« Aamu on päivän äiti | Pääsivu| Iltapäiväunet »

Poks!

Mikähän siinäkin on, että kun on viikonloppu ja saisi nukkua, niin ei nukuta. Aamuyöstä aivan liian aikaisin poksahtaa joku ajatus päähän, eikä jätä rauhaan. Siinä sitten kääntyilet, pähkäilet ja tuskailet, ja kun aamu sarastaa, huomaat, ettet ole nukkunut kuin muutaman hetken alkuyöstä. Arkisin samaan aikaan aamusta tuntuu, että ei jaksa nousta, mutta viikonloppuaamuna on ihan virkku. Hyviä ja huonoja ajatuksia on ehtinyt singahdella pään halki aivan liian paljon, jotta muistaisi edes murto-osan niistä hyvistä. Täytyy hankkia kynä ja vihko yöpöydälle.

Minä olen koukussa. Meitä on töissä muitakin. Me saamme huumettamme nykyään melko harvoin, joten vaanimme pienintäkin mahdollisuutta vihikoiran tavoin. Muina naisina norkoilemme mahdollisen huumekätkön liepeillä saadaksemme osamme siitä. Eilen sitä taas löytyi pitkästä aikaa, ja oikein superia. Onneksi olin silloin yksin paikalla, niin sain pitää sen kaiken itselläni. Varmuuden vuoksi toin sen töistä kotiin, jotta saan ihan yksin käyttää sen kaiken. Tämä onkin oikein erikoiserä, siinä on jättikokoiset, ihanat pallerot. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ja kaikki se on tänään yksin minun. Ainakin neliön verran jättikuplamuovia, joka poksahtaa napakasti ja äänekkäästi.

Teille muille korviketta tästä.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Kuka?

Juttutupa