Viikonloppuna savusta kankean paikan ainoan vapaan paikan tarjonnut filosofinen nosturikuski tahtoi keskustella kanssani elämän tarkoituksesta. Toiselta laidalta lähestyi samaan aikaan häröisen näköinen liinapääikihippi, joka kertoi olevansa ihan sekaisin. Elämän tarkoitus oli hänellä hukassa. En päässyt ratkomaan asiaa kanssaan, koska vieressäni lähestyi minua kalpea runoilija, joka kertoi elävänsä enää 15 kuukautta ja kysyi, mikä on elämä tarkoitus. Kohteliaan päättäväisesti torjuttuani runoilijan tarjoaman oluen, kieltäydyttyäni ehdottomasti haluamasta tapella nosturikuskin kanssa ja nyökkäiltyäni liinapään harhailevalle katseelle peräännyin takavasemmalle. Vain löytääkseni itseni hetken päästä toisaalta istuutumasta paikan ainoalle vapaalle paikalle ja kuuntelemasta entisten rauhanturvaajien huolta kaverin lapsettomuudesta ja ... elämän tarkoituksesta.

Kuolevan runoilijan tuska jäi kaihertamaan mieltä. Hän sanoi, että hänellä olisi niin paljon sanoja kirjoitettavana mutta koska ei ole ketään jolle kirjoittaa, ne jäävät häneen. Elämän tarkoitus voisi olla jokaiselle ihminen, jolla puhua tai kirjoittaa.

Isojen kysymysten äärellä tuntuu olevan aina vapaa paikka.