloin yksin paikalla, niin sain pitää sen kaiken itselläni. Varmuuden vuoksi toin sen töistä kotiin, jotta saan ihan yksin käyttää sen kaiken. Tämä onkin oikein erikoiserä, siinä on jättikokoiset, ihanat pallerot. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ja kaikki se on tänään yksin minun. Ainakin neliön verran jättikuplamuovia, joka poksahtaa napakasti ja äänekkäästi.

Teille muille korviketta tästä.

Kirjoitti: mea 07:41 | Jälkipuheet (0)

Mitähän tästäkin päivästä tulee; eväät ei ole häävit: yleensä Leonard Cohen herättää minut kuiskimalla I'm your man, mutta tänään ei kuiskinut. Heräsin koiran kylmään kirsuun, mikä sinänsä ei ole yhtään huonompi herätys. Ylös, valmiiksi ladattuun kahvinkeittimeen virta, suihkuun, aamun lehti, kahvia, tukka kuivaksi, silmät päähän ja menoksi. Näinhän sen pitäisi toimia, mutta tänään ei suihkunraikasta minua tervehtinytkään kahvin tuoksu. Jahas, en ollutkaan muistanut ladata sitä illalla valmiiksi. Kuuma, tyhjä pannu sihisi loukkaantuneena kylmästä vesikasteesta, mutta ei auta, kiire kun on. Hiukan organisointia, järjestys uusiksi, niin kyllä tämä tästä. Tukka kuivaksi, silmät päähän, lehti ovelta ja kahville. Mitämitä, ei lehteä. Ei vieläkään kahvia. Jahasjahas, en muistanut napsaista virtaa uudelleen päälle. Koiran kanssa ulos ja vihdoinkin aamukahville, ilman aamun lehteä.

Kodin Kuvalehti korvasi aamun lehden ihan mallikkaasti. Tosin en tiedä, mitä maailmalla on eilen tapahtunut, mutta tuskin mitään, minkä tietämisestä tulisin paremmaksi ihmiseksi. KK sen sijaan kertoi, että "75% ihmisistä, jotka tapaat tänään, janoavat myötätuntoa. Voisitko sinä tarjota sitä heille?". Toki.

Äsken, kun minun piti kopioida kaikki kirjoittamani control ceellä, poistinkin vahingossa koko jutun control veellä, koska leikepöydällä oli tuo linkki.

Kun aamu alkaa näin, voi päivältä odottaa pelkkää hyvää. Ilma on kuin enkelin hengitystä, on perjantai ja rupean jakelemaan myötätuntoa kolmelle neljästä vastaantulijasta.

Kirjoitti: mea 08:11 | Jälkipuheet (0)

Minä haluaisin tatuoinnin. En enää varsinaisesti ole siinä iässä, että kukaan saisi potkua päiväänsä, jos pushupeissani esittelisin rinnan päälle tatuoitua häntäsammakkoa tai rupeaisin käyttämään lantiomallisia housuja, jotta perhonen näkyisi. Käsivarressa lohikäärme olisi kiva, mutta kuinka kauan pystyn pitämään allit kurissa, jotta kättä voisi vapaasti näytellä. Selkäpuolella voisi vaania tiikeri, mutta sitä pitäisi peilin kanssa tähystellä, jos kohta ei pää käänny.

Entä, millä minut voisi merkitä. Tykkään kiinalaisista kirjoitusmerkeistä, sillä jokainen sana on pieni taideteos. Mutta kun en kiinaa osaa, niin mistä minä tiedän, mitä siinä merkissä lukee. Entä jos tatuoija ottaa merkit ravintolan ruokalistasta, ja selässäni lukeekin, että ”tämä ravintola on aina auki”. Tai käsivarressa lukee "parasta ennen vuotta 2002". Tai jospa hän tatuoi rintaani ”happy hour”. Jos lantiomalliset housuni jonain päivänä paljastavat ristiselän merkinnän ”hapanimelä ankka erikoistarjouksena”, niin mikä minä olen siihen vastaan väittämään.

