Kaamosmättöä
Mistä saavat energiansa ne kaikki tarmoitetut (TM), jotka ovat aamulla ensitöikseen käyneet puolen tunnin reippaalla hikilenkillä, ulkoiluttaneet koiran, laittaneet lapset kouluun ensin niille puurot pyöräytettyään, silittäneet päälleen edellispäivänä pyykätyn paitapuseron, meikanneet ja kammanneet itsensä timmiin terään, entäneet työpaikalleen jo ennen kahdeksaa ja kiristelevät virkasiskon lurppasilmäin alla hoikentuneella uumallaan vyötä uuvahtaneen kanssasisaren vain kiristellessä sisäisiä hampaitaan. Niitä on. Juuri aamulla yksi tuossa pyörähti ja säteili kuin tähtisadetikku.
Minä sen sijaan olen ihan poikkaistunut. Jaksoin eilen mennä kustannuspaikan virkistysiltapäivään yhdelle luennolle, olihan aiheena varsin ajankohtainen: "Aivot ja lepo". Luennon alusta muistan pätkän. Jossain vaiheessa heräsin pään nytkähtämiseen. Kahdesti. Huomasin sitten nojata päätä selkänojaan. Sen jälkeen heräsin kerran jalkojen nytkähdykseen ja lopulta taputuksiin. Luennosta virkistyneenä jaksoin mennä kustannuspaikalle takaisin miettimään, miten jaksaisin mennä kotiin. Kauppaan en tietenkään voinut poiketa, kun olisi tarvinnut pysäyttää auto ja kaikkea. Pyykit jaksoin heittää koneeseen, ulkovaatteet päällä. Sitten järsin kylmiä wingsejä suoraan jääkaapista. Kaaduin sänkyyn. Kuulin välillä, että pesukone olisi valmis mutta en jaksanut edes ajatella nousemista.
Yhtäkkiä muistin, että kohta on vuodenvaihde ja sitten on kevät ja sehän tarkoittaa, että ihan kohta alkaa, apua, ne ylioppilaskirjoitukset enkä ole aikoihin jaksanut mennä edes kouluun. Sitä miettiessä katselin kaupassa kaihoten Dacapo-patukoita mutta en voinut ostaa, kun en jaksanut avata suutani. Katsoin vaan Dacapoja ja ajattelin, että en pääse ylioppilaskirjoituksista läpi. Onneksi pesukone pyöräytti taas pestyjä vaatteita ja heräsin.
Jostain olisi nyt saatava potkua. Muuten joudun syömään pakastimesta suoraan pakastekalapatukkaa, kun toissapäiväiset wingsit on nyt syöty.
Aivan himona tekisi mieli tummaa suklaata. Tai jotain.
Jälkipuheet
Minun pitäisi huomenna istua luentosalissa ja kuunnella. Epäilen, että väkisinkin se menee lepäilyksi.
Tumma suklaa maistuisi. Kun kahvikaan ei piristä.
eikö me ali-tarmoittuneet ( tarmoitetut? ) voitaisi kraataroida ja suutaroida siellä vaakatason autuuden puolella mea? olla yli-oblomoituneita. ainakin talvella.
Viisainta ostaa se tummasuklaalevy.
mari, sinähän olet kätevä käsistäsi. Askartele pikapikaa huomiseksi tällainen nojausapu ja istu seinän viereen. Jos aamulla on valmiiksi huonon päivän tunnelma, tee taskuun merkinantoväline.
Yli-oblimoitunut vaakatatason olemassaoleminen kuulostaa hyvältä. Ja hienolta. Sen äitikin hyväksyisi. Eihän siitä vaan seuraa oblivioosi?
Obeesia, olet oikeassa. Dakaappohan ei edes lihota. Sehän on niin pienikin..
Joku tylsä terveysintoilija sanoisi varmaan, että uni, ruoka ja liikunta.
