Heräsin tänä aamuna pirteänä ennen kellon soittoa, mutta jatkoin loikoilua sängyssä ja odotin Leonardin kutsuvan minua päivän askareisiin. Siinä levitoidessani keksin paitsi vastauksen muutamaan ongelmaan, ratkaisin maailmankaikkeuden arvoituksen, suunnittelin firman pikkujouluja ja mietin, minkä mustan puseron ja siihen sopivat mustat housut tänään laittaisin päälle, mikä olikin vaikein ratkaistava. Ehdin jo tuskastua, kun ei kelloceedee jo soi ja sitten kun sen teki, niin huomasin, että se oli tunnin liian paljon. Olin siis käyttänyt tärkeään suunnitteluun ajan, jonka muuten olisin käyttänyt heräämiseen ja kahvin juontiin, ei paha. Toisaalta en vieläkään ymmärrä, miten se on mahdollista, sillä eilen aamulla se oli vielä talviajassa, mutta on siirtynyt itsekseen takaisin kesääm. Joku todellakin suunnittelee vallankumousta, joku joka päivittelee blogiani ja siirtelee kellojani, piilottaa vaatteitani ja hävittää tärkeät paperini. Hyvä puoli oli se, että löysin itsestäni pikalähtijän: yleensä nautiskelen lehdestä ja kahvista tunnin, nyt skippasin ne ja olin pysäkillä hiukan aikaisemmin kuin normaalisti.

Työtoverini Ben kantoi eilen huolta pikkutyttöjen napojen paleltumisesta; tässä ovat muotimaailman tiennäyttäjät lukeneet kollegan palstaa tarkasti ja toimineet nopeasti, sillä Aamulehti uutisoi napapaitojen olevan nyt poissa, out, lopullisesti förbi. Kunnes taas tulee ihan uutena ilmiönä uudelleen. Muistan itsekin kulkeneeni napapaidassa vuonna yksi, ja sen jälkeen muistaakseni viela vuonna kahdeksan, ja muotiin se on tullut senkin jälkeen kaksi kertaa, mutta en sitten enää niitä pitänyt. Ehkä jo seuraavalla kerralla.

AL uutisoi tänään senkin, minkä uutistoimisto Mitään Ei Armahdeta paljasti jo aikaa sitten. Hauska tietää, että toimituksessa joku lukee palstaani.

Sisäinen insinöörini sai eilen ratkaistua kommentointi-ongelman, jonka toimivuutta nyt jännityksellä odotan.