Töistä lähdettyäni sain juuri ennen kotiin vaihtuvia liikennevaloja päähäni, että ajanpa Vehoon katsomaan Sitikoita ja Hondia ja mitä muuta siellä nyt onkaan. Sitten sillä Paasikiven- tai Kekkosentiellä oli hirveä ruuhka ja matka eteni etanavauhtia ja minua alkoi jo kaduttaa koko päähänpisto mutta ei siinä juuri uukkariakaan pystynyt tekemään. Särkänniemen kohdalla olin töppäyttää edellä matelijaan, kun katsoin Mustaanlahteen lipuvaa outoa laivaa. Laivan kyljessä oli numero 55 ja se oli sotalaivan näköinen ja sen kansi oli täynnä miehiä mutta ei sellaisia ole Mustassalahdessa. Siis laivoja. Vaikka eihän tämä tähän liity mitenkään. Paitsi, että se näytti ihan kesältä. Mitä varten minä istun autossa, ruuhkassa, ihmettelin.

Kun etanajono ohitti keskustaan vievän liittymän, ajattelin jo uukata takaisin kotiin mutta sitten että wot tö vak, mennään nyt sitten perille asti, kun kerran tässä jo oltiin. Puolen tunnin päästä Lielahden liittymässä ajattelin, että varmaan se Veho on jo kiinnikin, että turhaan minä sinne. Mutta menin nyt kuitenkin. Pihassa oli vain muutama esittelyauto. Mutta liike oli vielä auki. En ollut varma, harmittiko se tosiasia vai ei.

Liikkeessä oli yksi pariskunta ja yksi mies minun lisäkseni. Myyjiä arviolta seitsemän. Pariskunta seisoi ovensuussa odottamassa ilmeisesti sitä miestä, joka katseli esitteitä kassalla ja odotti ilmiselvästi autoaan pajalta. Minä kiersin autojen seassa, kurkin myytäviä autoja ja istuinkin muutaman. Pari kauppiasta kävi tarjoamassa sille pariskunnalle apuaan ja sitä yksinäistä miestä hätyytteli ainakin kolme myyjää. Minua ei häirinnyt kukaan. Läksin pois.

Pitäkööt tunkkinsa.