Tänä aamuna ilahdutti se, että ylihuomenna saa nukkua pitempään, jos koira suinkin sallii.

Kirjoitti: mea 07:13 | Jälkipuheet (2)

Tunnustan, että en pidä koulutustilaisuuksista. En jaksa innostua luennoitsijoiden rakastamista PowerPoint-esityksistä, sillä en ymmärrä niistä mitään. Yritän aikani kuluksi arvuutella, mistä suunnasta seuraava tirpake tulee ja miten se leviää ruudulle. Hämmästelen jatkuvasti sitä, miten paljon tirpakkeita saa mahtumaan yhdelle näytölle, eikä asia silti selviä. Huomaan myös pohtivani, onko luennoitsija tehnyt esityksensä itse, vai onko hänellä näppärä sihteeri. Jännitystä nostattaa heti luennon alussa sählääminen laitteiden kanssa; kuinka monta turhaa tuntia onkaan kulunut seuratessa sitä samaa asentamista ja säätämistä. Benrope toi 2.9. esille vielä yhden jännitystä nostattavan puolen esitykseen; minkä vitsin tänään saamme nähdä lopussa. Nyt olen lopullisesti menetetty. Tämän jännityksen keskellä en enää millään ehdi paneutua itse asiaan.

Hyvä on, hyvä on; olen itsekin aikoinaan sortunut kikkakalvojen tekemiseen, mutta puolustaudun säälittävästi sillä, että työelämässä ei saa uskottavuutta, jollei ole heittää lentäviä tirpakkeita esitykseen. Ja voi, kuinka jännittävää olikaan oppia tekemään ensimmäinen putoava, liukuva, hajoava tai säleverhona aukeava tehoste esitykseensä. Lupaan kuitenkin poistaa sen vitsikkään kuvan sieltä lopusta.

Onneksi minä ja kaltaiseni voimme huokaista helpotuksesta, sillä nyt on professoritasolla todettu, että PowerPoint turmelee. Edward Tufte, joka on politiikan, tietotekniikan, tilastotieteen ja graafisen suunnittelun professori Yalen yliopistossa, toteaa, että PowerPoint aiheuttaa tyhmyyttä, tylsistyttää, tuhlaa aikaamme ja alentaa tiedonvälityksen laatua ja uskottavuutta.

The Cognitive Style of PowerPoint

Tänä aamuna oli syksyn kuulautta ilmassa, kohta saa sytytellä kynttilöitä iltasella.

Kirjoitti: mea 08:26 | Jälkipuheet (0)

Sain juuri sähköpostia, jossa valiteltiin, että eivät ole pystyneet meitä palvelemaan, sillä "palveluresurssien kohdentaminen ei aina onnistu". Olen mykistynyt.

Kirjoitti: mea 16:48 | Jälkipuheet (0)

Eilen jouduin taas kerran turvautumaan erään Internet-palveluja tarjoavan suuren yrityksen helpdeskiin sähköpostiongelmissa. Kokemuksesta viisastuneena kirjoitin taustatiedoiksi kaikki, mitä tein, millä ohjelmalla, milloin, millaisin asetuksin, kerroin, että asetuksia ei ole muutettu kahteen vuoteen ja kopioin virheilmoituksen mukaan. Sainkin melko pian vastauksen, että sinulla on varmaan asetuksia muutettu, katso mallia täältä ja linkki firman oppaisiin, jossa kädestä pitäen neuvotaan, miten tiliasetukset pitää olla. Ajattelin, että ehkä ne asetukset sitten on jostain syytä muuttuneet ja tarkistin linkin: ohje oli kyllä tarkka, muttei niistä asetuksista joita olisin tarvinnut. Löysin ne sitten muualta, ja varmistin, että asetuksissa ei ollut muutoksia. Asia ei ole vielä ratkennut; odottelen, mitä tänään vastataan.

