En oikein tiedä, miten suhtautuisin itseeni, kun katselen kaapeissani lojuvia pienkoneita. Kyllä jokaista ainakin kerran on käytetty, ja useimpia vain sen kerran. Kuka haluaa vähän käytettyjä kodin pienkoneita, siis tosi vähän käytettyjä.

Ken keksii, miksi minulla on jugurttikone, saa sen.

Tästä valikoimasta löytyy useita toteutumattomia lupauksia: leipäkone (tekee kyllä kelvollisen pizzapohjan), kananmukankeitin, voileipägrilli, vohvelirauta, sauvasekoitin, yleiskone, taikinakone, vatkain ja höyryharja. Moottorittomista vempuloista jauhelihapihvintekomuotti ja kermanvaahdotinpurkki mallia Tupperi edustavat lajinsa aatelistoa. Jugurttikoneen voittanutta ei kuitenkaan ole. Löytyy sitten vielä keittiön ulkopuolelta jokunen härväin, joilla, niilläkään, ei ole juurikaan käyttöä.

Ostaisinkohan joululahjaksi itselleni maidon vaahdottimen. Ei sillä, että mitään käyttöä olisi, mutta se on aika söpö.

Kirjoitti: mea 08:37 | Jälkipuheet (6)

Sovituskoppien suunnittelijoiden täytyy olla miehiä, joilla ei ole omat rahat liossa liikkeiden myynnin kasvattamisessa. Vai taikurin arvontahatustako kopin rakentaja on sisustuksen ja erityisesti valot valinnut. Olisikohan luonnollisinta tehdä sovituskopit ystävällisemmiksi ihmispololle. Itsetieteellinen tutkimukseni sanoo, että jos minun pitäisi myydä mahdollisimman paljon vaatteita, erityisesti alus- ja uima-asuja, tekisin sovituskopeissa täysremontin. Vähän viihtyisyyttä, tunnelmaa, hämyä, räikeä valo pois, hämyisempi pehmeä valo tilalle, vienoa herkkää musiikkia, peili hienoisen hoikentava ja kalustemalliston voisi etsiä mielikuvista, jotka syntyvät hempeimpinä hetkinä. Tällaisesta sovituskopista lähtisi tyytyväisiä asiakkaita ostosten kera kotiin.

Take the Which Madonna Video Are You? Quiz [via SchizoBlog]

Kirjoitti: mea 14:17 | Jälkipuheet (0)

Minkähänlaista olisi, jos olisi aikaa rajattomastii. Siis sillä tavalla, että voisi käyttää tarvittavan määrän aikaa haluamiinsa asioihin. Mitähän siitäkin tulisi: minä varmaan kirjoittaisin enemmän, lukisin enemmän ja yleensä vaan olisin enemmän. Mutta jos olisi aikaa, ei olisi töitä, ei tulisi palkkaa, ilman rahaa ei voi tehdä mitään, ajautuisin huonoille teille, rikoskierteeseen, veneen alle. Ja siellä olisi kylmä. Puistatus. Ehkä se oli huono ajatus.

Entäpä, jos saisi valita: vähän enemmän vapaata, hiukka vähemmän palkkaa. Jopa olisikin se vaikeampi valinta. Kalliisti lunastettu vapaa-aika menisi kuitenkin hyödyttömään, kuten jonottamiseen ja älyttömien ajatusten joutilaaseen pohtimiseen. Mitähän siitäkin seuraisi, minä mielikuvittelen jo nyt ihan riittävästi.

No, ehkä minä vaan ryhdyn työhön.

Kirjoitti: mea 08:46 | Jälkipuheet (0)

Huiske Poroaita toivottaa hyvää pikkujoulua. Huiske on päässyt lusmuamaan lupauksensa mukaan lähes kaikesta tänään. Kahvia piti toki juoda, ja miettiä vähän, mitä muuta voi tehdä rikkomatta lupaustaan olla tekemättä mitään. Mutta en jaksa miettiä kovin pitkälle tänään. Istun tässä vielä kolme tuntia.

Hae oma tonttunimesi

Kirjoitti: mea 13:11 | Jälkipuheet (0)

Tänään on älä osta mitään -päivä. Mutta mitä sitä siihen jättämään: minä taidankin pitää älä tee yhtään mitään -päivän. Se nimittäin on terapiaa, ja sitä käytetään hoitona ilonpuutostautiin. Että naurattaa vai. Sittenhän asianne hyvin ovat, on nimittäin tosi juttu tämä. Maailmalle on levinnyt uusi tauti: ilonpuutostauti. Paitsi, että se on totta ja kuulostaa kamalalta, se aiheuttaa monien muiden tautien syntymisen.

Ilonpuutos on kyvyttömyyttä elää tasapainoisesti ja viisaasti. Taustalla on levottomuutta ja kiirettä: "minulle nyt kaikki tänne heti, nopeasti, mieluummin eilen, paremmin, tehokkaammin ja laadukkaammin". Jollei tässä kyydissä ilo katoa, niin sitten sitä ei ole koskaan nähtykään. Tauti ilmenee ärtyneisyytenä, aggressiivisuutena, kärsimättömyytenä ja vihamielisyytenä. Miten tämä kuulostaakin niin tutulta, ihan kuin sitä esiintyisi joka kämpässä, työpaikassa, bussissa, jopa blogistaniassa.

Tautiin on parannuskeino, eikä ollenkaan huono. Hawaijilainen poppamies Kahuna neuvoi uupunutta psykologia, Paul Pearsallia istumaan meressä. Pearsall kysyi, kuinka kauan hänen olisi istuttava. "Kolme tuntia", sanoi poppamies. Pearsall ihmetteli, että eikö se ole vähän liikaa, johon poppamies sanoi, että istu sitten viisi tuntia.

Länsimaissa sanotaan usein, että älä vain istu, tee jotain. Väärin, pitäisi ajatella hawaijilaisittain: " Älä vain tee jotain - istu siinä."

Paul Pearsall: The Pleasure Principle : Ota toinen pala pizzaa tuplajuustolla ja nauti elämästä.

Kirjoitti: mea 08:48 | Jälkipuheet (0)

Minä aion nyt masentaa lopullisesti teidät kaikki, heittäydyn koko säälittävän pienellä olemuksellani teidän marraskuun kaamoksen, loskan, pimeyden, yksinäisyyden, saamattomuuden, rakkaudettomuuden ja ikävänne raastamiin aivoihin julistamalla tänään vain onnea oi autuuttaa. Iloa ja mielen seestettä. Ja taidan sotkea itseni vielä markkina-arvoteorioihinkin. Olen nyt huikentelevaisella tuulella, mutta aloitan varovasti tunnelmoiden: marraskuu on ihanaa aikaa: pimeys vaatii kynttilöiden polttelua, hämymusiikkia, huimapäisesti ehkä hiukan lukemista, miten vaan, tärkeintä on se lumo. Herkkua vain minulle, ihanan itsekästä ja luovaa, ja jos ei muuta jaksa luoda, on mielikuvitus jo rakentanut pehmeän sylin, jossa voikin tehdä mitä vaan...

Sylistä voinkin nostaa päätäni sielun silmät säihkyen ja heittäytyä miettimään markkina-arvoja. Eräs viisas ystäväni sanoi, ettei ulkonäöllä ole merkitystä silloin, kun todellinen sielunkumppani astuu elämään, sielun pitää paistaa silmistä alasti riisuttunakin. Toinen viisas ystäväni puolestaan palautti räpsysilmäni todellisuuteen sanomalla, että ensin katsotaan ulkokuori ja sitten toivotaan, että silmistä katsoo joku. Ja sanojensa vahvistukseksi kysyi, montako sellaista rikasta, kaunista, komeaa tai kuuluisaa tunnen, jonka puolison ulkokuori ei ole noteerattu Miss/Mr Mikälie-kilpailuissa tai sijoittunut Älypääkilpailuissa pistesijoille. Tunnen minä yhden (katso Pinseri).

Marraskuun pimeys auttaa tässäkin. Ja pikkujoulujen pölly ja tonttulakki silmillä. Ja kun niin pitkälle päästään, että myssy on otettava pois, aamiaspöydän valo sytytettävä ja pössyt haihtuneet päästä, ollaankin totuuden äärellä: se jonka sielun silmistä on jaella antimia, on kuitenkin vahvemmilla kuin se, joka purjehti pöytään tyhjällä ruumalla. Uskon minä.

Päivän tuoksu: Cheap & Chick.

Kirjoitti: mea 08:50 | Jälkipuheet (0)

Tänään on kaikki mennyt poskelleen alusta alkaen. Tarkistin varmuuden vuoksi biorytmin; fysiikka on ainoa, joka kestää. No antaa tulla lunta tupaan sitten. Entä, mitä sanoo tähtikartta. No, tuohan selittääkin kaiken.

Haloo, onko Astrologiakeskuksessa? Tilaisin yhden mutkattoman päivän.

Kirjoitti: mea 14:14 | Jälkipuheet (0)

Kun kerran aloitin itseni jouluruoskimisen, jatkan vielä aiheesta tai aiheetta ja saatan itseni joulunpunaiseen joulutilaan. Jollei joulumieli jo tästä tule väkisin, niin yriteteään väsyttämällä.

Joulun alla onnistun yleensä saamaan jostain minulle täysin avautumattomasta syystä muutaman joulukortin. Useiden vuosien lähes täydellinen kieltäytyminen joulukorttien lähettämisestä ei ole estänyt joitakin paiskaamasta minua kuvakortilla. En minä niin paatunut ole, etten osaisi arvostaa vaikkapa jouluista valokuvaa perheen lemmikistä tai pikkuväen itseaskartelemaa taidonnäytettä. Mutta minulta on aika turha odottaa lämpimiä ajatuksia, jos kortti on niistä toissajouluisista ilmaiseksi kotiin lähetetyistä jäännöseristä. Niitä, joissa on jouluseimi tai mennään reellä joulukirkkoon, siis niitä jotka jäivät yli, koska isomummoja ei yhdessä tai edes kahdessa suvussa montaa ole.

Lähetän toki itsekin yhden kortin äitykälle ja iskälle, sillä heille ei tule joulu, jos en sitä tekisi. Heillä on käsittämättömän pitkälle ulottuva joulukorttimuistipeli päässään: siellä on kaikkien joulujen lähetetyt ja saadut kortit. He muistavat tarkasti, että Hilkka-täti lähetti kolme vuotta sitten vain uudenvuoden kortin, joka on selvä osoitus siitä, että Hilkka ei muistanut heitä ennen kuin heidän korttinsa kolahti postiluukusta. Äidillä on itselläänkin joulukorttireservi yllätyskorttien varalle sekä muutama uudenvuoden toivotus viimetipan odottamattomien korttien varalle. Erityisesti noteerataan kalliit kuoressa lähetetyt kaksipuoleiset ja kultahilekortit. Sinne on turha lähetellä ilmaiskortteja, edes kolmen vuoden takaisia. Ne muistetaan kaikki tarkasti.

Minä onnistuin toistuvasti vuosia korttivalinnoissani; leikkasin edellisen joulun saamistani kaksipuoleisista kuvaosan ja lähetin sen uutena korttina piirrettyäni poron tai enkelin päähän tonttulakin. Kukaan muu ei kehdannut tehdä samaa temppua sille perheelle. Viime vuonna löysin kauniita vanhahtavia mäyräkoira-joulukortteja, joita ostin kymmeniä. Nyt ei enää tarvitse askarrella, sillä ainakin 20 vuotta eteenpäin minulta saa mäyräkoirakortin.

Kirjoitti: mea 08:53 | Jälkipuheet (0)

Tähän aikaan vuodesta on itsemurhaa mennä kaupoille, kun ne on ängetty täyteen jouluroinaa. En vielä osaa päättää, mikä siitä roinasta on kaikkein kauheinta: tällä hetkellä ykköstilaa pitelee ranteen vahvuiset punaiset koristeköynnökset, joilla on kai tarkoitus koristella kuusi. Jos sellainen ihme tapahtuisi, että höyrypäissäni kuusen raijaisin kotiini, ei siinä ainakaan roikkuisi erotiikkabaarin ovenpielisiä. Aaarggh! Ei hätää, minun joulupuuni saa kasvaa isoksi omassa metsässään. Ja ensi viikolla alkaa vielä joulumusiikit päälle. DuppelAaargghh! En tunne ketään, joka edes sietäisi sitä, saati rakastaisi, siispä herätän jälleen kerran jokajouluisen kysymykseni: ketä varten sitä soitetaan? Kukaan ei halua sitä kuunnella.

Ja minkä takia jouluna pitää suklaat syödä konvehteina. Kukaan ei ole niin tyhmä, että luulee sen ison rasian olevan täynnänsä herkkuja. Pahvia, höttöpaperia ja kultamuovia on enemmän kuin suklaata. Ja hyvää suklaata ei juurikaan. Tämä ruusu näyttää ihan suklaarasian kannelta, ja miksei näyttäisi, sehän se itse asiassa onkin.

Jotta joulutontut eivät rankaisisi minua jouluvastaisuudesta, pakitan sen verran, että tarjoilen teille ihastuttavan joulukalenterin, jonka laitan tuohon vieripalkkiin linkkikuvana. Ensi maanantaista jouluun asti voitte syystä käydä katsomassa minua joka päivä. Ainakin viime vuonna sen kuvat ja runot pelastivat joulunalukseni. Niitä on muuten turha yrittää aukoa etukäteen. Ei onnistu.

Kirjoitti: mea 19:32 | Jälkipuheet (0)

Täytyisi soittaa useammin äidille, kun muistin numeron oikein vasta kolmannella yrittämällä. Nimipäiväonnittelut huomasin soittaa vasta, kun katsoin kalenterista ihan muita juttuja. Siunattu Protime, taas pelastin nahkani. Kyselen kuulumiset ja teen samalla töitäni. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, mitä äitykkä kertoili, mutta ääni oli iloinen, joten asiat on hyvin. Myöntelin ja väliin hämmästyneellä äänellä "Ihanko totta." Ja isän kanssa kerrattiin sitten samat tarinat. Hyvä mieli kaikille.

Ihmistä ei tee ainutlaatuiseksi se, että sanoo jotakin, mitään kukaan muu ei ole koskaan sanonut, vaan se, että antaa omista ajatuksistaan juuri sen oikean ja oikeaan aikaan.

Kirjoitti: mea 11:54 | Jälkipuheet (0)

En minä muuten tätä kuvaa olisi tähän laittanut, mutta Fabula suorastaan vaati. Laittaisin myös lumikolan kuvan, mutta kun ei ole.

Minun näemmä täytyy koko lailla pian kehittää tiukasti profiloitu teema tälle päiväkirjalleni, jos aion pysytellä tässä kelkassa. Kiitos Hakkis, että kerroit reseptin; nyt vaan täytyy valita, minne päin lähden suunnistamaan. Poikien juttuihin en voi seota, riittää kun silloin tällöin täytyy laittaa tekoparta ja kaivaa insinöörikyltti pöytälaatikosta Ikuisen kahvitauon konttorissa. Eikä meillä mitään kännyköitä siellä ole, puhelimet on langoilla kiinni seinässä ja kahvinkeitinkin vanha romu.

Olen tuomittu listakärjen ulkopuolelle, koska minulla ei menestystekijöistä ole mitään muuta kuin lemmikki. Tietysti siitä voisi yrittää vääntää katkeraa päiväkirjaa, mutta sellaisesta saa vaan ryppyjä keski-ikäiseen naamaansa. Mutta ei, minä en viitsi teidän kanssa leikkiä. Säästän sen huvin vanhainkotiin, jonne hankin laajakaistan ja kunnon pelit, seuraan keski-ikäisiä blogejanne ja kommentoin ahkerasti vaatien keski-ikäisten blogittajien poistamista netistä, jotta me anonyymit nuoret saamme rauhassa rakastaa maailmaa.

Väljät valjaimet ja reilu itsekehu. Niillä ajattelin yrittää.

Kirjoitti: mea 08:56 | Jälkipuheet (0)

AL:ssä on artikkeli Raine Mannisesta, joka pitää mm. flirttikursseja. Suositut kurssit täyttyvät pääosin naisista, mutta jokunen mieskin joskus uskaltautuu mukaan. Vaikka itse joskus aiemmin tällä areenalla kehuskelinkin, että älykäs firtti on toinen ja kolmas nimeni, on totuus kuitenkin se, että ei nyt sentään. Olen vain melkoisen avoin ja useimmiten iloinen ja lähes aina oma itseni. Tätä yhdistelmää kutsun luonteenpiirteeksi, mutta Manninen kutsuu niitä hyvän flirttaajan ominaisuuksiksi. Eli flirtti onkin siis avoimutta ja iloisuutta, toisen hyvälle tuulelle saattamista. Missä vaiheessa sanasta tuli aviovaimojen ja -miesten kirosana? Ilmeisesti silloin, kun joku sekoitti flirtin ja iskemisen keskenään.

Luin eilen kahvilassa istuessani jostain lehdestä naisten kirjeitä siitä, mitä tapahtui silloin, kun mies mokasi. Eräs nainen kertoi miehen tulleen häntä hakemaan ravintolassa tanssiin: mies pokkasi ja sanoi "Olen insinööri", johon nainen vastasi "Otan osaa" ja mies tähän, että "Olet sika". Tanssimaan ei lähdetty. Flirttikoulun peruskurssi olisi ehkä auttanut sen verran, että edes joraamaan oli päästy.

Kirjoitti: mea 08:57 | Jälkipuheet (0)

Heli haastoi kaivelemaan kouluaineita historian kätköistä. Omani olen raukkamaisesti hävittänyt, mutta eräs, joka sittemmin toteutti unelmansa ja toiveensa, kirjoitti itsensä lähtemättömästi sydämeeni. Tämä itsensä kieroon kasvattanut kirjoitti kauniilla käsialalla kauan sitten:

"Tahtoisin olla päättäväinen, luotettava, auttavainen, rohkea ja viisas. Kaiken kaikkiaan haluaisin olla hyvä ystävä."

Tähän ei ole mitään lisättävää.

Kirjoitti: mea 16:27 | Jälkipuheet (0)

Eilen töistä lähdettyäni olin varautunut odottamaan bussipysäkillä hyvän tovin, sillä näin jo kaukaa että kolme bussia menivät peräjolkkaa ja viimeinen oli juuri lähdössä pysäkiltä. Alistuin kohtalooni ja ajattelin, että eipä mitään, ajattelen omiani sen aikaa, seuraava tulee ehkä 20 minuutin päästä. Yllättäen bussi aukaisi uudelleen ovensa, eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen. Juoksin loppumatkan samalla tuntien itseni tyhmäksi, sillä epäilin vahvasti, ettei se minua kuitenkaan odota. Pääsin sisään ja iloisesti kiitellen sanoin, että teit juuri erään koiran iloiseksi puhumattakaan emännästä, jonka matto säästyi toimittamasta koiran sisävessan virkaa.

Hymyillen istahdin paikalle, joka oli väärinpäin, selkä menosuuntaan. Siitä oli hauska katsella ihmisiä, jotka selvästi vaivautuneina väistivät itsekseen naureskelevan naisen katsetta. Sydänhämäläisessä bussissa ei saa nauraa. Se on eläilyttävää. Peräpenkissä istui mies, jolla oli vaalea rastatukka ja joka joi suoraan tölkistä mehua. Minun oli pakko purra poskiani, kääntää pääni pois ja katsella mustaan iltaan toivoen, ettei kuski hälytä virkapukuisia miehiä hakemaan minua säilöön. Epäilen juuri nähneeni erään bloggaajan.

Tämän tunnistuksen siivittämänä ajatukseni karkasi blogeihin ja niiden nimiin. Olisikohan minunkin aika vaihtaa nimeä. Lukisitteko vielä, jos olisin vaikka Sanaleikki on vaikea laji tai Fysiologinen mahdottomuus tai Veijari ja vilkkusilmä tai Ihmissusi on naisen paras ystävä. Älkää hämmästykö, jos sulkakynän vieressä lukee jonain aamuna, että Ja ihmissusi pussasi tyttöä keskelle naamaa (Helille bonukset).

Kirjoitti: mea 08:59 | Jälkipuheet (0)

Joululahjaongelmat on nyt ratkaistu! Tästä lapselle pelikone ja vihdoin myös suomalaisille sivistyneille pelaajille Kolokolo.

Kirjoitti: mea 10:05 | Jälkipuheet (1)

Laura kirjoitti eilen kommentissaan, että "Hempeys on meidän pöhkölevien ainut toivo." Pöhkölevä, hieno nimi meille, ajattelin. Ja kuvaava. Allekirjoitin kerrasta. Jäi kuitenkin kaihertamaan verkkokalvoni takamaaston, että niinkö siinä luki tosiaan, ja palasin katsomaan. P-ö-h-k-ö-i-l-e-v-i-e-n , tavasin. Aivan, niitähän me ollaan. Mutta myös oltaisiin pöhköleviä, jos sellaisia olisi.

Minulla on varmaan jokin hienonniminen virhe tai häiriö, sillä usein kirjaimet väkisin vaihtavat paikkaansa, enkä edes huomaa tarkistaessani tekstiä. Kirjoitan aina esimerkiten, että TULSOTIN. Ei sitä huomaa kukaan muukaan. Olen tilannut niin monta tulsotinta ja korjauttanut niistä lähes jokaisen, eikä kukaan ole valittanut, ettei tiedä, mikä on tulsotin.

Elien mnu tulsotin lio komle ketraa utkossa.

Kirjoitti: mea 07:00 | Jälkipuheet (0)

Myös Mea teki oman mallinsa My Virtual Model Inc -sivuilla, koska lupasi kuvansa uusille pamauttajille. Olkaa hyvät.

Tuumat ja paunat kävin oikein tarkistamassa, mutta eipä tuo kuva kerro niistä mitään. Vierellä täytyisi seistä joku köriläs ikäänkuin malliksi, niinkuin kalakilpailuissa tikkuaski hauen vieressä. Minä olisin se tikkuaski.

Muuten osuu kohdalleen koko lailla tarkasti. Tämän kun tälläisi vaikka ilmoitustaululle:

"Rintava, reitevä ja roheva tytsä hakee apinamiestä karjahtelemaan elämäänsä. Ulvotaan vaikka yhdessä kuuta. Vastaathan kuvan kanssa."

Kirjoitti: mea 19:07 | Jälkipuheet (0)

Kiitos te kolme uutta lukijaani. Kertokaa toki, mihin saan lähettää valokuvani. Tai jotain.

Esitykseni on ohi. Vain luontainen vaatimattomuuteni estää minua kertomasta, miten se meni. En kuitenkaan kompastunut.

Selviytymisstrategian olen omaksunut mäyräkoiralta: Määrätietoisen sinnikkäästi asian takana, tarpeen tullen korvat tanassa kiinteästi silmiin katsoen ja jos muuten ei onnistu, heittäydy hellyttäväksi. Toimii. Kaikki rapsuttaa.

Paitsi, että se saattoi ruineerata allokointini.

Kirjoitti: mea 15:24 | Jälkipuheet (0)

Tämän päivän on erittäin vaikea yllättää minua enää mitenkään:

Lueskeltuani ensin rauhassa Aamulehteä sain ahaa-elämyksen; hei, toihan on Klooni (ks.12.11.) Tarkemmin luettuani huomasin, ettei ollutkaan, vaan joku Jari.

Ajattelua aiheutti myös kauppojen tasaraha-ilmoitukset: kaikki tuotteet tasarahalla. Siis hetkinen, koska tuotteet poikkeuksetta yleensä maksavat 99, 199, 299 jopa 1299,99, niin oletettavasti nyt erikoistarjouksena 100, 200, 300 ja 1300/1400. Ovela kauppias, vaan minä ovelampi. En mene tuohon monttuun.

Mikähän siinäkin on, että kun jostain erityisestä syystä pitäisi tukka olla hyvin ja laittamiseen oikein paneutuu, niin eihän siitä mitään tule. Tai tulee: laitetun näköinen, mutta minä haluan, että se on sen näköinen, ettei sille ole tehty mitään, vain huolettomasti pörrötelty. Heh. Saa siinä käyttää jos joitakin aineita, että tukan saa huolettoman laittamattoman näköiseksi. Ja aikaa.

Edellisistä ja siitä sievästä kellosta, jonka tänään laitoin, johtuen aikataulut repesivät ja ovat nyt /c:ssä: kellon väärin katsottuani olisin myöshästynyt bussista, mutta onneksi en myöhästynyt, sillä bussipysäkillä huomasin unohtaneeni läppärin kotiin (siis hei!). Palasin hakemaan ja juoksin uudelleen pysäkille ja kahdella ruuhkavuorolla vihdoin töihin. Yritin olla busseissa kuulin näköinen ja nostella kannettavaani sopivasti näkyville syliin: hei katsokaa, minä olen *tärkeä*, mulla on tällainen, älkää tönikö. Mutta ne töni kuitenkin. Huoh.

Minulla on tänään siis se päivä. Vaatteet on tarkasti valittu, silmät piirretty normaalia huolellisemmin ja henkinen kapasiteetti viritetty. Nyt vaan keskityn siihen, etten kompastu korkokenkiini.

Nyt kun olen nokkelasti osoittanut, kuinka tarkka, hauska, huoleton ja tärkeä olen, voittekin te kaikki kaksi satunnaiskävijää siirtää hiirtänne pätkän matkaa viistosti oikealle ylös harmaalle alueelle ja klikata siitä, missä lukee Tilaa minut pamaukseesi. Noin. Kymmenen ensimmäistä saa nimikirjoituksella varustetun valokuvan. Tai jotain.

Kirjoitti: mea 08:22 | Jälkipuheet (0)

Minkälaisella huumorintajuttomuudella on paiskattu naista, joka saa näppylöitä aina, kun kuulee sanat: kotarit, nettikoto, drinksu, jalkauttaa, pitkässä juoksussa, öbauttiarallaa, konjamiini, napanteri, keikkaa pukkaa, tiäxä, kaikki idioottimaiset tervehdykset (sommoro ja mortonki), hiinä ja hiinä, just just, daisarit, viirus, tsiigaillaan, tsydeemi, elikkä, elikkäs, siis haloo hei, omppo, meitsi, hei sun heiluvilles, vinguttaa visaa, keissi, kähee, hanki elämä, ketä sä oot, elämä on laiffii, palataan astialle ja niinpäinpois.

Well, sä voit olla tota mieltä, mut sun ei pidä unohtaa kielen ongelmatiikkaa.

Tänä aamuna eräs nuori ystäväni yllätti minut tarkkanäköisyydellään ja viisaudellaan. Sinänsä piirteitä, jotka eivät tässä ihmisessä yllätä ollenkaan, mutta se, miten hyvin hän osasi ajoittaa heittonsa ja kuinka tarkasti, sitä hän ei itsekään tiedä.

Hän halusi soittaa minulle Josh Grobanin "Remember When It Rained", koska se hänen mielestään toi minut hänen mieleensä.

Kirjoitti: mea 12:21 | Jälkipuheet (0)

Eilen tarjoilemani lista herätti yllättävän laajaa pohdiskelua. Olikein otettu olen siitä, että jopa Henry on tutkinut listan ja yhdeksää tutuinta kommentoinut tarkemmin. Kun ampuu tarpeeksi matalalta, osuu vääjäämättä juurille.

Näiltä pohjilta on tietenkin lähdettävä pohtimaan, millaiinen se ihanteellinen parisuhde sitten onkaan. Vai onko syytä ollenkaan puhua parisuhteesta, eikö kysymys kuitenkin ole siitä, että ihminen on tasapainossa itsensa kanssa, joko yksin tai yhdessä toisen kanssa. Parisuhteessa on kyse yhden suhteesta kahteen. Jos suhteessa on löytänyt tasapainon oman, toisen ja kolmannen, sen yhteisen, tilan kesken, on ihanne aika lähellä. Tärkeintä lienee se, että minä itse ja sinä itse säilyvät itsenäisinä, eheinä ja kokonaisina. Jos palaset sopivat yhteen, aina parempi. Jos vielä kummallakin on toiselle annettavaa, ollaan jo ideaalissa.

Pieniä kompromissejäkin on joskus tehtävä. Mitä pienempiä, sitä parempi, mutta ilman, että ne tuntuvat häviöltä. Ilman, että joutuu niitä tekemään. Vain sävyero siihen, että hyväksyy toisen omana itsenään. Edellytyksenä oman itsensä hyväksyminen ja molempien oikeuksien tunnustaminen. Silloin, kun molemmat voivat tuntea olevansa kokonaisia ihan itsenään omassa kodissaan, ilman, että tarvitsee ajatella joutuvansa tekemään kompromisseja tai myönnytyksiä tai joutuvansa sopeutumaan, on suhde hyvällä tolalla.

Olkoon se koti vaikka leivänmurujen, paperitollojen ja kaljatölkkien vallassa ja olkoonpa vessanrengas missä asennossa lystää. Silloin, kun tuntee olevansa paikassa, jossa ei tarvitse ajatella, että elämä on tuolla jossain, on kotona.

Kirjoitti: mea 05:53 | Jälkipuheet (0)

Nyt, kun onnistuin nostattamaan varpailleen sekä miehet että naiset, voinkin kysäistä, että mikä listan kohdista erityisesti kertoo, että puhun tässä vain miehen tavoista. Kysyn vaan. Näistä kevyesti puolet on minun repertuaarissani.

Varsinaiset ärsykkeet ovat ihan jossain muualla. Pikkuasiat hoituvat toki keskustelemalla, jos hoituvat. Jos eivät, ei sekään ole kummankaan vika. Silloin vain kaksi toisilleen sopimatonta yksilöä ovat menneet yhteen. Ja siihenkin löytyy sopuisa ratkaisu.

Minulla on muuten erityisen miellyttävä tapa kerätä koko naisellinen roinakasani vessan pytyn kannelle. Ja jättää ne siihen.

Kirjoitti: mea 15:32 | Jälkipuheet (0)

Tässä teille opiksi ja ojennukseksi 45 tapaa pilata parisuhde. Osa näistä saattaa seurustelun alussa tuntua hellyttäviltä, mutta älkää laskeko sen varaan.

1) partakarvojen/hiusten jättäminen lavuaarin reunoille
2) kaikki, mikä murustaa syödään sellaisissa paikoissa, että voi varmasti jättää muruja ympäriinsä
3) vessa- ja talouspaperin käyttämättömiä huolellisesti viikattuja siivuja joka paikassa; en minä vaan tíedä, miksi
4) talouspaperin kerran käytettyjä myttyjä tiskipöydällä
5) tapa jättää kylpypyyhkeet milloin minnekin, ei koskaan kuitenkaan kuivumaan
6) tapa nykäistä olkkarin tuolia 10 senttiä eteenpäin niin, että matto menee aina kupruille kehittäen kaksi ikivenymää mattoon
7) tuolin nykäisyn yhteydessä tehdä sama edessä olevalle pöydälle, jolloin niiden väli on entinen, joten tavan mielekkyys jää arvoitukseksi
8) edelliset toimenpiteet aiheuttavat kulkuväylän kapenemisen käyttämättömäksi
9) tapa kiertää hammastahnaputkilon korkki niin tiukasti kiinni, että toinen lähtee päästään heti aamutuimaan ja illalla viimeiseksi
10) tapa jättää muiden purkkien kannet niin löysästi kiinni, että hillot ja pikkelsit kaatuu rinnuksille/lattialle/jääkaappiin
11) tapa hajottaa lehti mahdollisimman moneen osaan
12) tapa hajottamisen jälkeen sotkea osien järjestys niin, ettei niitä koskaan enää saa järjestykseen
13) tapa ripotella hajotetut osat eri huoneisiin
14) tapa jättää aina joku osa vessan lattialle
15) tapa jättää vessan rinkula ylös
16) tapa jättää jääkaapin ovi auki
17) tapa kertoa aina uudestaan ja uudestaan samoja vitsejä ja odottaa toisen nauravan; jo kymmenes kerta hyydyttää hymyn, tuhannes kertaa saa raastamaan hiuksia päästään
18) tapa unohtaa, miten sähköpostin liitetiedot lähetetään/avataan
19) tapa kertoa kavereille hauskoja juttuja meidän muijasta
20) tapa sytyttää yöllä tullessaan kaikki valot kuin leikkaussalissa alkaisi sydänleikkaus
21) tapa jättää sytyttämänsä valot päälle nukkumaan mentyään
22) tapa joka huoneessa aina sytyttää kaikki valot
23) tapa jättää valot päälle lähdettyään
24) tapa kuljeskella ympäriinsä puhelimeen kovalla äänellä puhuen
25) edellinen tapa erityisesti silloin, kun toinen yrittää puhua toista puhelua
26) tapa vetää keittiön pöydän äärestä tuolit pitkälle ja jättää ne siihen
27) tapa jättää käytetyt astiat juuri siihen paikkaan, jossa niitä viimeksi käytti
28) tapa jättää pyykkiin tarkoitetut vaatteet pyykkikorin kannen päälle
29) tapa jättää komeron ovet aina auki
30) tapa kerätä kahviloista sokeripaloja ja tuoda niitä suurina aarteina säilytettäväksi
31) tapa kerätä kaikenlaista suurina aarteina säilytettäväksi (rikkinäisiä pinssejä, parittomia lapasia, hattuja, tyhjiä sytkiä, ruuveja, kun niitä saattaa tarvita)
32) tapa ostaa kaupasta aina samoja tuotteita
33) tapa ostaa aina halvinta tarjoustuotetta
34) tapa olla kysymättä, mitä toinen mahdollisesti haluaisi
35) tapa lastata ruokalautanen täyteen ja tuoda se olohuoneen pöydälle, kun keittiön pöytä on kahden metrin päässä
36) tapa tehdä kännissä aina sama ele joka välissä (peukalo ylhäällä painokas JESS)
37) tapa jättää viemättä tölkkinsä pois ennen kuin ne täyttävät keittiön alakaapin
38) tapa kerätä tölkit muovikasseihin ja täyttää kasseilla parveke
39) tapa soittaa kännisiä örvellyspuheluita
40) tapa olla muistamatta örveltäneensä kännissä
41) tapa päättää, että kaikki riidat kaikkien kanssa johtuvat kaikista muista
42) tapa aloittaa asian kertominen keskeltä lausetta ja olettaa toisen ymmärtävän
43) tapa päättää toisen aloittama lause
44) tapa puhua toisen päälle
45) tapa murhata katseella, kun toinen puhelee mukavia muiden kanssa

Kirjoitti: mea 06:10 | Jälkipuheet (0)

Minkäköhän tähden ihminen on rakennettu niin monimutkaisesti. Tai ei kai kaikkia, mutta minut nyt ainakin. Olisipa jo vain somaa elää sellaista simppeliä elämää, jossa ei ole kuin yksi kerros ja sekin aika ohut ja läpinäkyvä. No ei. Mutta varmaan niillä, jotka elävät pelkässä olevaisessa täysillä sen enempiä syntyjen pohjia miettimättä, on huomattavan paljon helpompaa. Tai sitten minulla vain on liikaa aikaa. Ja liikaa mielikuvitusta. Ja liikaa huonoja kokemuksia. Ja kokemuksen mukanaan tuomia ennakkoluuloja, jotka valitettavan usein jaksavat vahvistaa omat sääntönsä.

Mutta minä opin kaiken aikaa. Rakennan vankkaa positiivista asennetta ja seison sen takana turvassa. Vaikka Ystävärakkaat saavat minusta tietää kaiken, jos vain jaksavat kuunnella, niin kaikki muut, minulle hyvinkin läheiset ihmiset, saavat tietää vasta silloin, kun siihen tulee tarve ja tilaisuus. Pitkällisen harkinnan jälkeen. Kun sitten lopulta saan kerrotuksi heillekin, että olen ottanut uuden suuntiman ja menen nyt tästä ja tuonne päin, päämääränä elämä, olen äärettömän helpottunut. Kuin taakan harteiltani heittänyt.

Mitä olen oppinut tänään: kannattaa oppia luottamaan ihmisiin, joiden kanssa tekee töitä. On paljon helpompaa, kun ei tarvitse näytellä reipasta, jos ei ole reipas. Tai iloista, jos ei ole. Tosin olen molempia, mutta koska minun ei tarvitse enää näytellä, tiedän sen jopa itse.

Joskus olen joutunut näyttelemään niin hyvin, että olen itsekin uskonut suoritukseeni.

Kirjoitti: mea 11:07 | Jälkipuheet (0)

Pohdin tuolla aiemmin, mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle. Vaikea ja viisas kirja on nyt uudelleen hakusessa. Olin aikeissa ottaa Volter Kilven Alastalon salissa, mutta eihän sitä enää kannatakaan raahata, sillä kiitos rakkaan kommentaattorini, kirjan anti on minulle nyt selvinnyt: "Jannut miettii rakentaisko laivan."

Sinne ja takaisin: Niksun kootut kirjavaliot kiireisille ihmisille.

Uusien blogien joukosta löytyy silloin tällöin oikeita helmiä: Lorem ipsum on lähtenyt valloittamaan Blogoslandian. Tänne vaan ei takaisin.

Kirjoitti: mea 06:12 | Jälkipuheet (0)

Jyrki Lehtola jakaa viikon voittaja -palkinnon pelaajille (AL 16.11.03): "Nokian N-Gage-pelipuhelimen suojaus on saatu murrettua, mikä on iloinen uutinen niille, jotka haluavat pelata puhelimella, jolla voi myös soittaa näyttämättä idiootilta, jotka eivät osaa pitää oikein päin kädessään puhelinta, jonka akku räjähtää."

Kasa-Jussi osoittaa humanistisuutensa tuntemalla sympatiaa humanistia kohtaan ja samalla paljastaa, mistä humanistin tunnistaa. Minun on nyt ihan pakko hämmentää tätä: saan juuri tuon vastauksen ATK-tuelta aina, kun yritän selvittää, miksi tapahtui se, jota se ei osannut ratkaista, mutta jonka minähumanisti ratkaisin ihan vaan räpläämällä. Kysymys kuuluu: kumpi on oikeampi humanisti.

Piti sitten oikein tarkistaa, mitä se humanismi taas olikaan. Eniten lukuisista määritelmistä miellytti "The Concise Oxford Dictionary of Literary Terms -sanakirjan määritelmä: Humanism is a 19th-century term for the values and ideals of the European Renaissance, which placed a new emphasis on the expansion of human capacities.

Ihmisen lukuisiin kykyihiin kuuluu paitsi muiden ymmärtäminen, myös tekniikasta jotain tajuaminen. Siis jotain. Jonka voi sitten selittää ymmärtämättömille tyhjentävästi: "No siellä oli bitti puhelinlangalla."

Kirjoitti: mea 12:33 | Jälkipuheet (0)

Olen viettänyt pari päivää puhumatta ääneen yhtään mitään. Käytin koiraa koe-eläimenä ja kokeilin, miltä käyttämätön ääni kuulostaa, voiko sen kanssa lähteä ihmisten ilmoille. Ei kuulunut yhtään mitään. Ääni on kadonnut. Olettikohan se, että täällä ei ole sille käyttöä ja lähti riekkumaan muiden mukana. Toivottavasti osaa pitää hauskaa.

Kun se nyt kerran meni, niin pysyisi poissa aina torstaihin asti, voisin hyvällä syyllä luistaa esintymisen. Minun tuurillani niin ei kuitenkaan käy. Vaan se pysyy poissa ratkaisevaan hetkeen asti pitäen minua jännityksessä ja palautuu heikkona pihinänä juuri, kun olisin sähköpostittanut pahoitteluni, että joudun pakon edessä peruuttamaan esiintymisen.

Kirjoitti: mea 01:16 | Jälkipuheet (0)

Oppiikohan ihminen koskaan hallitsemaan sitä peikkolaumaa, jonka elämässään on reppuunsa kerännyt. Vaikka niitä päivittäin painaa syvemmälle, nostavat ne päätään heti, kun pienikin mahdollisuus siihen tulee. Myönnän omaavani melkoisen lauman ilmeisen virkeinä tilaisuuttaan kärkkyviä synkkäilmeisiä mörköjä, jotka saavat minut levottomaksi.

Jonain päivänä vielä opin hillitsemään vilkkaan mielikuvitukseni.

Kirjoitti: mea 17:43 | Jälkipuheet (0)

Jos niin onnellisesti käy, että joku koskettaa sielua, alkaa vaikein osuus. Onhan jo lottovoitto, jos molemmat ovat sellaisessa elämäntilanteessa, jossa on edes mahdollisuus katsoa tilannetta rauhassa ilman, että tarvitsee ketään loukata. Siinä kohdassa pitää vetää syvään henkeä, edetä kuin lasilla kulkien, pitää tarkoin huolta, ettei vaaranna mitään, mitä jo on. Jos kyseessä on oikea vastakappale, asiat rakentuvat itsestään. Ihmisen tehtäväksi jää vain oppia ja olla tarkkana, sillä mikään ei ole itsestään selvää. Antaa elämän kuljettaa, veneen lipua ilman mitään oletuksia ja odotuksia. Ja pitää huolta, ettei riko mitään, mitä on saanut juuri sen ihmisen kanssa rakennettua, kävi miten kävi.

Hetki kerrallaan, ilman tarkasti asetettua päämäärää. Päämäärän asettaminen ei ole tärkeintä, sillä jos katsoo vain sinne, ei näe matkan varrella olevia helmiä. Ettei vaan olisikin niin, että niiden helmien poiminen onkin se tarkoitus, ei jonnekin päätyminen.

Jospa matkalla oleminen onkin päämäärä. Se olisi lohduttavaa, sillä silloin matka ei loppuisi koskaan.

Kirjoitti: mea 12:29 | Jälkipuheet (0)

En aiemmin huomannut ihmetellä tätäkään asiaa: suuri osa ihmisistä elää vaillinaista elämää siksi, että he etsivät kaiken aikaa antennit pitkällään jotain, jota ei vielä ole. Usein se puuttuva on oikea ihmissuhde, ja jos sellainen on, haluaa siitä paremman tai täydellisemmän. Vanhemmat parit ovat täydellisen kyllästyneitä toisiinsa tai sopeutuneet keskinkertaisuuteen, nuoret parit huomaavat, ettei elämä toisen kanssa olekaan helppoa, yksinäiset haikailevat paria, parilliset haikailevat oikeaa paria, kohtuullisen tyytyväiset parit haikailevat täydellisyyttä, yksinäiseltä puuttuu seuraa, pareilta puuttuu sisältö elämässä. Miten voi olla mahdollista, että kaiken sen suunnattoman etsinnän, vaivannäön ja huolellisen valinnan jälkeen asiat ei olekaan niin kuin unelmissa oli ne asettanut.

Elän edelleen siinä lapsenomaisessa uskossa, että jokaisella ihmisellä on jossain vastakappale, sielunpuolisko, täydentävä elementti. En sano, että puuttuva, sillä ihmisen pitää itsenään pystyä olemaan kokonainen, vaikkei omaa vastakappalettaan ole kohdannutkaan. Voihan käydä niinkin, että sitä ei kohtaa koskaan, tai kävelee kiireissään ohi, tai ei tunnista. Sivuuttamisen mahdollisuudet ovat suuremmat kuin kohtaamisen. Niin kauan, kun aktiivisesti etsii, tekee virhevalintoja.

Täytyy lakata etsimästä ja olla avoin sille mahdollisuudelle, että joku koskettaa.

Kirjoitti: mea 11:19 | Jälkipuheet (2)

Kuinkahan paljon periytyy sellaista, josta ei itse tiedä. Ja sitten tulee joku, joka herättää ja joku toinen, joka huomaa.

Tämähän tuli nyt aivan selväksi?

Kirjoitti: mea 20:14 | Jälkipuheet (0)

Nyt kyllä korventaa: Mitvit on paljastanut sekä minut että hänet. Yhteinen salaisuutemme leviää nyt varmasti myös Pasin korviin ja se rientää mitvitiin ja saa tietää, että petkutan sitä pasianssissa. Minun on paettava Blogoslaviasta ja muutettava nimeni. Panomeussi kuulostaa hyvältä. Otan sen. Mutta mitä vit... sehän on...

Kirjoitti: mea 13:29 | Jälkipuheet (0)

Sain oivallista lukijapalautetta, ja bonuksena linkkivinkin, jonka pitkin hampain jaan kanssanne. Aargh, en anna. No annan sittenkin.
Lähettäjä tuskin tänne eksyy, mutta kiusallanikin lähetän terveisiä: ”No mutta hei, ei muuta kuin leukaa pystyyn ja uutta matoa koukkuun! Pidä ittes miehenä!”

Tämä on lievä mopo

Kirjoitti: mea 11:07 | Jälkipuheet (0)

Minun pienessä elämässäni ovat kokokohdat suunnilleen saman kokoisia kuin teineillä finnit. Siis suuria. Oho, nyt räpsähti sen luokan kielikuva, että tämän kanssa täytyy hetki herkutella. Auts, lisää mieleviä kielikuvia. Tarkoitukseni oli siis sanoa, että elämäni näyttää tasaisen harmaalta, mutta sisältää paljon pieniä ja joskus suurempiakin kokokohtia, jotka minusta näyttävät kaikki tulivuoren kokoisilta, mutta muiden mielestä ei miltään. Tämä oli kyllä jo niin mahtavaa kielikuvaa, että tähän jo olisi syytä lopettaa.

Vaan en malta. Eilinen kokokohta oli tietenkin Ikuisen menestyminen. Vaikka osuuteni on nuori ja vähäinen ja pohjatyö ja kaikki kunnia kahdella vanhemmalla heebolla sekä tällä ja tällä uudemmalla heebolla, tuntui menestys kuitenkin mukavalta, saada olla mukana päivystelemässä ja kahvia keittelemässä juuri juhlan hetkellä.

Eiliseen mahtui muutakin jännitettävää, ja vaikka voittoa ei tullutkaan, tulipahan kokemusta ja mainetta. Jotka ovatkin matkan varrella tärkeämpiä eväitä. Voittaa voi aina, ihan joka kerta.

Perjantain ratoksi voit vaikka veikata Finlandia-voittajan ja voittaa se itsellesi.

Kirjoitti: mea 06:47 | Jälkipuheet (0)

Nyt seuraa paljastuksia. Niitähän te kaikki janoatte ja etsitte rivien välistä ja pisteiden ympäriltä. Joskus iso kirjainkin toimittaa erinomaisesti sitä virkaa. Siis sitä, että hakee viismerkityksiä. Joko onnistuin saattamaan kaikki lukijani varpailleen, hyvä.

Löysin eilen itseni rypemästä epämääräisen ahdistuneessa tilassa, jonka tunnistin aika pian kirjoituskuristeeksi. En olisi itseni, jos en olisi oitis ryhtynyt hämmentämään omaa tilaani vielä entisestään miettimällä, mistä tämä nyt tähän tuli, kaikkihan on ihan OK. Toki välillä on päiviä, jolloin pelästyy, että sanat on minulta kaikki nyt viety, muut osaa kirjoittaa paremmin, eikä minulla oikeastaan mitään ole annettavaakaan, en ole mitään. Vaan ei tämä sitä ollut.

Tiesin kyllä, mistä on kysymys, mutta en halunnut sitä heti myöntää. Mutta olen nyt päättänyt nousta tilanteen tasalle. Minulla on aina ollut hyvin tiukasti kiedottu kaapu ympärilläni. Sen kaavun sisälle ei ole päässyt katsomaan kuin tarkasti ja harkiten valitut. Näitä valittuja on ollut tähän asti vain kaksi. Tein kuitenkin tietoisen valinnan jokin aika sitten ja päätin päästää kaksi itselleni hyvin läheistä ihmistä katsomaan minua lähempää. Päätös oli harkittu ja tuntui hyvältä se tehdä. Mutta tietoisuus siitä, että nämä kaksi pääsevät nyt vapaasti lukemaan, mitä viittani sisällä kirjoitan, näkemään minut kokonaan, hämmensi mieleni hetkeksi.

Tervetuloa Mean maailmaan te kaksi onnellista valittua.

Kirjoitti: mea 14:46 | Jälkipuheet (0)

Minulla ei kirjoittajana ole mitään suurta elämän salaisuuden paljastajan arvovaltaa tai suurta viisautta ja oppineisuutta, siksi tuntuu välillä kuin puhaltaisin purjeisiin yksillä keuhkoilla ja uskoisin purjeen pullistuvan. Sanat katoavat ja jättävät minut yksin ajatusten kanssa. Silloin on parempi vaieta. Mutta jos haluaisin vaieta, en olisi tänne tullut. Jos osaisin, kirjoittaisin ne kaikki hienot häilyvät ajatukset helminä tänne.
Kirjoittaisin, jos osaisin. Tai ehkä sanoisin jotain muuta, mutta tarkoittaisin tätä:

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot ja muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino

Kirjoitti: mea 08:27 | Jälkipuheet (0)

Tämä ei kuulkaa ole yhtään kivaa: olla kotona vähän sairaana, juuri niin vähän, että ei viitsi reilusti olla ruumiina mutta sen verran kuitenkin, ettei jaksa lähteä töihin. Ja jos ei jaksa mennä töihin, ei saa mennä mihinkään, se on sääntönä meidän firmassa. Ja kohtuullista toki, mutta ei ole reilua peliä sellainen, että on huono omatunto, jos käy vaikka kaupungilla apteekissa eikä siinä lähimmässä lähiöapteekissa. En minä huvikseni kaupunkkin lähde, joten ei pitäisi olla huono omatunto. Ja toisaalta, jos olisin niin kiero, että ihan huviksi asti apteekkireissu kävisi, niin eikö olisi ihan hyvä vaan, että sairas jostain edes ilonsa saisi. No, minä joka tapuksessa siksi lähdin, koska Yliopiston Apteekin Professorin yskänlääke on hyvän makuista ja tehokasta. Bussimatka onkin aina yhtä hauskaa, joten eiköhän tuo työnantaja senkin kieltäne.

Eilen täytin moniosaisen kyselykaavakkeen, jossa työnantaja uteli, miten kuljen matkani. Vaikka pieni olenkin, en ole tyhmä, joten tiedän, miksi niitä kyseltiin. Alueella on kirkuva parkkipaikkapula ja joku konsultti on saanut syötettyä ajatuksen, että autojen omistajat vaihtaisivat ajokkinsa kunnalliseen kyytiin, jos a) saisivat alennusta bussimatkasta, b) pysäkin lähemmäksi, c) ilmaisen aamiaisen töissä. Tai mahdollisesti nousisivat pyörän selkään, jos saisivat a) pyöräilykypärän, b) ilmaiset nastat kumeihin, c) käydä suihkussa työaikana. Valitse mieleisin vastausvaihtoehto.

Arvaatte varmaan, että vastasin tyhjentävästi, sillä rakastan näitä kyselylomakkeita, joissa ruksataan vasemmalta oikealle laskevassa järjestyksessä alkaen "erittäin paljon samaa mieltä" päätyen "EVVK"-vaihtoehtoon. Tällä kertaa ruksitin kaikki "liikuttavan paljon samaa mieltä kanssanne" -olevat vaihtoehdot. Siispä jätän olemattoman autoni talliin, jos saan bussikortin, pyöräilykypärän, aamiaisen, suihkun, nastat, lyhennystä työaikaan, pyöräilyvaatteet ja bussipysäkin ulko-ovelle. Kyllä noilla tiedoilla pitäisi luotettava ratkaisu syntyä parkkiongelmaan.

Kirjoitti: mea 14:51 | Jälkipuheet (0)

No tämähän natsasi kerrasta kohdalleen, tietäisittepä vaan.

You are mRNA. You're brilliant, full of important, interesting information and you're a great friend to the people you care about. You may have sides to you that no one understands. But while you understand more than most people, you're only half-there most of the time.

Which Biological Molecule Are You? brought to you by Quizilla

Kautta Merten

Kirjoitti: mea 10:39 | Jälkipuheet (0)

Aamulehden sisältä pullahti vuoden turhin lehti: Stockmannin joulukuvasto Joulun salaisuus. Ja taas niin kirkuvan punaisena, näemmä hienostotyylikkäät sininen ja vihreä ovat tänä vuonna tauolla. Onkohan tämä nyt sitten sitä perinteisten arvojen kunnioitusta. Heti ensimmäisellä aukeamalla S. kertoo mullistavan uutisen: "”Joulu on ihme, satu ja salaisuus samalla kertaa”. Kauniisti sanottu, mutta lievää liioittelua on jo siinä, että se kaikki löytyy heidän tavaratalostaan. Noh noh.

Ja mitä ne ihmeet ovat: Ensimmäinen tavara-jota-minun-ei-tarvitse-ostaa löytyy helposti: Elektroninen pippurimylly 49,90, huikeaa. Ja seuraavalla sivulla lisää: Valopuu 44,90: aivan oikein, ei mitään käpisiä valoletkuja, vaan ihan kokonainen puu tai metsä. Vau. Joulukoristesivut käännettään ripeästi ohi, samoin herkut. Mutta mitä, Suklaafonduepata 12,90 ja Aalto-pannunalunen 19,90: suklaa uppoaa ihan sulattamattakin ja Aato-alunen on sinänsä nätti, mutta miksi maksaa noin paljon esineestä, jonka pääasiallisin tarkoitus on olla piilossa pannun alla. Minulle kelpaa mummon tekemä kirjava risahko pannulappu.

Leluliite, tämän voisin sivuuttaa kokonaisena, mutta vilkaisenpa hiukan, mitä lapset tänä jouluna eivät tarvitse: uudet trendikkäät Bratzit 38,90/kpl (näyttävät isopäisiltä Linda Lampeniuksilta poikaystävineen) autoineen ja meikkeineen, aivan oikein, ne voi meikata, lasten karaoke-laite 149,00 (haloo vanhemmat, säästäkää edes naapurit), pojille Spy-suuntamikrofoni 29,90 (varokaa puheitanne makuuhuoneen puolella) ja McFlurry jäätelökone 34,90 (siis leikkisellainen) ja huippuna Kehräävä kissa 49,90.

Miesten osastolta en ehdottomasti halua Petzl Tikka Plus –otsalamppua 39,90, mutta saattaisi se yökerhossa olla tarpeen. Sensual Tai –housut lahjapakkauksessa olisi muuten mieleen, mutta miksi ne pitää pakata hienoon metalliaskiin 19,90. Tämä pysäyttää: Painonhallintalaite 190,00. Aivan oikein; sitä nimitettiin ennen sykemittariksi, mutta sellainen ilmeisesti jo on kaikilla hankittuna, joten nyt saa urheilullinen isä tämän uutuuden. Ja sokerina pohjalla: koirien Burberry-peitto 139,00. Liian kallista pureskeltvaa mäyräkoiralle.

Säästin siis 670 euroa, ja enemmänkin, jos olisin ostanut valopuumetsän ja Lindalle Göranin. Näin paljon en voi tuhlata edes kenkiin. Jäänkin miettimään, mitä näin säästyneillä rahoilla tekisin ja mistä johtuu yleinen ruikutus rahojen riittämättömyydestä joulun jälkeen.

Kirjoitti: mea 07:30 | Jälkipuheet (0)

Näin useiden vuosien ajan samaa unta, jossa hätkähtäen heräsin tunteeseen, että olin unohtanut jotain tärketä, kadottanut jotain korvaamatonta. Herätessäni sydän pyrki sijoiltaan, ja katsoin pimeää huonetta pelon ja kauhun jäykistämänä, ja syvään hengittäen kokosin itseni hereille kokonaan. Uni tuli ensin silloin tällöin; myöhemmin joka ilta. Nukkumaan mennessäni pelkäsin sen tuloa ja psyykkasin itseäni koko keittiöpsykologilaumani viisain neuvoin. Rauha. Kaikki hyvin. Kaikki on tehty. Mitään en ole unohtanut. Kaikki on paikoillaan. PAM! Se teki sen joka kerta uudestaan ja uudestaan, väläytti kylmällä valollaan minut hereille. Niin hereille, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Aloin jo tottua siihen, mutta en ymmärtänyt, mitä se halusi minulle kertoa.

Tänä syksynä elämäni muuttui. Ensimmäinen merkki oli tuon unen jääminen kokonaan pois. Muistan tarkalleen, milloin se herätti minut viimeisen kerran: syyskuun 1. päivän yönä. Sen jälkeen olen nukkunut hyvin. Äsken heräsin hätkähtäen ja ensireaktioni oli häilähdys, että se olisi tullut takaisin. Mutta sitten tajusin kirkkaasti kaiken; kaikki nämä univuodet heräsin tulevaisuuden kutsukellojen soittoon. Ne kellot soittivat minulle, että herää, riennä, lähde pois, muuten kadotat tärkeimmän, itsesi. Kadotat sen lopullisesti, ellet nyt lähde. Sinulla on kiire.

En silloin syyskuun alussa tajunnut, että olin jo nostanut ankkurini. Alkumatkan taitoin rauhallisesti ilman päämäärää, enhän edes tiennyt olevani matkalla. Nyt olen sen tiennyt jonkin aikaa. Päämääränkin tiedän. Minulla on hyvä vene, ehjät purjeet ja tuuli myötäinen.

Äsken tajusin hätkähtäen, että minähän olen onnellinen. Hymyilin. En ollut muistanut, miltä se tuntuu. Ne tulevaisuuden kutsukellot ovat hiljentyneet. Sitä se on; onnellisuus.

Kirjoitti: mea 00:18 | Jälkipuheet (0)

Melkein pääsi livahtamaan: menopaussi on nyt 2 kuukauden ikäinen. Sille mustaa samettia.
Congratulations! You're a black velvet!

What Drink Are You? brought to you by Quizilla

"Kävi koira käsiksi kaljoihin
ja kaatoi niin paljon kuin maljoihin
soi suinkin, ja katso ja kurkista,
haki orava nukkujat nurkista."
- Zinken Hopp : Taikaliitu

Kirjoitti: mea 19:33 | Jälkipuheet (0)

Muistatteko miltä tuntui lapsena tulla kotiin pitkältä matkalta: koti näytti erilaiselta kuin muistikaan, oudosti tutulta ja oudosti vieraalta. Se näytti isommalta ja valoisammalta kuin muistikaan. Silmät huomasivat yksityiskohtia, joita ei aiemmin ollut havainnut. Pienet kädet koskettelivat tuttuja esineitä ja silmät hakivat uusia. Oliko tuo tuossa lähtiessäni? Olivatko puut noin isoja, ikkunat noin korkeita? Valaisiko aurinko noin kirkkaasti kodin? Ilo täytti pienen mielen ja lapsi alkoi heti elää sitä elämää, ilman vierauden outoutta. Elämä vaan otti.

Se sama tunne tavoittaa aikuisenkin, vaikka ei ehkä huone niin iso enää olekaan, puutkaan ei kasva niin nopeasti, mutta tutun ja vieraan hämmentävä yhdistelmä on. Mitä pitempi matka, sitä suurempi on kotiinpaluun ilo, sitä levollisemmin mielin asettuu omaan pesäänsä. Elämää on käyty haukkaamassa, jotain on opittu, mutta parasta on saapua kotiin. Käsi koskettaa tuttuja esineitä, levossa on hyvä olla, mutta mieli ei asetu kokonaan. Jotain tekee vielä mieli. Ei tämä maailma vielä tässä ole.

"Through the rainstorm came sanctuary
And I felt my spirit fly
I had found all of my reality
I realize what it takes"
(Love's Divine : Seal)

Kirjoitti: mea 00:16 | Jälkipuheet (0)

Elämässä on hetkiä, jolloin kirkkaasti tajuaa, että nyt on otettava reppu ja lähdettävä toiseen suuntaan, kuin mihin siihen astiset matkasuunnitelmat johtivat. Kun se hetki tulee, on päätös selkeä ja kirkas. Epäillä ei tarvitse. Tilanteen kehittymistä seuranneet sanovat, että sinun olisi pitänyt tehdä tuo jo kauan sitten, harmittelevat tuhlattua aikaa ja menetettyä matkaa.

Ei ole olemassa sellaista kuin tuhlattu aika. Se kaikki aika ja tapahtunut piti käydä läpi, koko matka kävellä, jotta pääsin tähän tänään tällaisena. Jos yksikin niistä asioista olisi jäänyt tekemättä, ei tämä hetki olisi nyt tässä, en ajattelisi näin, en tuntisi näitä ihmisiä. Ja koska nyt on hyvä, minun vain täytyi kävellä se tie loppuun.

Kirjoitti: mea 14:12 | Jälkipuheet (0)

Minulla on kaksi heikkoutta (tai no, on niitä ehkä enemmän), joiden edessä en juuri ajattele, mitä ne maksaa. Kengäthän on jo moneen kertaan käsitelty, se toinen on silmälasit. Tavoilleni uskollisena olen sen pystynyt, totta kai, itselleni hyvin selittämään. Tottahan sitä nyt ihmisen nähdä täytyy. Instrumentarium yrittää säälittävästi saada minulta rahat pois markkinoimalla alennusprosentteja yhtä paljon kuin on ikää. Ilmoituksen "jopa 100%:n alennus" on aika säälittävä harhautus. Mutta minäpä en mene moiseen halpaan; 30%:n alennuslupaus ei vielä tee vaikutusta ;-).

Olen aamuisin pimeillä bussipysäkeillä tehnyt empiiristä koetta: Bussikorttini kääntöpuoli on heijastin ja sitä heijastinpuolta väläyttelemällä ilmoitan nyssekuskille halukkuuteni nousta hänen autoonsa. Muut kyytiin pyrkijät seisovat tumput suorina mustissa vaatteissaan ja olettavat kuljettajan lukevan heidän ajatuksensa sikäli, kun yleensä heitä pysäkiltä havaitsee. Ja mitä kokeeni kertoo: kaikki bussikuskit pysäyttävät auton pysäkille niin, että ovi on juuri minun kohdallani. Aina. Tulkitsen sen kiitokseksi siitä, että vilkuttelin näkyvästi. Ja iloisesti tervehdimme toisiamme joka aamu ja ilta.

Aamun ilo; menopaussi oli noussut käväisemään viimeisen harmaan palkin yläpuolelle, sijaluvulle 24 pinserilistalla. Lasku tulee, mutta olen tästä käväisystäkin iloinen ja kiitollinen lukijoilleni.

Kirjoitti: mea 07:38 | Jälkipuheet (0)

Jyrki Lehtolan palsta "Viikon voittajat ja häviäjät" AL:n sunnuntainumerossa on herkku, jonka luen aina ensimmäiseksi. Alkupaloina JL:n kolumnille viereisellä sivulla.
Tämän viikon voittajista:
Jos tilaa MTV3:n Laajakaistaliittymän, osallistuu samalla automaattisesti arvontaan, jossa voi voittaa "yllätyksellisen illan, johon kuuluu illallinen Marco Bjurströmin kanssa", mikä on varmin tapa saada valistunut kuluttaja esittämään kysymyksen "Mitäs muita laajakaistayhteyksiä niitä on?"

Tämä tänään tapetilla siksi, että oma ADSL-yhteyteni ei nyt avaa minulle pääsyä avaraan maailmaan, ja joudun turvautumaan muihin reitteihin. Oma yhteyteni on työnantajan etäyhteys, etu, jolla se ovelasti valjasti minut palkattomaan kotityöskentelyyn uskotellen minulle, että olen korvaamaton. Mutta tein juuri testin: ”Pane sormesi vesilasiin ja ota pois. Jos sinne jää aukko, olet korvaamaton.”
Ei jäänyt aukkoa. Mutta taistelen silti sinnikkäästi yhteyden luomiseksi, koska maailmalla saattaa tapahtua jotain, josta minun on syytä olla tietoinen.

Tässä jutussa oli pää ja hantä, mutta niillä oli vain vaivainen yhteys keskenään, jotka hiuksenhienosti onnistuin kytkemään keskenään. Olen korvaamaton.

Kirjoitti: mea 12:57 | Jälkipuheet (0)

Olenko kertonut, että en pidä puhelimista. Tätäkin juttua ryhdyin kirjoittamaan vain siksi, että yritän työntää välttämätöntä soittovelvollisuutta edes hiukan tuonnemmaksi. En pidä ajatuksesta, että puhelullani mahdollisesti keskeytän jonkun ihmisen tärkeämmän askareen. Enkä siitä, että en näe, miten puhekumppanini vääntelee naamaansa tuskastuneesti ja pyörittelee silmiään vieruskaverille. Tiedän, että se tekee niin. Minä ainakin teen aina niin, tai siis silloin harvoin, kun erehdyn vastaamaan turhiin puheluihin.

Minulla on puhelin lähinnä siksi, että hätätilanteissa saan yhteyden johonkin ja läheiseni minuun. En voi käsittää, miten joku lehtimyyjä kuvittelee minun haluavan hölpöttää hänen kanssaan kesken työpäivän siitä, olenko miettinyt tilaavani Seiskaa tai ET-lehteä. No en ole. Ja siksi en vastaa tuntemattomiin numeroihin. Enkä myöskään ymmärrä näitä työtarvikekauppiaita, jotka soittelee myydäkseen minulle jotain, jonka haluan ostaa ihan silloin, kun sitä tarvitsen. En silloin, kun myyjä haluaa myydä. Koska töissä on pakko vastata puhelimeen, pääsevät nämä vastenmieliset luikertelijat korvaani aina silloin tällöin. Tunnistan lajin oitis makeasta aloituksesta "Onko sinulla hetki aikaa", vastaan aina, että "No ei satu nyt olemaan, ja ihan vaan helpottaakseni elämääsi kerron saman tien, että ei kannata soitella toiste, en osta mitään, en tilaa mitään, en vastaa mihinkään kyselyihin. Tulihan tämä nyt selväksi."

Entäpä sitten se, että koska en pidä soittamisesta, menen useimmiten hoitamaan asiani paikan päälle silloin, kun sähköpostilla se ei käy. Kun sitten olen järjestänyt työni ja aikani niin, että olen paikalla, jonottanut tunnin ja vihdoin päässyt tiskille, niin eikö virkailija/tohrori/pankkineiti vastaa kaiken aikaa puhelimeen. Haloo, se on minun aikaani, jonottakaa oma aikanne.

Sanoinko jo, että inhoan puhelimia.

Kirjoitti: mea 12:57 | Jälkipuheet (0)

Unohdan säännöllisesti isän- ja äidinpäivät ilmeisesti siksi, että ne ovat minusta turhimmat keksinnöt sitten naisten- ja ystävänpäivän. Jokainen päivä on jokaisen päivä ja muistaminen tapahtuu ihan muilla areenoilla kuin markkinamiehet olivat laskeneet. Osa omaa muistamistani on sen ymmärtäminen, että isäni ja äitini odottavat minun muistavan siten kuin lasten pitää muistaa. Niinpä parhaimmillani lähetän sen kortin ja huonoimmillani soitan. Ymmärrän, että heille nämä muodot ovat tärkeitä, joten teen sen heidän mielikseen, vaikka oikeasti muistan heitä joka päivä lämmöllä. Siispä huomenna soitan ja kuuntelen ja annan isälle huomioni. Äitienpäivänä on parempi lähettää kortti, koska äiti tuntee minut ja tietää, että soitto tarkoittaa, että en muistanut lähettää korttia. Hän ei kuitenkaan luultavasti tunne minua tarpeeksi tietääkseen, että ajttelen heitä lämmöllä aina, vaikka unohdankin muodollisuudet.

Eräs nuori ystäväni on parhaillaan vanhempiensa luona ja koska hänellä opiskelijana ei ollut rahaa lahjaan, hän antaa isälleen aikaansa: hän herää isän kanssa katsomaan kuunpimennystä ja kuuntelemaan isän mietteitä elämän syvimmistä arvoista, joita on materiaan ja liian rahan tienaamisen välttäminen. Sopivampaa lahjaa kuin materiattoman läsnäolonsa hän ei isälleen voisi siis antaa.

Tämä nuori ystäväni mykistää minut toistuvasti suurella viisaudellaan: evääksi itselleni hän sanoi, että "Tuskin asiat menee ikinä oikein tai väärin, vaan niin kuin nyt sattuvat menemään. " Tähän minulla ei ole mitään lisättävää.

Kirjoitti: mea 15:50 | Jälkipuheet (0)

Olen lähes koko työssäoloikäni ihmetellyt perjantaisin sitä voohkaamista, että ”Ihanaa, kun on viikonloppu edessä” ja ”Onneksi on perjantai”. Kyllä minä sen tajusin, että useiden väärien valintojen kautta elämäni oli ajautunut arkikeskeiseksi ja koin olevani hyödytön viikonloppuisin. Samojen askeleiden toistaminen samoihin aikoihin samassa järjestyksessä loi illuusion elämässä kiinniolemisesta. Viikonloppuna mikään ei ollut hallinnassani. Enhän minä siitä arjestakaan pitänyt, mutta silloin oli helpompi uskotella, että kaikki on hyvin.

Vasta, kun uskalsin riuhtaista itseni irti entisistä askeleista, saatoin löytää uusia polkuja. Ja niillä poluilla kulkevia ihmisiä. Ja niiden ihmisten kautta ymmärtää, että voihan sitä uskaltaa katsoa aurinkoonkin, eikä turvallinen ja hyvä olo katoa, vaikka häkin ovi on aukaistu. Eikä tunne syyllisyyttä. Vain hyvää mieltä ja vapautta. Voi tehdä asioita, joita ei ennen ole tehnyt, ja aikoina, joina ei ennen ole niitä tehnyt. Ja vaikka ihan mahdottomina aikoina. Niin kuin vaikka keskustella ystävän kanssa läpi yön.

Parasta on kuitenkin sen oivaltaminen, että joku on koko sen keskustelun ajan halunnut olla siinä, juuri minun kanssani, eikä missään muualla. Mitä hyvää olen tehnyt? Mihin saan lähettää kiitoskortin?

Kirjoitti: mea 11:43 | Jälkipuheet (0)

Olen saanut hyvää, ihanaa ja kaunista palautetta yhdeltä ja toiselta : kiitos Dyro ja kiitos te muut, jotka olette muistaneet sähköpostin puolelle ja kiitos myös kaikille kommentaattoreille. Kiitos myös tukijoukoille ja erityisesti muusalle. Ja kiitos myös teille, jotka ette edes tiedä minua ilahduttaneenne. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta vetäytyä takavasemmalle, kunhan välikiittelen.

Ja varoituksen sana: pitäkää huoli, ettei vain käy niin, että elämä oli se, joka tapahtui sillä aikaa, kun te teitte tulevaisuuden suunnitelmia.

Kirjoitti: mea 13:53 | Jälkipuheet (0)

Jos pääni ei olisi lujasti kiinni harteilla (hetkinen … tarkistin vaan, että se on), hukkaisin sen, enkä huomaisi mitään eroa. Aamu alkoi koiran kirsun kylmällä kosketuksella, mikä on toiseksi paras heräämistapa. Paras on vielä kokematta, mutta elän toivossa. Seuraavaksi aamurutiineista ensimmäinen, valmiiksiladatun kahvinkeittimen päällenaksauttaminen. Naks.
--- /muita askareita/
Jahas, ei se ollutkaan ladattu (missähän ne ajatukset iltasella onkaan olleet). Olen siis lämmittänyt tyhjää pannua. Vettä pannuun.
--- /lisää muita askareita/
No johan nyt, en ollut muistanut kaataa sitä vettä säiliöön, vaan lämmittänyt vettä levyllä. Vesi säiliöön.
--- /edelleen muita askareita/
Tätä ei enää usko kukaan, mutta nyt en ollut muistanut laittaa kahvinporoja tötteröön. Ylikuumentunut vesi roiskuttaa kahvinporot pitkin pöytää. Mutta tällä menetelmällä saa hyvää ja herättävää aamukahvia.

Pitkähkön aasinsillan ylitettyäni lähden suoraan ihmettelemään niinkin tärkeää asiaa kuin, että minkähän takia korvanappikuulokkeita käteen poimittaessa *aina* R osuu L-käteen ja päinvastoin. Nyttemmin vaihdan suosiolla nappeja kädessä samoin tein ja yllätys, yllätys: ne ovat oikein L vasemmassa ja R oikeassa.

Tunnustakaa pois, luulitte niiden olevan edelleen väärin.

Kirjoitti: mea 09:45 | Jälkipuheet (0)

Prrrrrrr.
-"Mea puhelimessa, kuinka voin auttaa?"
"Johtaja Kärtty tässä, terve. Mulla on tässä nyt auki tää lehti, mutta mä en saa täältä mitään ulos."
-"Niin?"
"Niin että miten helvetissä te teette tällasia sivuja siellä, kun ei täällä mitään ole?"
-"Anteeksi nyt, mutta en oikein osaa auttaa, kun en tiedä, mistä on kysymys tai miten sinne on jouduttu."
"No mä menin teidän sivuilta A:han ja painoin sööts ja sitten mä kirjotin, että hae X, muttei tää mitään hae."
-"Hetki vaan, minäpä menen siihen samaan paikkaan, niin osaan paremmin auttaa. Noin. Siis se on tämä juttu; kun klikkaa sitä PDF-linkkiä, niin siitä se aukeaa.".
"No kyllähän minä nyt sen tiedän, mutta kun ei tässä ole mitään. Mitä helvettiä tänne tällasia laiteaan."
-"Siinähän voi olla kysymys melkein mistä vaan. Onko siinä Acrobaatti?"
"Älä sinä rupea likka yhtään siellä ttuilemaan, kyllä mä tiedän, mitä mä teen."
-"Kyllä se tässä minulle aukeaa, lähetänkö sähköpostilla sinulle, saat sen ihan saman tien."
"Ei tarvi lähetellä, eikö näitä repkele voi laittaa tänne oikein. Mä mitään akrobaatteja o ennenkään tarvinu, aastanan turhaa sakkia kaikki."
-"??"
Klik.
Terveisiä vaan sinulle.

Kirjoitti: mea 14:21 | Jälkipuheet (0)

Aikomukseni oli tänä aamuna kirjoittaa katsomolle vastapallopelin hienouksia valottava kirjoitus, mutta aamulla minun sieluuni osui niin hyvin tähdätty vastapallo, että kerronkin, mikä on tärkein löytö elämässäni. Olen löytänyt itseni, oppinut rakastamaan itseäni ja huomaan, ettei se teekään kipeää.
Vasta itseni hyväksyttyäni uskalsin avata minuuteni sielunkumppanille ja tuntea luonnollisen, epäitsekkään yhteyden. Elämä on hieno keksintö.

Kirjoitti: mea 06:47 | Jälkipuheet (0)

Herra KV kysyy vaan, että mikähän olisi helpoin tapa laihduttaa kuusi kiloa. Koska minulla sattuu olemaan kokemusta tästäkin, jopa aivan tuoretta, katson velvollisuudekseni jakaa tietämykseni KV:lle.

Kuuri on hyvä aloittaa oikein mieltäkääntävillä murheilla ja siitä kumpuavilla lieveilmiöillä, joista metsissä ympäriinsä juokseminen on terveemmästä päästä. Sen jälkeen itsetutkiskelua ja elämän arvojen asettelua, niiden tutkiskelua, josta seuraa valvomista ja tuleen tuijottelua. Kun elimistö on saavuttanut euforian ja elää vain adrenaliinilla, on tuloksia saavutettavissa helposti ja nopeasti. No olkoon, ainakin nopeasti. Olen aikaisemmassa elämässäni kerran käynyt kovennetun kuurin, jolloin näillä konsteilla hukkasin 14 kiloa. Nykyinen kuurini näyttää nyt miinus 5 kiloa ja numeron 34 vaatteeni alkavat tuntumaan liian väljiltä. Ekspaa! Treaa. Repaa! Ja ihan ilmaiseksi.

Kirjoitti: mea 10:43 | Jälkipuheet (0)

Väestöliiton psykologi kertoo Aamulehdessä heidän varautuvan joulun viettoon. Ei kuusin kynttilöin, vaan ottamaan vastaan surua, murhetta, tuskaa ja ahdistusta. Ruuhka osuu joulun pyhiin, jolloin Suomi viettää harrasta perhejuhlaa isän hakatessa äidit ja lapset pakkaseen. Onneksi Väestöliitto auttaa. Tosin asettaisin kyseenaliseksi heidän neuvonsa pikkujouluhairahdusten tunnustamisen suhteen. Psykologi kehottaa kertomaan puolisolle, jos pikkujouluissa tuli haksahdettua.

"No mitenkäs kullannuppuseni meni eilen pikkujoulut, hauskaa oli, mitä?"
-"No joo, sitä tavallista, syötiin ja juotiin. Ai niin, kävin puuron ja glögin välissä vessassa Penan kanssa pikasella, mutta et varmaan pahastu."
"Mitäs minä, itsekin ajattelin pokata sen blondisihteerin. Otaksä kahvii lisää."

Päivystävä psykologi ei ilmeisesti ole liikkunut viime aikoina kansan parissa tai sitten on ja varmistelee itselleen ylityökorvauksia. Mihin saa valittaa kirjaviisaiden asiantuntijoiden tyhmistä neuvoista? Vai onko niin kuin ansiokkaassa "Kaverille ei jätetä" -pätkässä viime sunnuntaina perusrivitaloisä sanoo: "Jos avioliitto on kunnossa, ei se keskusteluja kaipaa." Niih.

Minulla on neljä esinettä, joita kannan mukanani lähes aina: avaimet, puhelin, rahaa ja kamera. Luulisin osaavani laskea neljään, mutta aika usein joku näistä jää jonnekin. Pahinta, jos kaksi neljästä jää jonnekin. Eilen jätin puhelimeni illalla töihin. Siispä takaisin töihin ja lopulta neljän bussimatkan jälkeen kotiin. Muistin taas, miksi kuljen ennen ja jälkeen ruuhka-aikojen: jumankeuta, että osaa närästää se, että reput selässä pyöritään käytävillä. Ja miksi pitää kantaa repussa kaksiollinen tavaraa. Koska olen humaani ja ymmärtäväinen aikuinen, annoin heidän olla, sillä oletan heidän olevan sitä ikäluokkaa, joka joutui väistelemään pyörän tarakalla tarhamatkoilla äitien ja isien reppuja. Niillä kokemuksilla ei voi enempiä odottaakaan.

Työpaikkani kävelevä musiikkitietokanta toi tänä aamuna lahjaksi tekemänsä koostelevyn, jolle hän oli antanut nimen "Lionheart Ladies". Juuri nyt soi Sade – "No Ordinary Love".

Kirjoitti: mea 08:21 | Jälkipuheet (0)

Tiedättehän sen tunteen, kun itse on yksin, näkee pariskuntia kaikkialla. Ja sydämeen sattuu yksinäisyys, joka pusertaa synkän kyyneleen ja tuntee itsensä vielä yksinäisemmäksi.

Jos epätoivoisesti etsit rakkautta, niin teetkö sen siksi, että et halua kohdata itseäsi, vai haluatko olla jonkun kanssa, koska niin kuuluu tehdä. Vai haetko rakkautta siksi, että kaipaat rakkauden tunnetta, sitä, että sinulla on joku, jonka kanssa vasta luulet olevasi täysi. Niin kauan, kun etsit, olet rikkinäisten purjeiden kanssa merellä. Ei toista voi ottaa vain täyttämään tyhjä paikka aamiaspöydässä, täyttämään sängyn toinen puolisko. Jos et itsenäsi pysty täyttämään omaa elämääsi, et ole valmis antamaan kenellekään mitään.

Tiedättehan myös sen tunteen, kun itse on yksin ja pariskuntia nähdessään tuntee oman vahvuutensa omana itsenään, itsensä hienoisen etuoikeutetuksi ja hymyilee.

Vasta, kun huomaat katselevasi pariskuntia vinosti hymyillen, ehkä hiukan säälien ja tietäen, että siinä yhdistelmässä hyvin todennäköisesti kumpikaan ei ole täysin itsensä, kumpikaan ei ole tosi ja onnellinen, olet valmis. Kun näet maailman ympärilläsi jatkavan menoaan, etkä kaipaa siitä mitään, olet valmis kohtaamaan sielunkumppanisi. Uskon, että jokaisella on jossain oma sielunsisar, mutta kuljemme usein heidän ohitseen huomaamatta, kun meillä on niin kiire, kun emme enää usko ihmisiin, kun emme halua järkyttää omaa maailmaamme, kun meillä on näinkin hyvä, kun emme ole valmiita, kun meitä ei ole vielä tarkoitettu kohtaamaan. Sielunsisar odottaa kyllä, jos niin on tarkoitettu. He tunnistavat toisensa, kun molemmat ovat valmiita. Sielunsisarukset eivät tule toistensa elämään täyttämään mitään puutosta, he tulevat tekemään siitä täydemmän.

Minä hymyilin hiljaa tänä aamuna tällaiselle pariskunnalle. Minä olen minä, ja olen valmis nostamaan katseeni.

Kirjoitti: mea 08:33 | Jälkipuheet (0)

Parasta, mitä tiedän on hiljainen kahden välinen juhla-ateria, jonka alkuruokaa syödessä ei halua pääruon vielä tulevan, ei ajatella jälkiruokaa olevankaan. Vain suupalojen maistelua. Tutustelua. Se on kuin jouluyö, jota valaisee kaksi sinistä kynttilää. Se on hiljaista musiikkia. Rauhallista tutustumista, kiirehtimättä, vaatimuksia esittämättä, tilaa antaen, vapaaehtoisesti tullen.

Pidän ovea auki, mutta en sisälle pakottaen. Haluan juhlan jatkuvan, en aamun tulevan, en arjen painavan. Tähän minulla on aikaa.

Kirjoitti: mea 00:02 | Jälkipuheet (0)

Oikein pisti kesken kaiken ajatteluttamaan, että mitähän sitä ottaisi mukaan autiolle saarelle.

Kynää ja paperia: asiat on aina pistettävä ylös ja paperille ja ajatukset järjestykseen. Onhan epätoivoista, jos muisti pettää ja olenkin sopinut samaan aikaan puumajan portaiden kaiteen korjauksen ja matojen etsimisen rantakivien alta.
Vaikea ja viisaas kirja: sellainen, jonka lukeminen kestää kauan ja jota kestää lukea yhä uudelleen.
Musiikkia: ai niin, eihän siellä ole sähköä.
Hyvä sänky: aika epätoivoinen kannettava, mutta nukkuminen on saarella ainoa hupi, miksei tekisi siitä elämän sisältöä. Ja voihan siinä mietiskellä, mitä tekisi, jos jaksaisi nousta.
Lämpimiä vaatteita ja hyvät kengat: mieluummin varman päälle ja jalat kuivina, se on mottoni (yksi monista).

Kirjoitti: mea 15:07 | Jälkipuheet (0)

Vietin sunnuntain valoisat hetket varmuuden vuoksi silmät kiinni ja annoin musiikin täyttää pääni vieden mieleni tilaan, jota en osaa sanoin kuvata. Se, joka on siellä käynyt, tietää, mistä puhun. Iltapäivällä uskalsin hiukan raottaa silmiäni todetakseni, että riittävä hämäryys on laskeutunut ja voin taas aktivoitua.

Parvekkeen kuolleet kesäkukat ovat jo liian kauan odottaneet pääsyä omaan unohdukseensa, joten vapautin ne tehtävästään. Kesäkukkien siivoaminen on yleensä haikeaa, taas yksi kesä arkistoitavaksi, siksi olen sen tekemistä joka syksy siirtänyt lähes jouluun asti. Ikään kuin siirtämällä saisin pitää kesän helmasta kiinni. Tänään kuitenkin tuntui hyvältä leikata kukkien varret, runtata ne roskiin, kaataa mullat pois, laittaa ruukut säilöön. Näillä kukilla ei ollut mikään helppo kesä, joutuivat lohduttamaan kerran jos toisenkin, saivat katsella monet kyyneleet, kuulla öisin yksinäistä nyyhkytystä. Kukkien mukana sulloin roskiin kesän pahat muistot. Samalla siivosin itsestäni itkut ja tuskan.

Lopuksi imuroin kahden kuukauden varisseet terälehdet ja kuolleet oksat, mikä oli tyhmä temppu, jota varsinaisesti ei kannata muiden kokeilla (imurissa on neljä eri tukkeutuvaa mutkaa, joiden aukominen ei ole helppoa).

Suljin parvekkeen oven hiljaa hymyillen; näkemiin hetkeksi, ensi kesänä saat uudet kukat, joiden ei tarvitse kostua kyynelistä. Eletään nyt ensin tämä talvi.

Kirjoitti: mea 16:32 | Jälkipuheet (0)

Ulkona on täydellinen ilma oikeuttamaan sisällä olemiseen, polttamaan kynttilöitä, kirjoittamaan puolihämärässä huoneessa pienen lampun palaessa. Rakastan tätä hämärää, tätä kohdun kaltaista pimeää aikaa. Sytyttelen pieniä valoja ympäriinsä, en koskaan kattovaloa. Alaston iso valo vie pesän yksityisyyden, avartaa sen jaettavaksi, vie reunat liian kauaksi. Ei sillä, että kukaan sitä näkisi, mutta jos minä en näe pesäni reunoja, se on minulle liian iso. Haluan elää niin, että voin hengittää rauhassa, ojennella käsiäni ilman, että ne osuvat seiniin tai mihinkään, johon en halua niiden osuvan. Haluan tuntea olevani suojassa ja lämpimässä, en ahdistetusti, en erakoituneesti, vain minä ja minun heimolaiseni maailmalla.

Pesä on hyvä, kun sieltä on lupa lähteä, sinne on hyvä tulla ja siellä on onni. Pesään saavat heimolaiset tulla ja jakaa ne vähäiset tai runsaat eväät, mitä kulloinkin sattuu olemaan. Heimolaiset tietävät, että minulla ei aina ole pähkinöitä varastossa, joten he tuovat tullessaan omista varastoistaan aarteita, joita on hyvä yhdessä maistella, jakaa se, mikä meissä on jaettavaa, toiselle annettavaa.

En halua päivän valkenevan, alastoman valon tunkeutuvan, haluan tämän rauhan, yksityisyyden, pehmeän valon ympärilläni pysyvän. Katson silloin tällöin pesän ovesta, josko heimolaisia näkyy. He tietävät kyllä, että täällä on rauhaa ja lämmintä. He saavat tulla, kun heistä siltä tuntuu. Pesä on nyt valmis ottamaan talven vastaan.

Kirjoitti: mea 09:12 | Jälkipuheet (0)

Jannen innoittamana minäkin testasin, olenko muuttunut. Tiedänhän minä toki sen, mutta näkyykö se tuloksissa. Testissä on muutama niin kiperä vaihtoehto, että molemmat pitäisi voida valita; vai voiko joku rehellisesti olla täysin sitä mieltä, että toinen sulkee pois toisen, jos valittavana on vanhojen hyväksi koettujen keinojen käyttö tai uusien kokeileminen. Minä käytän kyllä molempia rinnan. Ja onnellinen parisuhde voi toki alkaa ensisilmäykselläkin, vaikka toinen suhde voi kehittyä onnelliseksi vasta vuosien saatossa. Ja onhan se pitkään kehittynyt suhdekin voinut alkaa ensisilmäyksellä. Tee tässä nyt mitään testiä.

Pari vuotta sitten olin INFP, nyt minusta on tullut INTJ. Spontaanit tunteet ovat muuttuneet ajattelevan järjestelmällisiksi. Luettuani vanhan ja uuden kuvauksen huomaan, että näinhän siinä on osin käynyt: sosiaalinen lahjattomuus on säilynyt, mutta luottamus läheisiin ystäviin on tullut. Hyvä niin. Small talk ei kuulu harrastuksiini, se on taivaan tosi, mutta en kirjoittaisi nimeäni sen alle, että olisin korvannut tunteilun laskelmallisuudella. Pois se minusta. Pelottavaa on se, että minusta voisi sen tähden saada kylmän ja laskelmoivan vaikutelman. Apua. Totuus taitaa piillä jossain noiden yhdistelmässä. Toisaalta ja toisaalta.

Kirjoitti: mea 20:30 | Jälkipuheet (0)

Pakko oli tehdä tuo Nalle Puh-testi, kun Nalle, Nasu ja Ihaa ovat tulleet tänne sivuilleni viisastelemaan. Minähän olen Nasu: "Säikyt ja huolestut vähästä, mutta rohkeutta riittää, jos on pakko. Olet todellinen ystävä, paras mahdollinen. Harmi, että kovin harva tietää sen. Seurassasi viihtyy moni, sillä olet hauska, vaikka et sitä itse tiedäkään."

Tämähän kuulosti ihan minulta.

""Nasu", sanoi Kani, otti esiin kynän ja nuoli sen päätä, "sinä olet sisuton."
"On vaikeata olla rohkea", sanoi Nasu vähän niiskuttaen, "kun on vain Hyvin Pieni Eläin."

Kirjoitti: mea 14:08 | Jälkipuheet (0)

Löytöretkelle lähdettäessä on valmistauduttava hyvin: on katseltava karttoja, suunniteltava mitä haluaa, varustauduttava kaikenlaiseen keliin, on hankittava kompassi, tarkistettava purjeet ja vene, jotta ne kestäisivät tulevan matkan. Lähtijän on tiedettävä lähtiessään, mistä aloittaa, mutta kun seikkailusta on kysymys, ei reitin tarvitse olla tiedossa. Päämäärän tietäminen riittää. Sinne pääsee, kun katsoo horisonttiin, varoo myrskyjä ja menee suojaan, kun on vaarallista.

Raikas tuuli, sateen jälkeinen kirkkaus ja seesteinen mieli eväinä voin nostaa purjeet ja suunnata suurimpaan seikkailuuni, löytöretkelle omimpaan maailmaani. Yksin seikkailu on joskus vaarallista ja yksinäistä, onnellista olisi, jos reitin varrelta saisi miehistöön vahvuuksia, jotka jakavat saman seikkailumielen, rohkaisevat heikolla hetkellä ja pitävät kädestä, jos pelottaa. Päämääränä jotain, mitä vielä ei ole nähty.

Äkkiä Nalle Puh pysähtyi ja osoitti innoissaan lunta "Katso!"
"Mitä!" sanoi Nasu hypähtäen ilmaan. Sitten hän hyppeli vielä pari kertaa ikään kuin voimistelumielessä osoittaakseen ettei hän suinkaan ollut pelästynyt.

Kirjoitti: mea 11:05 | Jälkipuheet (0)