Peruutuspeilistä siintää vielä vuosi, joka antoi paljon mutta otti toisesta reunasta isolla kädellä. Saldon tunnen kuitenkin olevan voimakkaasti plussan puolella, koska yksityinen elämä on elämää ja muu ylläpitoa. Vaikka työasiat löivät korville, sain henkilökohtaisella puolella onnistumisen elämyksiä eväiksi kantamaan vaikka minne. Asianosaiset tietävät, toivottavasti, miten rakkaita ovat.

Viikon poissaolo kotoa oli kuivattanut yhden joulukukan ja kaatanut toisen. Joutivat mennäkin. Mikään ei olekaan niin sou laast siison kuin joulun jälkeen joulukukat. Paitsi joulukuiset naisten- ja sisustuslehdet, joita luin junassa kotimatkalla. Hassu tunne muutenkin oli tulla kotiin, kun koti jäi jouluiseen kuntoon. Tänne jäi joulun henki: jääkaapissa on vain kananmunia, punajuuria, vanhentunut kermapurkki ja pakastimessa lanttulaatikkoa ja leipälaatikossa kuivahtanut joululimpun puolikas. Seuraavan kerran lomalle lähtiessäni yritän sitten myös muistaa heittää kahvinsuodattimen roskiin. Yllättävän tanakkaan homeeseen jo viikossa tulevat kahvinporot. Samoin muistan katsoa, että kotiteatteri on sammutettu. Nyt se on pauhannut yötä päivää melkoisen rivakalla äänellä television kolmoskanavaa. Onneksi yläkerran mummu on lähes kuuro ja alakerran lisensiaatti on ollut myös lomalla. No, ainakin varkaat jättivät kämpän rauhaan. Etenkin, kun valotkin oli jääneet päälle.

Reilun viikon loma teki tehtävänsä. Ainakin melkein koko ajan pystyin olemaan ajattelematta työasioita. Enkä ajattele vieläkään. Valmistaudun menemään parin tunnin päästä uuteen kustannuspaikkaan ja otan vastaan avoimin mielin kaiken, mitä minulle suodaan. Alussa ei paljon suoda, sillä tietokonetta ja sähköpostia ei kuulemma suoda ties kuinka pitkään aikaan. Ne vasta tilataan. Tässä ehkä jonain päivänä. Ne nyt eivät olisi pelkästään kivat olemassa eikä tarvinne arpoa, että tarvitsenko niitä, sillä ne nyt vaan sattuvat olemaan varsinaiset työvälineeni. Puhelin on mutta sen numeroa ei ole ilmoitettu missään, joten aika rauhassa saan uuden elämän aloittaa. Uuden ihmisen voi tietenkin monella tavalla toivottaa tervetulleeksi.

Niin kuin uuden elämänkin. Johon ei todellakaan kuulu sitten enää herkkumättömässyttäminenkään. Näin on nyt. Mitäpä tekisi kananmunista ja punajuurista aamiaiseksi. Paitsi, että sekään ei ole ongelma. Ongelma on, kuinka raaskin riisua tämän Erityisen autuaan sylin ympäriltäni, tämän ruhtinaallisen upean aamutakin.

Mutta ei auta. Kymmenes työnantaja kutsuu. Pitäisihän tämän onnistua jo rutiinilla. Kyllä tämä tästä lähtee.