Pakottava tarve
Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että haluaisit vähän turpaista jotakuta? Vaikkapa asiakasta? Siis ihan kevyesti vaan hiukan tuiskaista päin jornottavaa pärstävärkkiä ja sulkea pajattava suu toviksi. Edes sen verraksi, että pystyy oman kantansa esittämään.
Onko sinulle koskaan tullut hillitön halu läimähyttää, kun selityksesi keskeytetään ja ylipäällekerrotaan, miten ja miksi asiat ovat kuten ovat ja sinä, joka olet asiantuntija [muka], et vain tiedä?
Haluaisitko ikinä koskaan tuulettaa edes yhden kerran muutamia pukuja hallintosiiven takahuoneiden kulmaikkunoiden vierestä. Niitä, joiden kantajat paukuttavat päätöksiään tammipöytiin yhtään ajattelematta ihmisiä, jotka sitten pahaa mieltään purkavat eteenpäin ja joka taho olet usein sinä?
Etkö koskaan tunne itsehillinnän säikeiden purkautumisesta aiheutuvaa sihinää? Edes silloin, kun et villitse itseäsi vapaaseen pudotukseen marmattavan asiakkaan edessä? Sen samaisen asiakkaan, jonka eduista tappelit siellä tammipöydän vieressä ja hävisit ja itsesi hilliten poistuit käytävään nieleskelemään pettymystäsi? Sen saman, joka sitten tulee räkyttämään sinulle.
Etkö koskaan tunne pakottavaa tarvetta ryhtyä aamulehden kantajaksi?
Onko sinulle koskaan tullut tunne, että olet ruton ja koleran välissä?
Joskus sitä on aika rajoilla. Mutta enhän minä, minähän olen Asiakaspalvelija ja hillitsen itseni. Sitäpaitsi minähän en pysty lyömään tosissani edes hyttystä, saati pingviiniä [yksi klikkaus ja pingu hyppää, toisella lumimies lyö]. Paitsi kerran löin ja pingu lensi 300 metriä. Että tuntui hyvältä.
Sain ystävältä ihania huolinukkeja. Ihannetilanne, nyt lähtee huoli nukkumalla.
Jälkipuheet
297,2
Kyllä nyt taas jaksaa.
ihan jatkuvasti.
Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Vain Aamulehden jakaminen ei vielä ole käynyt mielessä.
Putkimies tai nuohooja ovat minun vaihtoehtoni. Kenelläkään asiaatuntemattomalla ei ainakaan olisi otsaa tulla kertomaan kuinka hommani oikeasti pitäisi tehdä. Ja jokainen umpipunttikin tajuaisi että työnkuvaan todella kuuluu ihan oikeaa työtä. Ja että se työ on - uskokaa tai älkää - vaatinut koulutusta. "Kirjastontätihän" ei muuta tee kuin piipauttaa kirjoja ja hyssyttää. Että kuten armoitettu tuleva esimiehemme juuri asian ilmaisi "Eiköhän teidänkin vain kannattaisi keskittyä enemmän asiakaspalveluun ja vähemmän tuohon, mitä tuo nyt oli, luettelointiin?" Hymiö.
Kyllä
kaikkiin
kysymyksiin.
Pingviini lensi 320 metriä, heti helpotti.
Et suinkaan ole töissä entisessä työpaikassani? Siellähän tuommoisia tuli mieleen.
Elvis ja Ugus, eikö vaan helpotakin jollain oudolla tavalla samalla kun perverssi hymy hiipii murottavalle ilmelle. Taidanpa lyödä kohta lisää.
Symppis, Vieras ja Ugus; pelottaa, että osumme joskus samaan kassajonoon.
Tuikku; onneksi kirjastontäteille maksetaan kunnon palkkaa korvauksena ylettömästä kärsivällisnöyryydestä. Monta hymiötä.
Obeesia; en pitäisi mahdottomana. On tämä sen verran hektinen mesta, että ihmisiä tulee ja menee kuin asematunnelissa. Mistäköhän syystä, ihmettelee johto
En kyllä millään ilveellä saa pingua 200 metriä edemmäs. Selkeästi hatutuskäyrä on alhainen.
Juuei se heti lähde. Vaatii kokonaiskropallisen hatuttamisen.
No tänään teki. Työkaveria,joka sanoi:Ihan hyvä idea,mutta ei käy. Ei sillä,etteikö idea olis hyvä,mut mitään töitä ei oteta lisää!
Siis lisää??
Istumme pyörittämässä peukaloita!?!
Sain huolinuket joitain vuosia sitten tytsyltäni.
