Lapsen ja vanhempiensa suhde on siitä outo, että lapsi ei koskaan näe äitiään tai isäänsä samoin silmin kuin muut näkevät. Lapselle äiti on äiti ja isä on isä ja siksi he eivät ole samalla tavalla inhimillisiä kuin muut ihmiset. Äidillä ja isällä on lapsen päässä lokerot, joihin lapsi heidät tunkee ja laittaa kannen kiinni ja päälle lapun: äiti ja isä. Siellä ovat ja pysyvät, aika ei heitä muuta eikä mikään kosketa. Mutta kas. Samoin tekevät myös äidit ja isät lapsilleen. Tuuppaavat lapsensa liian pieniin komeroihin, pistävät ovet säppiin ja ovat täysin varmoja, ettei se lapsi siellä kasva eikä aikuistu, ihan samana pysyy, kun vaan varoo aukomasta ovea ja katsomasta. Näin vanhemmat ja lapset elävät moninkertaisessa kuplassa, jossa kukaan ei tunne toistaan mutta kaikki kuvittelevat tuntevansa toisensa paremmin kuin kukaan ulkopuolinen. Ja yhtenä päivänä: poks. Mikään ei ole enää entisensä, kun kuplat puhkeilevat. Tulee ilmi asioita, joita ei olisi halunnut tietää. Ja vaikka on niin ajatellut, että haluaisi nähtävän itsensä ja vanhempansa inhimillisinä ihmisinä ja aikuisina, niin sitä huomaakin heti ajattelevansa, että pinkit lasithan taitavat pukea meitä kaikkia.

Olen aina ollut kallellani ajattelemaan, että vaikka asioilla ja tapahtumilla on syynsä, ei niiden tietäminen kaikin ajoin ole tarpeellista. Jos syyn tietäminen ei muuta tapahtunutta, niin mitä sen enää on väliä, että miksi tapahtui, mitä tapahtui. Myönnän: joskus on helpottavaa tietää syy. Kun esimerkiksi ruumiinavaus paljastaa, että ihminen nukkui kivutta pois sydämen sanottua sopimuksensa irti ja kun samalla paljastuu, että kahden kuukauden kuluttua ihminen olisi kuollut kivuliaasti hiipuen joka tapauksessa piilevään syöpään, joka oli jo lähettänyt etäpesäkkeitä keuhkoihin, niin syyn tietäminen helpottaa. Mutta eihän helpotuksessa ole mitään järkeä, koska niin ei kuitenkaan käynyt. Onko syiden, seurauksien ja asioiden tietämisessä sittenkään mitään järkeä tahi lohtua. Tai lohduttaahan ne tavallaan. Vaikka eivät lohdutakaan.

Nuo edelliset eivät oikeastaan liittyneet toisiinsa. Syissä ja seurauksissa painiskellen voi kuitenkin viettää hyvinkin neljä unetonta tuntia aamuyöstä ja kuunnella sateen ropinaa ikkunalautaan.