Mutta jos uni ei tule yöllä. Se tulee vain luennoilla ja elokuvia katsoessa. En ole aikoihin nähnyt yhtään kuvaa, kun nukun ne kaikki. Pitäisi siis vuokrata paljon huonoja kuvia, joiden näkemättä jääminen ei sitten harmita. Ruoka maistuisi kyllä ja liikunta taas näillä ilmoilla ... no jaa.
Yksi kolmesta on jo jotain. Hyvä alku.
Hehee, nuo olisivat kyllä mainiot lisävarusteet!
(Ja käsistäni olen lähinnä räpeltäjä: tuotokseni eivät kestä kriittistä tarkastelua päivänvalossa, siksi olenkin erikoistunut heijastimiin).
Jaa siksi niitä heijastimia :)
Mutta kädeltäkin syntyy vähintään tuolta sivustolta löytyvä vanupalloteline ja ehkä irvistelyvälinekin.
Näen vieläkin painajaisunia yo-kirjoituksista, varsinkin, jos on stressi päällä. Unessa istun koulun salissa ja vastaan kysymyksiin. Herään helpottuneena ja tajuan, että olen jo kirjoittanut yo:t! Kai sitä on aikoinaan repinyt melkoiset paineet asiasta. Tryffelisuklaa on kans aika hyvä täsmälääke, kokeilin eilen. Ainakin uni maistui.
On meilläkin naapuribyroossa tarmokas uusio 3 lapasen äiti ja hehkee vielä heti aamutuimaan, mutta, mutta tarmokkaan äidin takana on 24 h raatavan rakastava aviomies tietty! Miten muutoin se toimis.
Kolme alle koluikäistä lasta. Enemmän sääntö kuin poikkeus, että ehjää kuukautta ei ole. Ei puristele, ei oo meiän resursseja kuluttamassa.
Hei, sä katselet mun unia! Mulla on toi täsmälleen sama "apua, en ehdi valmistautua ylioppilaskirjoituksiin" -uni aina välillä. Ne kirjoitukset oli vuonna 1988. Miksihän juuri ne vielä kummittelee, vaikka sen jälkeen on ollut yliopiston pääsykokeetkin, gradun valmistuminen ja monta muuta isohkoa rupeamaa? Mies puolestaan kertoo katselevansa samantyyppisinä määräaikaisuusintoina unta armeijaan menosta.
Minä näen usein unta, että en ole käynyt jollain tunnilla enkä saa enää mennyksi, kun olen jo pudonnut kelkasta ja ahdistus kasvaa, kun yo-kirjoitukset lähenevät ja ajattelen aina, että ensi kerralla sitten tunnille ja tiedän koko ajan, että en mene ja reputan. Toisessa unessa etsin koulureppua ympäri isoa vanha kouluani. Ne ovat niin ahdistavia unia, etten osaa edes iloita heräämisestä. me emme taida olla Kaktus kaksin uninemme.
iVE, olet oikeassa. Tälläkin sädetikulla on mies, joka itse asiassa hoitaa lapset autoon ja kouluun ja tekee ne puurot. Rouva vain käy lenkillä ja tulee töihin. Mikä se lenkki on jo riittävän hurja saavutus näillä keleillä. tai siis aina.
Nasu, haa. Meillä on tosiaan ihan sama uni. Tätä valmistautumattomuusversiota en olekaan muilla kuullut. Ja minä olin aikanaan tosiaankin valmistautunut ja kävin aina ja kaikilla tunneilla.
Miksi tuollaisia aamutarmokkaita ihmisiä pidetään parempina ihmisinä? Miksi ihanneihminen ei voi sellainen joka on pirteimmillään ilta yhdeksän aikaan?
Äläpä muuta sano. Miksei ihanneihminen ole tällainen, joka on pirteimmillään iltapuoliyhdeltätoista plus miinus pari tuntia.
Kai siksi, että harvat tekevät tähän aikaan mitään tuottavaa ja hyödyllistä. Joten me emme ole tuottavia ja hyödyllsiä. Siis arvokkaita. Ellen sitten ala yövartijaksi. Tai yököksi. Tätä täytyy miettiä. Siis ammatin vaihtoa.