Tärkeän ihmisen muistoa kunnioittaakseen ei esteenä saa olla matka eikä paikka. Kiitos Mea, tämä tuo taas oikeanlaista perspektiiviä asioihin.

Kiitos itsellesi. Pienien huomioiminen tekee ihmisestä suuren.

Tämä on ihana kuva. Pieneläinhautausmaat ovat tunteita herättäviä paikkoja.

Todellista ystävyyttä ei katkaise edes kuolema.

Voi voi. Vanhan koiran omistajana ei halua edes nähdä tällaista kuvaa...

Erittäin kaunis kuva. Se on niin uskomatonta, miten jostain voi tulla niin tärkeä...

Ajatuksia herättävä kuva.

Kuvan pieneläinhautausmaa sijaitsee ison "oikean" hautausmaan vieressä, suuressa kauniissa mäntymetsässä. Kun siihen ensimmäisen kerran osuin, hämmennyin sen koosta, sitä jatkui ja jatkui ja jatkui silmänkantamattomiin. Se oli täynnä kauniisti rakennettuja muistomerkkejä ja ristejä. Siellä oli kymmenien vuosien ajalta saman perheen lemmikkien "sukuhautoja" ja tuoreita kukkia sellaisllakin haudoilla, jossa lemmikki oli haudattu kymmeniä vuosia sitten.

Jotenkin siellä välittyi vilpitön välittäminen, ystävyyden merkitys, kuolemankin jälkeen ulottuva uskollisuus. Kaunista. Jotenkin niin paljon pyyteetöntä ystävyyttä, ettei sellaista uskoisi olevan olemassa.

Huh, onpas karu maasto (ja komea kuva)

Toisaalta tuommoiseen pöpelikköön soisin itsenikin kuopattavan kun aika koittaa. Vierailin vasta tavallisella hautausmaalla ja sen tilatehokas vieriviereen-asettelu alkoi ahdistamaan.

Nyt kun mainitsit, niin osin tuo villin vapaa tilan käyttö ja ruutukaavattomuus tekee lemmikkieläinten hautausmaista niin .... niin vapaita kaikesta kaavamaisuudesta ja yleistä mielipidettä kunnioittamattomiksi. Siellä ei välitetä niistä, joiden mielestä ihmisen parasta ystävää ei saa kutsua häneksi. Siellä ei hätkähdetä sitä, että jonkun mielestä on outoa viedä kukkia kaverin haudalle vielä kymmenenkin vuoden päästä.

Rauhoittava ja vapauttava paikka.

Näyttää olevan oikein s- ja k-päiväkin, ei pelkät vuodet.

10.10.77 - 18.11.93 ja vielä joulukuussa 2006 siististi puhdistetut kivet, vasta uudelleen maalatut kirjaimet ja numerot, kynttilä lyhdyssä sekä uusi puutarhatonttu.

Tuli mieleeni oikea "runo", jota en muista.
Mut tyyliin:
Jos ihmiset rakastaisivat eläviä yhtä paljon, kuin kuolleita,
maailma olisi paljon onnellisempi paikka.

Viime kesänä pyöräillessäni Helsingin keskuspuistossa osuin pieneläinten hautausmaalle. Kauan en kulkenut käytävillä ennen kuin itku tuli. Kaivattaneeko ihmisiäkään niin paljon kuin monia lemmikeitä. Itsekin kyynelin muistelen vieläkin ensimmäistä kissaani yli 30 vuoden takaa.