« Pienkoneen uhri | Pääsivu| Hohhoijaa »

Minä ja Wagner

Vaikka itse olenkin melko epäsosiaalinen, joudun väkisin joskus puheisiin toisten koiranomistajien kanssa. Miten ne onkin niin sosiaalisia. Ja miten tällaisella epäsosiaalitapauksella voi olla koira. Minulla pitäisi olla minisika.

Koiran omistajia on karkeasti kahta sorttia: Ison Koiran Omistajat ja Pienen Koiran Omistajat. IKO:t eivät useimmiten noteeraa PKO:ia, joten ei niistä enempää. PKO:issa onkin sitten kaikenlaista. Pahimpia ovat pötkökoiran narttuversion omistajat, jotka luulee, että jätkäpötkön uupumaton kiinnostus johtuu juuri hänen yksilönsä äärimmäisestä viehättävyydestä. Kysyy luonnetta olla kerpelöimättä, kun flexin narut on tuhannen sykkyrällä. Toinen rasittava sakki ovat pikkutyöt, jotka on kinunneet naapurin koiran talutettavakseen, eivätkä ymmärrä yhtään mitään koiran luonteesta. Ei ole hei pimatsut tarkoitus päästää sitä norkuamaan joka koiran perää. Sitten ovat nämä oman pikkupiskinsä erinomnaisuudesta vaikuttuneet rouvat, jotka haluavat kertoa, mitä murmeli on tänään tehnyt. Hei, EVVK.

Mukavia ulkoiluttajia ovat koiransa tuntevat reippaat nuoret, jotka kaukaa näkevät, olenko tänään sillä tuulella, että sanon yhtään mitään. Heille yleensä kyllä juttelen mielelläni sillä aikaa kun koirat katsoo toistensa sähköpostit ja kilpailee, kumpi saa kuitata viimeisenä.

Mikä on harvinaisinta maailmassa? Haistelematon koiran peba.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa