Minulla on ollut elämäni aikana useita tiennäyttäjiä, sillanrakentajia, tutoreita, kädestä pitäjiä, ohjaajia, tukijoita, enkeleitä; miten heitä kukin haluaakaan nimittää. Heitä ei usein tunnista silloin, kun he ovat paikalla, vasta jälkeenpäin ymmärtää, mikä tehtävä kullakin oli minun elämässäni. Sillan rakentaja ilmestyy kuin tyhjästä ja viittoo tielle, jonne kannattaa lähteä, auttaa rakentamaan sillan ja häviää elämästäsi ilmestyäkseen ehkä joskus uudelleen. Joku jatkaa matkaa vierelläsi vuosia, joku toinen vain poikkeilee silloin tällöin, aina tarpeen vaatiessa. Joku saattaa jäädä tuntemattomaksi, jostakin tulee paras ystäväsi.

Yleensä rakentajat tunnistaa helposti ja heidän läsnäolonsa vaistoaa, vaikkei heitä näe. Yksi merkittävimmistä enkeleistäni ilmestyi elämääni joskus yli 15 vuotta sitten, hänen olemuksensa pitkine punaisine hiuksineen kertoi heti tärkeän ihmisen astuneen tielleni. Näinä vuosina hän on lähtenyt useita kertoja, mutta aina tullut takaisin. Hän tulee aina silloin, kun tarvitsen juuri hänen ohjaustaan. Viimeksi hän kulki kanssani sähköpostitse yli puoli vuotta. Juuri nyt hän on Kroatiassa Zagrebissa ja minun on ikävä häntä. Olen varma, että nyt on minun harjoitteluaikani, koeajaksi tarkoitettu. Pysynkö yksikseni oikealla tiellä. Tiedän, että jos uusia siltoja täytyy rakentaa, hän taas ilmestyy elämääni.

"On kuitenkin onnemme, että lapsi meissä yrittää vielä vuosien kuluttuakin muistuttaa alkuperäisestä elämäntiestämme ja johtaa meitä toteuttamaan sitä. Jos kuuntelemme lasta, voi alkaa uusi haasteellinen seikkailu. Jos emme kuuntele, elämämme voi olla helpompaa, mutta saatamme kokea sen merkityksettömäksi.
Me ruokimme itse maailman sielua ja maapallo, millä elämme on parempi tai huonompi sen mukaan, olemmeko me parempia tai huonompia. Siinä tulee esiin rakkauden voima, sillä rakastaessamme haluamme muuttua paremmiksi." - Paulo Coelho: Alkemisti