Minulla ei kirjoittajana ole mitään suurta elämän salaisuuden paljastajan arvovaltaa tai suurta viisautta ja oppineisuutta, siksi tuntuu välillä kuin puhaltaisin purjeisiin yksillä keuhkoilla ja uskoisin purjeen pullistuvan. Sanat katoavat ja jättävät minut yksin ajatusten kanssa. Silloin on parempi vaieta. Mutta jos haluaisin vaieta, en olisi tänne tullut. Jos osaisin, kirjoittaisin ne kaikki hienot häilyvät ajatukset helminä tänne.
Kirjoittaisin, jos osaisin. Tai ehkä sanoisin jotain muuta, mutta tarkoittaisin tätä:

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot ja muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino