Välähdyksiä
Minun on näemmä erityisen vaikea kestää empatiaa. Parahdan itkuun jokaisesta ystävällisestä, osaaottavasta sanasta. Kiitos teille ystävät. Olette itkettäneet minut joltisenkinlaiseen tasapainoon. Häilyvään ja kaatuilevaan. Mutta tasapainoon silti.
Jokaisella meistä on tapamme surra. Veljeni ei osaa itkeä mutta hän osaa puhua. Minä en osaa puhua, minä kirjoitan. Onneksi veljellä on joku, jolle puhua. Onneksi minulla on tämä interavaruus.
Nyt vasta ymmärrän, miltä tuntuu, kun itsen ja kuoleman väliltä poistuu yksi sukupolvi. Tuntuu aukolta.
Isä soitteli silloin tällöin tuolta rannalta, mistä edellinen kuva on. Hän halusi aina kertoa, kuinka hän tunsi juuri minun kanssani sielujen sympatiaa. Vaikka minullakin on ollut elämä, josta ei kaikin ajoin voi ylpeä olla, isä silti oli. Me olimme niin samanlaiset. Me olimme perheen halaajat. Me itkimme sairaalassa otsat vastakkain ja puristimme toisiamme kädestä. Sanoja ei ollut eikä tarvittu. Vain se toinen käsi, joka löi rintaan.
Välähdyksinä tulee mieleen isän ilmeitä, kävelyä, puhetta. Erityisesti hänen äänensä.
Ja tarinat. Isä oli armoitettu Tarinan Kertoja. Hän halusi jokunen vuosi sitten kirjoittaa kaiken itsestään pois. Käsinkirjoitettuja liuskoja tuli satoja ja minä kirjoitin ne puhtaaksi. Aluksi siitä piti tulla vain kotitarpeiksi muistelmat mutta lopulta siitä tuli omakustanteena 500-sivuinen kirja. Liekö ollut paussin syntymiseen osallisena se, kun näin, miten kirjoittaminen vapautti isän menneisyyden peikkolaumoista.
Siellä on kotikotona nytkin jääkaapillinen käsinkirjoitettua tekstiä. Ihan totta :) Jääkaapillinen; vanhan talon yläkerrassa on entinen pikkukeittiö, jonka jääkaappi ei ole käytössä. Siellä hän tiskin ääressä kirjoitti kertomuksia ja säilöi niitä jääkaapissa. Kunhan tokenen, otan ne sieltä silmäiltäväksi. Tosin en varmaan saa niistä mitään selvää, sillä näitä tarinoita hän halusi kirjoittaa murteella.
Itken aina hautajaisissa. Jopa elokuvien hautajaisissa. Ja uutislähetysten hautajaisissa. No, se on sen ajan murhe.
Nyt en vielä oikein osaa ajatella. Etenkään en osaa puhua.
Joskus hiljaisuus onkin parasta.
Jälkipuheet
Lämmin osanottoni, Mea.
Otan osaa.
Sinähän puhut!
Puhut paperille äänettä:)
Ja kauniisti puhutkin. Jos yrittäisit huutaa,en kuulisi ääntäsi.
Nyt kuulen äänensävynkin. Kiitos!
Ihanaa kuulla,että kirja on kirjoitettu ja kansissa vielä.
Voit jääkaapinsisällön ja kirjan avulla palata isäsi elämää muistelemaan.
Suru ON surullinen asia. (aika typerästi sanottu,mut juu nou..)
Välillä se on hiljaista,välillä hyvinkin äänekästä. Samalla ihmisellä. Älä pliis uhraa energiaasi ajattelemalla mitä muut ajattelee hautajaisissa.
Ystävättäreni miehen hautajaisissa murruin ihan totaalisesti. Itkee ronotin suureen ääneen. Samalla kokoajan tuntien suurta häpeää. Ihmiset taatusti miettivät,että mitä toi nyt täällä parkuu? Hyvä,ku edes tunsi vainajaa.
Itkin ystäväni kohtaloa.
Itkin kolmen peinen isättömän lapsen kohtaloita.
Itkin itseäni.
Itkin omaa kohtaloani.
Itkin kuollutta Vaaria.
Itkin äitini kohtaloa.
Itkin huoltani lasteni kohtaloista...
Vasta jälkeenpäin olen pystynyt ymmärtämään ja hyväksymään käytökseni. Ei itku voi ketään loukata.
Itke,jos itkettää.
Itkemättömyydestäkään ei pidä syyllisyyttä kantaa.
Jokainen suree tavallaan.
Aikaa se vie.
Tässä sulle suruvoimia ~~~~~~~~~~~~~~
Kun tulet kuoleman talosta,
vaihda elämän raiteelle,
pudota ahdistus,
jotta jaksaisit nämä päivään kuuluvat tehtävät,
niin turhat,
niin paljossa tärkeät.
Helena Anhava
Myötäeläen
Sun äitis
***
Kultainen viiva
piirtää harmaaseen sineen
meren ja taivaan.
Illan hiipuva valo
tippuvan lehden ääni.
***
En tiedä mitkä olisivat oikeat sanat kuvaamaan myötätuntoa, jota tunnen kun kuulen että sinulla on surua. Kaikki sanat ovat niin kömpelöitä. Kirjoitin sinulle runon. Se ei ole kovin kummoinen runo, mutta en osaa muuta sanoa. Jos osaisin, sanoisin jotain mikä auttaa.
Toivon, että jaettu suru on pienempi suru, tai edes tekisi siitä helpomman kestää. Täällä me joka tapauksessa olemme.
Ajatteleminen turhaa,
sanat turhat,
tunne tärkein.
Osanottoni.
"Jokaisella meistä on tapamme surra", kuten sanoit. Ei sinun ole pakko puhua, jos puhetta ei tule, itke, jos itkettää, kirjoita kun siltä tuntuu. Pahin suru ja ikävä hellittävät kun niiden on aika väistyä ja mukavat muistot valtaavat tilaa. Jaksamista, Mea.
Osanottoni Mea. Jaksuja ja voimia.
Isäsi lahjoitti sinulle tarinankerronnan taidon. Niin elämä jatkuu, muuntuu uudessa sukupolvessa, erilaisena, omanlaisenaan, mutta jatkuu yhtä kaikki.
Kirjoittaminen on paras tapa puhua, minustakin helpompaa, kuin puhuminen. Siinä voi ottaa argumentoinnilleen aikaa. Kirjoitettu säilyy ja siihen voi palata - joskus hyvä, joskus ei. Kuten Dyro totesi, niin kertojan geenit suvussasi sen kun kulkee vaan.
Puhe-puhuminen on paljon vaikeampaa. Menee ohi korvien tai takertuu korvien väliin. Riitelyssä toimii huonosti. Muistikin nakuttaa ontuen, miten sattuu, selektiivisesti.
Hautajaisissa kuuluu itkeä.
Minä itken häissäkin.
Itku on hyväksi.
Minäkin olin isin tyttö.
Empatiaa onkin vaikeaa ottaa vastaan...
Ei siun tarvii kuin kuunnella.
Lukea.
Nyökätä.
Hän
säilyy sydämessäsi ikuisesti...
*hali*
Osanottoni sinulle. Meillä käydään sukuna kriisiä juuri läpi, läheisen poismenoon on ehkä päiviä, korkeintaan viikkoja. Kävin eilen katsomassa ja sanat olivat tosi vähissä. Onneksi hänellä on usko Jumalaan, kuten minullakin, lähtö ei pelota. Sinulle voimia ja jaksamista.
Otan osaa.
Kiitos teille ystävät lämpimistä sanoistanne. Tiedän, että jokaisella teistä on omat murheenne, joillakin kaatumaisillaan koko elämä ja silti jaksatte sanoa osanottonne minullekin. Olen siitä hyvin otettu. Arvostan jokaista sanaa, ojenntua kättä, avattua syliä, suotua katsetta.
Kiitos.
Sinun vuorosi siinä arvontajonossa, jossa voittoja ei ole jaossa ja joita ei toivota, mutta jonka tietää tulevaksi.
Se arpalippu sattui meille molemmille samana vuonna.
Siksikin tuplaten hyviä ajatuksia.
Osanottoni.
Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin tottahan se vaan on, että vasta sitten tajuaa arpajaisten merkityksen laajuuden, kun se arpalippu kohdalle osuu.
Kiitos teille.
hei mea,
osanottoni.
kaikki ovatkin sanoneet jo niin hyvin. minä sanon vain, että on niin vaikea ymmärtää että kuolema on osa elämää. toivon että sinulla on voimia jaksaa, ja jos ei ole, että tukeudut läheisiisi koska on ihan ookoo olla jaksamatta.
halauksia.