Minulla on aikaa
Parasta, mitä tiedän on hiljainen kahden välinen juhla-ateria, jonka alkuruokaa syödessä ei halua pääruon vielä tulevan, ei ajatella jälkiruokaa olevankaan. Vain suupalojen maistelua. Tutustelua. Se on kuin jouluyö, jota valaisee kaksi sinistä kynttilää. Se on hiljaista musiikkia. Rauhallista tutustumista, kiirehtimättä, vaatimuksia esittämättä, tilaa antaen, vapaaehtoisesti tullen.
Pidän ovea auki, mutta en sisälle pakottaen. Haluan juhlan jatkuvan, en aamun tulevan, en arjen painavan. Tähän minulla on aikaa.