Kuplia
Ihminen on rakennettu kaksista aineksista. Toisiin on käytetty Duracelliä enemmän ja toisiin taas ei juurikaan. Minä, joka jäin tyystin ilman Dura-soluja, olin niitä jaettaessa luultavasti unohtunut miettimään asioita. Tai ehkä olin vaan tarkkailemassa, koska aina ei suinkaan suju miettiminen. Toisinaan, harvoin kylläkin, onnistun yhdistämään ne ja niinä hetkinä saattaa syntyä oivalluksia. Asioita, jotka tavallaan kyllä ovat tiedossa ja kuitenkaan eivät. Yhtäkkiä ne vaan kirkkenevät kuin saippuakuplat auringossa. Sitäkö se on, kun teoria soveltuu käytäntöön?
Eilen istuin melkein kokonaisen päivän tarkkailemassa ihmisiä sairaalan eri osastojen odotusauloissa. Päätin uuden vuoden lupauksekseni visusti muistaa, että aina kun olen taas luulemaisillani, että minulla on ehkä muka olevinaan toisinaan vähän vaikeaa, niin muistutan itseäni tarkkailusta. Mikään ei ole koskaan sitä, miltä näyttää.
Eilen ymmärsin muuten senkin, mikä se on, joka minua hiertää työmaan vaihdoksessa. Ymmärsin, miksi suren luotsaamani laivan uppoamista, vaikka kukaan omistajistakaan ei siitä välittänyt. Suren vuosien mittaan lokeroimani hiljaisen tiedon käymistä merkityksettömäksi. Suren sitä, että on deletoitava joutilaaksi käyvä tieto ja aloitettava uuden tallentaminen. Suren sitä, että hiljaista tietoa ei enää arvosteta.
Hirveän takkuista on nyt asioiden laittaminen "paperille". Juuri nyt tuntuu, että irtonaisia ajatuksen suikaleita kyllä irtoaa mutta ne hajoavat kuin taivaalla lentokoneen jättämä vana. Keskittyminen kulminoituu konkreettisiin pieniin yksityiskohtiin. Juuri nyt esimerkiksi siihen, että ukkovarvas pyrkii ulos sukassa olevasta reiästä vaikka vaihtaisin sukat eri jalkoihin. Miten se pystyy hakemaan ulospääsyn vaikka reiän piti heittyä toiselle puolelle?
Näillä eväillä ensi vuoteen. Toivokaamme siitä edellistä parempaa älkäkäämme peljätkö pahinta.
Jälkipuheet
Niin.
Myös ukkovarvasprobleemaa voisi lähestyä näkökohdasta että kaikki ei ole siltä miltä näyttää.
Kun otat kengän pois jalastasi ukkovarvas näyttäisi olevan jalkaterän toisessa sivussa. Asia on kuitenkin aivan toinen jos laitat jalkasi suippokärkiseen kenkään. Isovarvas taipuu kohti keskustaa kuin Juha Miedon selkäranka.
Rikkinäisiä sukkia varten pitäisi tehdä kenkiä jotka olisivat samannäköisiä kuin paljaan jalan jälki savessa, silloin sukassa oleva reikä tyytyisi osaansa ja pysyisi puolellaan.
Uskon että sellaisia kenkiä vielä tuleekin. Tulihan sellaisia hassuja varvassukkiakin aikoinaan ja jokainen osti ihan vitsimielessä vaikka hankalathan ne ovat.
Mutta mistä nimitys "ukkovarvas"?Onko isoin automaattisesti "Ukko"? Onko muita varpaita nimetty mitenkään pikkuvarpaan lisäksi?
Yritin lähestä ukkovarvasprobleemaa juuri tuosta näkökulmasta mutta käytäntö löi teorian syvään kyykkyyn: ukkovarvas pyrki ulos reiästä vaikka kenkä ei ollut jalassa. Ehkä jalassa oli sitten vaan niin vahvana muistijälkenä kengän muoto, että näin meni tekemään.
Voisin tietysti yrittää ajatella vaikka nyt tuota muistijälkijuttua. Että onko se sama asia kuin lihasmuisti. Sitä miettiessäni voisin parsia sukan, koska ei se taltu muuten. Ei vaikka taittelisi sukan jalan alle ja vetäisi kengän rivasti päälle.
Ukkovarvas on isoin ja ensimmäinen ja ylimmäisin ja aika vähän taipuvainen joustamaan. Tiedä sitten, onko ne ukottumisen ominaisuuksia. Mutta ilmeisesti vanha kansa tietää. Ehkä siinä on seuraavana akkavarvas ja esikoinen, nimetön ja kuopus.
