« Portaat - Silence | Pääsivu| Maalaistyttö konsertissa »

Näin

Minkä ikäinen on ihminen, joka on mies? Tänään kertoo TS, että 16-vuotiaalta mieheltä vietiin kännykkä. Entä, milloin ihmistä kuvataan sanalla keski-ikäinen? Jokin aika sitten lehdessä puhuttiin kolmikymppisestä miehestä keski-ikäisenä. Ei siis ihme, että hämärtyy lapsilla käsitykset. Milloin alkaa vanhuus? Joko kolmevitosen pitää alkaa huolehtia keinustuolin ostamisesta ja paikasta palvelutalossa, sillä eipä aikaakaan, kun on jo viisikymppinen ja auttamaton vanhus. Ihan tekee pahaa ajatella, että niitä vielä pidetään oikeiden ihmisten ilmoilla. Suorastaan kuvottava ja ryppyinen muisnaisjäännehän sellainen on. Koko ihminen on vitsi.

-V*ttu, mistä toi on löydetty? Farbod ihmetteli.

Ikä ei ole mikään määre puoleen tai toiseen. Ei yhtään sen enempää kuin ihmisen pituus, paino tai väri. Olen ollut aina erittäin sitä mieltä, että ihmisen ihmisyyden, kypsyyden, tyhmyyden ja ymmärryksen kirjon määrittää se, mitä hänellä on korvien välissä ja mitä hän suustaan päästää. Pitää niin paikkansa, että on parempi pitää suunsa kiinni ja vaikuttaa tyhmältä kuin avata suunsa ja vahvistaa epäilykset.

Tämä keski-ikäinen aikoo tänään olla kaltaistensa kanssa Rushin konsertissa. Hienoa on se.

Jälkipuheet

Tule sanomaan hei, jos minut Rushin konsertissa bongaat! Hyvää konserttia!

Näin teemme.

Toisaalta Ilta-Sanomat (tai se toinen ilta-alkuinen läpyskä) kertoi tänään murhauutisoinnin yhteydessä 36-vuotiaasta pojasta..

Rush rulettaa. Koska konsertti on osoittautumassa todelliseksi bloggaajien kokoontumisajoksi, onko tulkittavissa, että blogit ovat lähinnä keski-ikäinen harrastus?

Tulkitaan mieluummin, että blogit ovat lähinnä hyvän musiikin päälle ymmärtävien harrastus.

Keski-ikäisyyden tunnusmerkistöön lasketaan siis nyt Toikan linnun ja Aalto-maljakon viereen blogin pitäminen. Unohtamatta juuresharjaa.

Nikke, juuri näin. Ja muutenkin kaiken hyvän päälle ymmärtävien ihmisten.

Haa! Tämän tunnusmerkistön osalta muutuin keski-ikäiseksi siis täsmälleen sillä hetkellä, kun Turkulainen kantoi kamansa nyt yhteiseen kotiimme. Oiva Toikan lasilintu sai armon, koska se on sävyltään juuri sitä vihreää, joka mielestäni kauneinta ja toistuu siksi muussakin sisustuksessa.

Aalto-maljakon ovat kaikki äidin sisarukset luvanneet viimeistään häälahjaksi. Se tekee neljä maljakkoa.

Entäs Mariskooli, etenkin jos se on jonkun kauppaketjun ostosten yhteydessä saatavilla tarroilla kerätty?

Joo, näin se käy. Keski-ikäkö lie syynä, kun jo 12 tunnin kotimatka väsyttää melko kohtuuttomasti. Voin kertoa.

Keski-ikä...
Jos jakaa odotettavissa olevan eliniän kolmella ja ikä osuu keskimmäiselle kolmannekselle, on keski-ikäinen.

Näin ollen jos suomalaisen miehen eliniän odote on jotakin... 76, niin kyllä, 30 vuotias on keski-ikäinen.

Mitä vikaa? Itse olen ollut keski-ikäinen jo sen verran aikaa, että olisin ehtinyt kasvattaa lapsen syntymästä teiniksi.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 4.0