Ulkona on täydellinen ilma oikeuttamaan sisällä olemiseen, polttamaan kynttilöitä, kirjoittamaan puolihämärässä huoneessa pienen lampun palaessa. Rakastan tätä hämärää, tätä kohdun kaltaista pimeää aikaa. Sytyttelen pieniä valoja ympäriinsä, en koskaan kattovaloa. Alaston iso valo vie pesän yksityisyyden, avartaa sen jaettavaksi, vie reunat liian kauaksi. Ei sillä, että kukaan sitä näkisi, mutta jos minä en näe pesäni reunoja, se on minulle liian iso. Haluan elää niin, että voin hengittää rauhassa, ojennella käsiäni ilman, että ne osuvat seiniin tai mihinkään, johon en halua niiden osuvan. Haluan tuntea olevani suojassa ja lämpimässä, en ahdistetusti, en erakoituneesti, vain minä ja minun heimolaiseni maailmalla.

Pesä on hyvä, kun sieltä on lupa lähteä, sinne on hyvä tulla ja siellä on onni. Pesään saavat heimolaiset tulla ja jakaa ne vähäiset tai runsaat eväät, mitä kulloinkin sattuu olemaan. Heimolaiset tietävät, että minulla ei aina ole pähkinöitä varastossa, joten he tuovat tullessaan omista varastoistaan aarteita, joita on hyvä yhdessä maistella, jakaa se, mikä meissä on jaettavaa, toiselle annettavaa.

En halua päivän valkenevan, alastoman valon tunkeutuvan, haluan tämän rauhan, yksityisyyden, pehmeän valon ympärilläni pysyvän. Katson silloin tällöin pesän ovesta, josko heimolaisia näkyy. He tietävät kyllä, että täällä on rauhaa ja lämmintä. He saavat tulla, kun heistä siltä tuntuu. Pesä on nyt valmis ottamaan talven vastaan.