Pidän ehdottomasti kuvasta. Nidottu-erotettu yhteen niiden kaksien ainesten kanssa. Oivallusten hienoutta!
'' että minulla on ehkä muka olevinaan toisinaan vähän vaikeaa, niin muistutan itseäni tarkkailusta. Mikään ei ole koskaan sitä, miltä näyttää.''
En tiedä, mitä niissä odotusauloissa näit, tiedän- mitä olen itse nähnyt, ja allekirjoitan lauseesi.
Onko vanha tieto deletoitava? Väittäisin kyllä vastaan.
Kaikki opittu vanha muodostaa selkärankaa-tukirankaa, vahvistaa sinua, taitojasi- ja tulet tarvitsemaan kaikkea- jonain päivänä.
JOku aurinkoinen päivä tieto- jota et koskaan luullut enää tarvitsevasi auttaa mutkaisen mäen kaarteen toiselle puolelle.
Tuo nyt hallitsemasi vedetään reserviin,ja otetaan tarvittaessa käyttöön- tarpeetonta koskaan mikään ole.
Uuden oppimisessa on haasteensa, ja se motivoi- toivottavasti- että kykenet ja pystyt. Tai siis haluat kyetä, pystyä ja innostua.
Mielestäni vaikka minkä ikäiset koirat- niistä vanhoista puhumattakaan - oppivat loistavasti hankalammatkin uudet käsillä seisonnat leikiten.
Kyllä surra pitää. Hetki. Vaikka kunnollakin. Suruun ei vaan voi jäädä kiinni - muutoin mikään uusi ei voi alkaa.
Alkakoon nyt Uusi Vuosi.
En uskalla toivoa koskaan parempaa- toivon ja tiedän sen aina olevan erilainen kuin edeltäjänsä. Pelkää en.
Pelkoa ei tunneta eläessä.
Sinulle, Mea - Iloa ja Valoa.
Juuri nyt nostan -lasillisen kuivaa Ranskalaista ja äärimmäisen oivassa lämpötilassa nautittua valkoviintä - Sinulle , -tämän toivotuksen myötä.
Koittakoon Uusi Vuosi - Manse on valmis!
Sinä kuitenkin pohdiskelet rohkeasti ukkovarvasta, etkä keskity pikkuasioihin, kuten pikkuvarpaisiin.
Pikkuvarpaan ja ukkovarpaan lisäksi tiedän, että ukkovarpaan vieressä on akkavarvas. Kaksi muuta voisivat hyvin olla vaikka Mökö ja Luru, niin sitte ne olis kuin Kiljusen herrasväki.
Meillä on puhuttu pottuvarpaasta.
Liekö sitten meilläpäin niin pottumaisia ukkoja?
Äet pruukas nauramaan mun varpailleni,koska ne sojotaa eri suuntiin kuin joriinin juuret :)
Ajatuksia voi myös ajatella pilvinä. Ne harhailevat taivaalla epämääräisinä hörhöinä. Joskus ne kokoontuvat muodostaen selkeän kuvion, hajotakseen taas...
Mulle käy niin useinkin. Juuri kun luulen oivaltaneeni jotain hyvin tärkeää,esiin tulee uusia näkökulmia ja taas on harhailen hörhönä ;)
Toivon sulle,mulle ja kaikille aina vaan parempaa uutta vuotta!
Vintti, olet oikeassa. Se uuden opettelun pelkohan on vain mukavuusalueen loppumisen pelkoa. Jos entinen ei enää mitään antanut, niin mksi sitä surra. Ellei sitten myönnä olevansa jo liian mukavuudenhaluinen ja sitähän en voi myöntää.
Willie, neljän varpaan mies. Hyvä, että hylkäsit Vihrina olon, ei se sinulle sopinutkaan.
Siru, yksi vanhimpia hupejani on katsella pilviä ja nähdä niissä erilaisia kuvioita ja tarinoita. Siinä ajatus lepää ja lentää samaan aikaan.
Kuplia! Ilon ja onnen pulputteita toivon sinne Mealandiaan tälle vuodelle. Ja bloggaamasta ei sit heretä, eihän?
Aina muutos pelottaa. Mutta kohta pelkäävät muut!
Ainailona on näemmä ollut tämän vuoden ensimmäinen kävijä. Kiitos ja toivotukset. Juuei heritä. Kaiehkä.
Hyvää tätä vuotta myös Sedislään. Minä olin siitäkin jonosta pois, jossa jaettiin pyrkyryyttä. Olin juuri silloin kolmatta kertaa mukavuudenhalua jakavalla luukulla. Siksi pelko.