Kuka uskaltaa
Housessa oli joku aika sitten potilas, joka ei halunnut hoitoa, jos menisi kovin huonoon kuntoon. Hän kirjoitti tahtonsa paperille ja sitä paperia piti kunnioittaman. Paitsi tietenkään Housen, joka tekee mitä tahansa pelastaakseen potilaan. Fiktiivinen tarinahan ei voi puutteellisen taustoituksen tähden olla puolueeton, voiko mikäänkään kuva olla, varsinkaan kehystarinoitetun sarjan mahdollistamissa liikkumavairoissa, joten tarina oli liian helppo niellä siten kuin se haluttiin tarjoilla. Ajatteluttamaan se silti laittoi. Miten pitkälle lääkäri saa yrittää / on yritettävä pelastaa potilas potilaan tahdosta riippumatta, jos tietää voivansa pelastaa. Miten pitkälle ihminen on vapaa tekemään itseään koskevat päätöksen vastoin lääkäreiden tietoja? Missä vaiheessa kukaan voi tietää, milloin töpseli on aika vetää seinästä? Voiko potilas vielä voimissaan ollen edes tietää, haluaako hän hoitoa, toivoa, mahdollisuuden vielä silloinkin, kun ei enää pysty puhumaan ja se allekirjoitettu vanha paperi puhuu omaa tahtoaan.
Vaikeita kysymyksiä, jotka ovat sitä samaa sarjaa, että pitäisikö ihmisen itsensä maksaa itseaiheutettujen sairauksien hoidot. Kuka on se ylijumala, joka päättää, mikä on itseaiheutettua? Kuka uskaltaa olla rajanvetäjä.
Juicen tahto jättää elämä omasta tahdostaan oli tavallaan helppo ymmärtää. Käy järkeen, että täysissä sielun voimissa oleva ihminen ei halua elää loppuikäänsä sidottuna tietoisuuteen, että koneen aikataulu säätelee häntä. Ihmistä, joka oli elänyt koko elämänsä itse itsestään ja vain itselleen vastuuta kantaen, ei voi sitoa koneen välttämättömyyteen. Mutta entäpä, jos hän olisi mennyt tilaan, jossa lääketiede olisi pystynyt pumppaamaan loputtomasti elämää kehoon, joka ei sitä enää olisi halunnut mutta ei myöskään olisi pystynyt itse säätelemään sen loppumista. Olisiko silloin riittänyt ymmärrystä sille lääkärille, joka olisi tehnyt päätöksen tahtopaperiin nojautuen. Jos se siis olisi mahdollista. Haluaisinko minä, että se olisi mahdollista? Onko ihmisellä koskaan tarpeeksi tietoa, jotta hän voisi edes teoriassa olla oikeutettu oman aikansa rajat määräämään?
Kuka omasta elämästään olisi oikeutettu kantamaan vastuun, ellei ihminen itse? Mutta voiko lopullisen päätöksen tekemisen sälyttää toiselle, jos itse ei pysty rajallisuutta enää säätelemään?
Ymmärrän. Vaikka en ymmärräkään. Tai ehkä en uskalla ajatella tätä loppuun.
Jälkipuheet
pssst. tuo Juicen linkki menee sinne Housen sivulle