Jokin aika sitten jouduin samalta firmalta kyselemään toiseen ongelmaan apua, kun en onnistunut saamaan yhteyttä ftp-palvelimeen. Kysyin, josko palvelimen nimi taikka osoite on muuttunut. Kysymyksestä kävi ilmi, että yritän ftp-siirtoa. Kokeilin sitten vielä toiselta koneelta ADSL-yhteyttä toiseen tiliin poissulkeakseni mahdollisuuden, että vika olisikin kaapelimodeemissa tai tilin nimessä. Ei ollut. Siispä lähetin toisen kysymyksen, jossa oli jo enemmän tietoja; tilin nimi, aika, ohjelma, palvelimen nimi, virheilmoitus ja taustatiedoksi, että yhteys on toiminut näillä asetuksilla pari vuotta.
Ensimmäiseen postiin sain vastauksen, että yrität väärään osoitteeseen, oikea osoite on www.xxxx.fi, siis firman kotisivu. Siis ftp-yhteyttä? Toiseen, tarkennetuin tiedoin lähetettyyn kysymykseen sain vastauksen, jossa kysyttiin lisätietoja. Samoja tietoja, jotka olivat siinä postissa mennen tullen. Postia ei siis edes luettu kokonaan.

Ongelma ratkesi seuraavana päivänä: yhteys syntyi ihan siihen samaan osoitteeseen (siis siihen , joka oli väärin) samoilla tiedoilla, samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Erona noilla kahdella kysymyksellä oli se, että ensimmäinen kysymys lähti miehen nimellä ja toinen naisen nimellä.

Töissä olen onneksi jo päässyt sen vaiheen yli, että tuki vastaa naisen äänen kuultuaan, etttä onko sulla töpseli seinässä. Johtunee osin siitä, että naisen ääni vastaa yhä useammin tukikeskuksen numerosta, ja aina silloin tiedän saavani asiallista palvelua ja asiani tulee autetuksi. Uusi miesääni saattaa joskus langeta ylimielisyyteen, mutta olen oppinut latelemaan perustiedot heti tiskiin, ettei tarvitse sitä peruskättä turhaan vääntää. Ja olen oppinut soittamaan suoraan luottotukihenkilöille, joiden kanssa ei tarvitse käydä sitä jonninjoutavaa "töpseli seinässä" -keskustelua. Eihän kukaan enää vain ajattele, että nainen ei voi ymmärtää mitään tietotekniikasta. Tai että, jos joutuu soittamaan tukikeskukseen, on pääsääntöisesti tampio. Eihän. Ei tyhmä ole se, joka ymmärtää kysyä. Tyhmä on se, joka tekee väärin, ei ymmärrä tekevänsä väärin, ei kysy neuvoa ja sotkee virheillään vielä muidenkin tekemiset. Yleensä joku muu joutuu jäljet siivoamaan.

Ymmärrän toki, että tuessa on ruuhkaa, työ on turhauttavaa, kysyjillä ei usein ole perustiedot hallussa, samoja asioita joutuu kertaamaan kyllästymiseen saakka ja asiakkaat ovat kärsimättömiä. Mutta epämääräinen vastaus tai väärä asenne ei auta kumpaakaan osapuolta. Kysyjä on pulassa ja tarvitsee apua, jotta voi jatkaa hommiaan. Hänestä pääsee nopeiten eroon paneutumalla asiaan kunnolla.

Päivän piriste kun se pullapitko on loppuun syöty.

Kirjoitti: mea 09:28 | Jälkipuheet (0)

Aamusta ja erityisesti maanantaiaamusta jälleen kerran selvittyäni ihmettelen ääneen, että on se niin väärin, kun nainen joutuu käyttämäänn huomattavat määrät aikaa ja rahaa siihen, että yleensä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä aikaisemmin on noustava piirtämään silmiä päähän. Mitä aikaisemmin nousee, sitä väsyneempi on ja sitä enemmän täytyy aikaa käyttää. Entä se rahan meno: yö- ja päivävoiteet, meikit, kampaajat, vaatteet, kengät ja hajuvedet. Onko mitään kohtuutta siinä, että nainen pienemmästä palkastaan maksaa kohtuuttomia summia, jotta voi kävellä päivän valossa niin, että lapset eivät pelkää. Syksy on siitä mukavaa, että aamuisin on vielä pimeää ja voi siirtää osan naaman rakentamiseen menevää aikaa työnantajan piikkiin. Eikä pitäisi olla työnantajalla mitään sanomista siihen, etenkin jos on asiakaspalvelussa. Onhan se työnantajan edun mukaista, jos asiakkaat eivät pelästy. Jos ei ole asiakaspalvelussa, niin joku mies kuitenkin on työpaikalla ja onhan hänenkin mukavampi liikkua, kun ei tarvitse kaiken aikaa pelätä vastaan tulevia naisia.