Nyt onkin oikea aika taas kokeilla niiden tehoa :)
Olen jakanut aamun lehtiä ja kyllä se on kuulkaa niin raakaa hommaa, että tässä virastonaisen työssä on pointtinsa. Ja peruina hommasta narisen joka ikinen kerta jakelupalveluun myöhästyneestä Hesarista.
Jos tekee mieli kokeilla, voi ottaa nipun vanhoja lehtiä ja juosta klo 2.30 vaikka kilsan lenkin.
Asiakaspalveluammattilaiseksi pääseminen vaatii pienen ja kivuliaan toimenpiteen. Sukkapuikolla toisesta korvasta rivakka työntö, kunnes toinen pää pilkistää toisesta korvasta. Siitä vaan sitten kääntää toisen korvan jäkättävälle asiakkaalle, niin toisesta korvasta tuulettuu pölyt. Vielä kun ottaa botox-hymyn, niin molemmat ovat onnellisia.
http://mamapie.blogs.fi/2006/09/17/takaisin_toihin~1133576 Samanlaisia ajatuksia on hetkittäin ollut myös tällä rintamalla.. ;)
Huolinukke parka. Minulle ainakin tulisi surku siitä, että se joutuisi kantamaan murheeni samalla kun itse nukun. Ehkä tuota surkua varten tarvittaisiin sitten toinen nukke.
HEE,samik!
Siks mullakin on niitä viis"
Kyllä ne jaksaa...
Joillekin voi tulla myös pakottava tarve ryhtyä taksikuskiksi...
Kun aikansa kuuntelee valitusta, jonka aiheuttaja on taho, johon ei voi vaikuttaa ja kääntää botox-hymyn esiin samalla, kun selittää kuuliaisesti kahdeksattasataa kertaa, miksi näin on ja kantaa huolta asioista, joihin ei edelleenkään voi vaikuttaa, valvoo öiitään miettien, miten selviää tilanteesta, niin jossain vaiheessa väkisin ajattelee, että jakaisipa aamulehtiä, tai ajaisipa öisin taksia, kun kuitenkin yönsä valvoo. Olisipa vaikka työ, jota ei tarvitse tuoda kotiin. Vaan onhan sillä taksikuskillakin marmattavat asiakkaat. Samoin lehden jakajalla. Että huoh.
Onneksi huolinukkeja on monta ja ne on tehty niin, että huolet niiden päistä seuloontuvat ja sekoittuvat tyynyliinaan ja lähtevät pesussa pois.
Jokaisessa työssä on omat murheensa. Omassa ahdingossa sitä kadehtii toisen näennäisen leppoisaa duunia, mutta se on varmasti toistekkin päin.
Mutta vissi ja varma on, että asiakaspalvelutyössä tulee
tilanteita, jossa kumartaa omasta mielestä ja asiakas kokee saavansa kuitenkin pyllistyksen. Mikään ei ole niin helppoa kuin haukkua näkymätöntä työtä! Kuka määrittää milloin palvelu menee töykeyden puolelle. Pitäisi olla kamerat ja mankat ja psykka arvioimassa päivän päätteeksi.
Johonkin asti voi tilanteita ennakoida, mutta jos asiakas vaatii sellaista mitä yksinkertaisesti ei voi toteuttaa tai ei kuulu "mulle" ja vetää siitä herneet nenään. Silloin toivoo suoraselkäistä ja ymmärtäväistä esimiestä, kun asiakas lähtee nenäänsä pidellen.
Joitakin ihmisiä ei voi koskaan miellyttää, ei edes tyydyttää. On olemassa ihmissortti, joka luulee tietävänsä kaiken eikä pysty ottamaan vastaan mitään tietoa, joka sotii vastroin hänen olettamuksiaan. Niinä hetkinä sitä ihmettelee, että mitä varten ne sitten yleensä kyselevät. Paitsi että hetikohtahan sen hoksaa: ne haluaa päteä ja korostaa omaa tärkeyttään. Silloin ajattelen aina, että voi parkaa, ei ole tuollakaan kivaa työpaikalla/kotona/harrrastuksissa.
Joskus on tarve, joo-o. Ja joskus näkee, että asiakaspalvelijalla on tarve, mutta kun se juttu pitäis saada selvitettyä, selitä nyt vielä kerran ....
Onneksi joku jossain aina keksii pingviinit tai huolinuket, ja jopa tyynyliinat, jotka syövät huolia.
Ja sitten vielä kun puhutaan eri kieltä, selitä ja ymmärrä siinä sitten. Ja kun on vielä toisella ehkä asennevamma ja toisella juuri tullut mittari täyteen.
Aamulehden kantajan ei ainakaan tarviste kohdata kuin korkeintaan kotiin palaavia juoppoja. Eikä heidän murheensa kosketa häntä.