Otetaanpa vaikka nolla-arvoksi poninhäntäinen, partainen ja viiksekäs mies, joka pukeutuu nahkaan, ja jonka ei siis tarvitse käyttää aikaa parranajoon, silittämiseen ja pyykkäämiseen eikä rahaa parturiin. Kuinka paljon elämänsä aikana joutuukaan käyttämään enemmän aikaa ja rahaa pienikokoinen nainen, jolla on asfaltin värinen lyhyt tukka, silmälasit ja pienet jalat. Kampaaja kerran kuussa on kallista lystiä. Silmälasit maksavat aina yhtä paljon, vaikka tarjouksilla yritetään muuta väittää. Pienintä kenkäkokoa ei koskaan säästy alennusmyyntiin, kun niitä tilataan kauppaan vain yksi pari mallia kohti. Ja housunlahkeet on aina 10 senttiä liian pitkät: jos lyhennytät, maksaa housut pienelle ihmiselle enemmän kuin normaalipituiselle. Jos taas lyhennät itse, menee aikaa sekä rahaa, sillä on ostettava ompelukone (keksiikö kukaan mitään käyttöä kymmenille housunlahjerenkaille).

Onko tässä mitään kohtuutta? Mistä tähän saa hakea korvausta entisten lisäksi? Voinko saada KELA-korttiin B-merkinnän?

Tänään on ilahduttanut lauantaista jäänyt pullapitkon kantapala aamukahvin kanssa.

Kirjoitti: mea 09:49 | Jälkipuheet (0)

Matkan varrella Tuuloksessa oli kirppari ja kauniin ilman houkuttelemana oli pakko pysäyttää auto ja poiketa katsomaan. Kalakauppiaalla oli päällään T-paita, jossa teksti: "Itseäni olen kiitellyt ja kehumista on riitellyt." Olisin sen halunnut omaksi blogaajapaidakseni, mutta paidan venymä oli hiukan eri paikassa kuin minun paitani venymät. En sitä sitten riipinyt miesparan päältä. Nyt harmittaa.

Huomenna on sitten laitettava päälle tämä paita.

Kirjoitti: mea 20:54 | Jälkipuheet (0)

Vanha isäni on ollut leikkausjonossa pari vuotta. Vanha äitini pääsi leikkausjonoon viime keväänä. Äidin kunto huononi nopeasti, mutta peruutuspaikkaa ei osunut kohdalle. Äidin liikkuminen kävi jo työlääksi, edes kepeillä ei enää ulos päässyt. Isäni sai vihdoin elokuussa kutsun leikkaukseen, joka olisi syyskuussa. Isä soitti sairaalaan ja sanoi, että kun hän on näinkin kauan pärjännyt ilman leikkausta, pärjää kyllä vastakin, mutta kun tuo vaimo on niin huonossa kunnossa, niin pääsiskö vaimo leikkaukseen hänen ajallaan. Seuraavana päivänä sairaalasta soitettiin ja sanottiin, että asia kunnossa, leikataan emäntä ensin.

Äitini leikattiin perjantaina, toipuu ja pääsee kävelemään ehkä viikon päästä. Isä on edelleen leikkausjonossa, mutta sanoo, että ei tässä mitään leikkauksia tarvita.

Pienen kaupungin pieni sairaala on vielä lähellä ihmistä. Vanha rakkaus on vankkaa: rakkaus on teoissa, vaikka vanhan suu ei olekaan tottunut hempeisiin sanoihin.

Tänään on kaikin puolin hyvä päivä; maailma ei ole niin paha kuin aamun lehdestä voisi luulla.

Vanhuus on sitä, että tietäisi kaikki vastaukset, mutta kukaan ei kysy.- Laurence J. Peter - Viisauksia

Kirjoitti: mea 07:53 | Jälkipuheet (0)

Miksi perjantaisin töissä tapahtuu usein joku asia, joka pahoittaa mielen niin, että se kaivelee koko viikonlopun. Vaikka kuinka yrittää unohtaa, niin harmitus pulpahtaa pintaan vähän väliä. Onko kaikkien mittarit jo niin kaakossa työviikon päätteeksi, että fiksuimmat purkavat paineet töissä vähäväkisimpien niskaan.

Meitä, jotka pelastamme näiden henkilöiden perheet isukin tai äitykän pahapäisltä purkauksilta, ei kukaan osaa arvostaa. Ei maksa meille kukaan ylityökorvauksia tai päivystyslisää tai anna korvausta lisätyöstä. Ei arvosta lastensuojeluviranomaiset tai kiittele ravintolat asiakkaista, jotka eivät tappele henkilökunnan tai asiakkaiden kanssa. Ei kiitosta saa poliisiltakaan, joilta säästyy aikaa, kun muutama katutappelu on vähemmän selvitettävänä. Kuka suojelee meitä raskaan viikonlopputyön uuvuttamia. Ei kukaan.

Mistä saa hakea korvausta lohturuokaan käytetyista euroista? Tai kalliista kengistä, jotka syvän lohdutuksen tarpeessa olevan on pakko ostaa.

Silloin, kun tekee mieli lohtua, jotain oikein hyvää, paluuta lapsuuteen, on minun saatava sokerikakkutaikinaa. Ja koska en jaksa leipoa kakkuja, joita kukaan ei syö, teen pelkkää taikinaa. Ei mitään vatkattua kananmunaa, vaan ihan jauhot ja vaniljasokerit mukaan. Ja syön pois.

Tänään ilahdutti torilta ostettu pehmeä, rusinainen pullapitko.

Kirjoitti: mea 19:19 | Jälkipuheet (0)

Minulta puuttuu aivoista kokonaan se lohko, joka tuottaa kivuttomasti kapulakielistä puppua toiminta-, talous- ja hankesuunnitelmiin. En pysty ymmärtämään, mitä minulta pyydetään, kun halutaan lista tärkeimmistä osaamisalueista asiakas-, prosessi- ym. nakökulmista katsottuna ja niiden koulutussuunnitelmien toteutustaso. En osaa analysoida toimintaympäristöä ja nimetä erityistä arvoympäristöä ja kertoa rakennetekijöistä tai nimetä ohjaustekijöitä. Sujuvasti osasin vastata, kun kysyttiin, mitä tehdä ensin. En edes tiedä, olenko tänä vuonna vastuualueen, vastuuryhmän, toimintayksikön vai tulosyksikön johtaja. Viime vuotiset ryhmät nimettiin uudestaan juuri, kun opin muistamaan, minkä alueen lomakemalli minun pitää täyttää. Missä voi kehittää tätä osaa aivoista?

Ensi vuonna pääsen helpommalla ja käytän Puppulausegeneraattoria.

Tänään ilahdutti se, että jo nyt on löytänyt sivuilleni 56 lukijaa. Mistä ihmeestä he tänne ovat osuneet.

Kirjoitti: mea 14:28 | Jälkipuheet (0)

Luin aamulla lehdestä, että työpaikallani oli eilen pommiuhka ja koko kerros oli evakuoitu. Hassua sinänsä, sillä työskentelen juuri siinä kerroksessa, josta pommiksi epäilty paketti oli löydetty. Eikä meille kukaan mitään kertonut. Ihmettelimme vain, miksi pihalla on niin paljon ihmisiä nojailemassa seinään. Juuri siihen samaan seinään, jonka takana pommiksi epäilty oli. Ja nojailijat sen tiesivät, koska olivat evakuoituna.
Meille ei kuulu kuulutukset, ja monesti olemme naureskelleet, että jos muu talo palaa, niin me tytöt vaan teemme töitä. Ja tässä talossa on ihan kokonainen osasto, joka pähkäilee näitä turvallisuusasioista. Olisikohan tarkentamisen varaa evakuointiohjeissa.

Hyvää palvelua saa nykyään liian harvoin. Kaupassa ei viitsi kysyä myyjältä mitään, kun a) myyjä ei tiedä tuotteesta mitään, b) ei vaivaudu etsimään mitään, c) ei reagoi kysyjään mitenkään, d) antaa väärää tietoa. Niinpä iloisesti yllättyneenä kiitokset Netellolle hyvästä palvelusta. Vaihdettuani kännykkäliittymän operaattoria vanha tuttu logoni meni SIM-kortin mukana. Tilasin Netellolta uuden, mutta se ei kuitenkaan tallentunut kännykkääni. Laitoin palautelomakkeella tiedon asiasta, vaikka niihin yleensä kukaan ei reagoi mitenkään. Iloisesti yllättyneenä sain heti seuraavana aamuna sähköpostin, jossa selitettiin, mistä asia johtui ja kysyttiin tarkempia tietoja, mitä tilasin ja milloin. Puhelimeeni napsahti iltapäivällä tilaamani logo. Että joku tosiaan viitsii tehdä työtä 0,84 euron asiassa. Saatan tilata muutakin tuollaisesta paikasta.

Tänään ilahduttaa ihminen, joka katsoo suoraan silmiin minulle puhuessaan.

Kirjoitti: mea 10:47 | Jälkipuheet (0)

Miksi nimeksi menopaussi?
Sanana se on hauska; suomen kieli ja englanti lyövät vekkulisti kättä. Suomi antaa syvyytä sanalle, jolla yleensä leimataan naiset tietyssä iässä. Suomi antaa sanalle kokonaan toisenkin merkityksen: blogiin kirjoittamisen hetki on menopaussi.

Otanhan minä riskin tietty; leimataanko blogi nimellään. Onko nimi naista myöten? Ketä kiinnostaa? Maaailmahan on hektinen, maailma on nuorten. Heti mulle kaikki tänne nyt. Edelleen kehotan maistelemaan sanaa: paussi. Otetaan etäisyyttä menneeseen. Kerrataan hetkiä, joita ei haluaisi enää elää. Muistellaan niitä, joita on hyvä muistella. Näitä kertauksen paikkoja on yleensä silloin, kun syntymäpäivänä on nolla numeron perässä: on uuden numeron opettelun aika. Uuden asennoitumisen ja uuden elämän. Ei sillä, että vanhassa olisi mitään vikaa. On hyvä silti tuulettaa päätään ja asenteitaan. Siis ei mennä kaiken aikaa, pidetään paussi.

Nimellä haluan sanoa, että olen nainen, joka varastaa hetkiä itselleen, joka ei enää laske ikävuosiaan, vaan kysyttäessä joutuu ne laskemaan. Ja vähentää summasta jokusen vuoden.

Anonyymina kirjoittaminen on pitkällisen harkinnan tulos: sitä joutuu niin paljon väistelemään ja kaartelemaan ja asettelemaan sanojaan jo muutenkin, että jokin paikka pitää olla, jossa voi kertoa, miltä todella tuntuu: täytyy pitää menopaussi.

Terveiseni henkilölle, joka avasi sanaisen arkkuni:

"Tuli nalle, mainio sulloja,
korit pullistellen pulloja
ja haikarat nokkaa nakkasivat
ja korkkeihin reikiä hakkasivat.

Kävi koira käsiksi kaljoihin
ja kaatoi niin paljon kuin maljoihin
soi suinkin, ja katso ja kurkista,
haki orava nukkujat nurkista."

Zinken Hopp : Taikaliitu
Suom. Aila Meriluoto

Kirjoitti: mea 16:34 | Jälkipuheet (0)